*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Elop oli onni Nokialle - odotamme myrskyvaroitusta

Suomalaiset kylvävät hiuksiinsa tuhkaa – meitä on petetty, jenkkikanukki kusaisi muroihimme ja menetimme rakkaan Nokiamme. eLoppu tienasi mielestämme turhasta ja liikaa, nauroi partoihinsa ja pakeni suunnitellusti Bill boyn syliin … huolellinen suunnitelma oli viety loppuun; vai olikokaan viety – unohtuiko jenkeiltä jotain? 1]

 

Taistelu maailmanpaikasta ei ole vielä edes alkanut. Kännykät, taskuissamme olevat osallistumislaitteet ovat vasta ”retukivisen” aikakausilla. Muistamme kuinka radio oli osa elämää – ei ollut liikkuvaa kuvaa, puhumattakan väreistä. Radio oli kuin puhelin, ilman elämän lankaa, joka soljuu ohi silmiemme. Televisio tuli – mutta ei kadottanut radiota.

Tänään kehityksensä alussa olevaan osallistumislaitteeseemme on kasattu teknologiaa ja informaatiologistiikan alkeita – suuret keksinnöt tai oivallukset eivät ole vielä löytäneet tajuntaamme – vain mielikuvituksissa ”isaacasimoveissa” on kaikua huomisesta 2] – mitä merkitsee olla verkoissa, jos niin lopulta haluamme

 

Nokia oli kiistatta maailman suurin,

[ … nokiaa tuutin täydeltä ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/apachesolr_search/nