Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Pääministeri Juha Sipilä?

Keskusta on käynyt pohjilla ja on nyt nousussa. Emme enää pohdi Paavo Väyrysen roolia 1] Keskustassa – ehkä sitten seuraavissa eduskuntavaaleissa ja siitä merkittävän läpimenon kautta ulkoministerin roolia -kuitenkin. Pääministeri on on jo nyt Keskustan näkökulmasta selvä – se on uusi puheenjohtaja Juha Sipilä, joka saattaa lopullisesti yhdistää maaseudun 2] ja kaupungin 3]?

 

Oli moni, kuten itsekkin epäilevänä miten Keskustan käy, kun tempaistiin politiikan untuvikko uuninpankolta – mutta reaalimaailmasta, yrityselämästä. Sipilä on ollut yrittäjä, työllistäjä ja menestyjä. Tietää myös osinkoverot ja piirakkakakkarat, joissa olevaa itua ei nykyhallitus tunnu käsittävän.

 

Sipilä on lisäksi maltillinen ja systemaattinen

Hallitus jatkakoot, jos osaa, ellei niin sitten ennenaikaiset vaalit ”. Sipilä on jo ainakin itseltään saattanut kysyä onko meillä Suomen kansalla varaa ylläpitää Kataisen sextettiä. Oppositiosta Sipilä osaa asiaosiot, ja perussuomalaisten Timo Soini erinomaisesti herneet, melonit ja kireät kypärän remmit kuin kaislikkohauetkin.

 

Timo Soni johdattaa edellä olevasta huolimatta puolueensa kolmanneksi – koska noin viiskymppisten väkevää äijäenergiavirtaa virtaa edelleen – olisi vain saatava enemmän sisäsiisteyskurssin 4] käyneitä estraadille.

 

Keskusta + Perussuomalaiset!

[ … juuriltaan täsmälleen samoilta apajilta; juurevat mullat jaloissa sekä kaupunkien hikeentynyt äijäenergia = Suomen suurin puolue, varsinainen kansanliike … ]

Radikaalisti ajatellen Soini aloittaa Sipilän kanssa neuvottelut puolueidensa yhdistämisestä – näin syntyisi jäseneroamisten jälkeenkin ylivoimaisesti Suomen suurin puolue ja selvä hallituspäävastuun kantaja – juurevasti aitosuomalaisia.

LINK – http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98254-perussuomalaiset-keskustaan-tai-keskusta-perussuomalaisiin -

 

Nykyhallitus hajoaa milloin tahansa –

- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/onko-meilla-varaa-yllapitaa.html -

kitkutus ei nyt riitä tämän valtakunnan johtamiseen. On löydyttävä vastuuta, näköaloja, ja mikä tärkeintä; luottamusta ja vahvaa kättä viemään vieläkin raskaampia uudistuksia läpi – tämä yhteisöveron alennus ei ollut kuin pintaraapaisu siihen, missä olemmme – Olemmehan maailmanlaajuisessa työn uudeleenjaon taistelussa! *] ---

LINK *] – http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/35029-olemme-maailmanlaajuisessa-tyon-uudelleenjaon-taistelussa -

 

Kansa kaipaa uudenlaista pääministeriä – joka on tehnyt tavallista työtäkin

Turuilta ja toreilta kuuluu jo paljon arkikansan mietteitä uuden pääministerin olemuksesta ja henkilöstä - arvuutellaan Sipilästä pääministeriä. Onhan Juha ollut yrittäjä omalla rahalla ja riskillä – siis ymmärtää arkielämän realiteettejä. Tuntuu vieläpä rehdiltä – ei ole ollut koko ikäänsä ”vain” poliitikko, tehnyt siis oikeaa työtä – eikä osaa valehdella tai kauniimmin muuntaa asioita vain omaksi edukseen.

 

Onko meillä ollut koskaan yrittäjäpääministeriä?

Miltä vuodelta muuten löydetään historiasta ensimmäinen pääministeri, joka on yrittänyt menestyksekkäästi omin avuin ja aikaansaanut oikeita töitä tavallisille ihmisille, ja jotka ovat motivoituneina olleet aloittamassa joka arkiaamuista työpäiväänsä?

 

...

Mitä muuten Jykke, Timppa ja Juttis ovat muuta kuin politiikkaa aikaasaaneet ansiolistaansa? -tätä kansa kysyy, vähättelemättä yhtään politiikanhoidon vastuullista tehtäväkenttää!

  

VIITTEET

1] ”Paavo Väyrysen sujuvuus ärsyttää monia ...” - http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/30354-paavo-vayrynen-voi-olla-se-tarvittava-kriisijohtaja -

2] [2006] ”Kasvun loputtua palaamme juurillemme” - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/03/kasvun-loputtua-palaamme-juurillemme.html -

3] [2007] ”Hunajakennokaupunki” - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/04/ihmiset-laumoittuvat-ja-tavoittelevat.html -

4] ”Persujen sisäsiisteyskurssit” - http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86774-soiniintuneet-halla-ahojen-hakkaraiset -

 

 

 

 

 

 

Asianosaisille ystävällisesti ---

 

Ilkka Luoma 

http://www.facebook.com/first.ilkka

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

 

...

OT

Pääministeri Juha Sipilä? 

(Mediakaan ei oivaltanut Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän oivaltaneen ja vihjanneen heti puoliväliriihen ensiesitelyssä eduskunnalle – mitä yhteisöveron alennuksen vastapainoksi operoitu osinkoveromuutos vaikuttaa todellisuudessa – eduskunnassa Sipilä sanoi ja kysyi jotain sellaista, mikä meni hallitusministerien ymmärryksen yli)

 

 

 

...

Sent

kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi<kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi>;presidentti@tpk.fi<presidentti@tpk.fi>;jussi.halla-aho@eduskunta.fi<jussi.halla-aho@eduskunta.fi>;timo.soini@eduskunta.fi<timo.soini@eduskunta.fi>;matti.putkonen@perussuomalaiset.fi<matti.putkonen@perussuomalaiset.fi>;eero.heinaluoma@eduskunta.fi<eero.heinaluoma@eduskunta.fi>;jutta.urpilainen@vm.fi<jutta.urpilainen@vm.fi>;paavo.vayrynen@keskusta.fi<paavo.vayrynen@keskusta.fi>;Sasi Kimmo<Kimmo.Sasi@eduskunta.fi>;jan.vapaavuori@tem.fi<jan.vapaavuori@tem.fi>;taru.tujunen@kokoomus.fi<taru.tujunen@kokoomus.fi>;jyrki.katainen@vnk.fi<jyrki.katainen@vnk.fi>;timo.laaninen@keskusta.fi<timo.laaninen@keskusta.fi>;puheenjohtaja@keskusta.fi<puheenjohtaja@keskusta.fi>;juha.sipila@eduskunta.fi<juha.sipila@eduskunta.fi>;

 

 

...

US

AL_BLOG[16579]_IL

---05042013---

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Ilkka Luoma
Ilkka Luoma
Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Valtiovarainministeri Juha Sipilä, sillä suurimmasta puolueesta tulee yleensä pääministeri, eli seuraavaan hallitukseen Timo Soini.

Ilkka Luoma

Tätä menoa Keskusta on jo syksyllä suurin puolue kallup-kannatuksessa ja ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat jo silloin viimeistään.

Arvo Kuusela

"Onko meillä ollut koskaan yrittäjäpääministeriä?"

En tiedä, mutta Italiassa on ollut yksi kuuluisa sellainen.

No, onneksi Sipilä ei ole yhtään Berlusconin oloinen, kuten tämä toinen oppositiojohtajistamme on.

Minusta tuntuu siltä että Sipilässä olisi pääministerin ainesta enemmän kuin kenessäkään muussa nykypoitikossa, ainakaan vielä toistaiseksi ryvettymättömässä politikossa.

Siispä ohjaisin äänestäjiä ensi vaaleissa äänestämään Keskustaa.

Ilkka Luoma

Näin moni ajattelee. Sipilä on tehnyt oikeita töitä ja menestynyt, mutta ei leuhkinut!

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

niin, mistäs kaukaa se yrittäjäpääministeri löytyy?

Ilkka Luoma
Tapio Vehmaskoski

Sipilää minäkin ennakoin ja arvuuttelin. Jos kävisi sellainen mäihä, että Persut ja Keskusta löytäisivät toisensa niin parasta Suomelle.

Ilkka Luoma

Moni persu odottaa itse asiassa tätä yhdistymistä - koska siitä syntyy ylivoimaisesti suurin ja juurevin aitosuomalainen puolue - oikeastaan kansanliike isolla K:lla!

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

moni persu on entinen kepulisti

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #39

Saattaa Sipilän osaaminen houkutella takaisin kotiin!

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Mikäpä siinä.

Ensin eduskuntavaalit.

Keskustan iänikuinen ongelma on suuret kaupugit, joissa se on minipuolue. Viime syksyn kunnallisvaaleissa Sipilän johdolla viidessä suurimmassa kaupungissa Kepu ei kasvanut yhtään. Niissä ratkaistaan yhä vahvemmin puolueiden välinen kisa.

Vaikka Perussuomalaisten vaalivoitto viime syksynä oli vain kohtuullinen, se pärjäsi isoissa kaupungeissa paljon paremmin kuin Keskusta.

Kahden vaalipiirin häviäminen Itä-Suomesta pudottaa Keskustalta kansanedustajapaikkojen lisäysmahdollisuuden. Uudellamaalla Ps on yli kolme kertaa suurempi kuin Keskusta.

Kansa ratkaisee äänestyskopissa, mutta myös em. tekijät.

Toivottavasti seuraavan hallituksen runko on Keskusta+Perussuomalaiset.

Ilkka Luoma

Tuolloin Sipilä oli tuntematon ilmiö - nyt hän on osoittanut oivaa kykyä nähdä reaalimaailman läpi kansallisen politiikan hoitoa. Uskoisin, että Sipilä olisi tähän mennessä paras keskustalainen yhdistämään kaupunkilaisia ja maaseutuväestöä - kaupunkilaisetkin tarvitsevat ruokaa, joka päivä - ja kotimaisuus on kohta arvossaan :)

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

En voi vastata puolueen puolesta.

Juha Sipilä on selkeästi luvannut kääntää Keskustan aiemman eurolinjan ja vastustaa EU-liittovaltiota. Tämä on erittäin merkittävä lupaus. Paavo Väyrynenhän oli presidentinvaaleissa jo tällä linjalla ja siis kääntänyt kantansa ministeriajastaan.

Kun Sipilä varmasti kerää ympärilleen samoin ajattelevia ministereitä, muutos tapahtuu. Eiköhän Ps sovi tuohon kuvioon varsin hyvin.

Ei Keskusta+Perussuomalaiset ym hallitus ainakaan huinompi olisi kuin nykyinen, joka sekoilee tärkeissä asioissa ja ihannoi keskittämistä ja suuruutta ja unohtaa ihmisiä.

Ilkka Luoma

Paavo yritti aikoinaan jarruttaa EU asiaa kaikin keinoin - nyt kun siellä ollaan, niin helpolla ei erota, eikä voidakaan.

Tänään Itsenäisyyspuolue on ainoa toimija (liian pieni), joka suoraan sanoo täyden ein eurolle ja EU:lle, myös Natolle. Miksi IPUa kannatetaan niin vähän?

Keskusta-PS hallitus on ok - ja mahdollistaa etukäteisharjoittelun itse puolueiden yhdistymiselle!

Kumpi kolmanneksi - Kokoomus ja demarit?

Olisiko persuilla täyttä tahtoa ottaa käsittelyyn todelliset ongelmakohdat - kuten olotilamme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa?

Entä nuoriso-ongelmat, huumeet, päihteet; yksinäisyys - vanhukset - ikääntyminen ja erityisesti suomalaisten lisääntyvä työtä tekemättömyyden aika kokonaiselinajasta!

Ilkka Luoma

Kukaan ei ole seppä syntyessään - epäluuloiset uskalikot ovat usein herkkähipiäisiä, eivätkä ole niin paatuneita kuin teflonpukupoliitikot .. :)

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Teflonistien keulakuvat ovat Backman, Kanerva ja Sasi.

Ilkka Luoma

Voit lisätä joukkoon myös Kokkareiden Zyssen.

Ilkka Luoma

Keskustan Sipilällä on eräs erinomainen piirre - ja se on itse Keskustan laaja puoluekoneisto, kannattaisiko kutsua poistunut ent. puoluesihteeri takaisin hommiin?

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Korhonen oli Väyrysen miehiä ja nyt Sipilän menestyksestä Väykkä on kateellinen.

Ilkka Luoma

Sipilä Suomessa ja Väyrynen palaa Brysseliin.

Ilkka Luoma

Manner on Väyrysen valinta ja kasvatti.

Ilkka Luoma

Eduskunnasta tänään kuultuna ---

Sipilä parantaa juoksuaan, nyt on vaadittu hallituksen eroa. Aikaikkuna on sulkeutumassa ...

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

onkohan Sipilä lukenut tämän?

Ilkka Luoma

On lähetetty hänelle, ei ole toistaiseksi ainakaan vastannut.

Toimituksen poiminnat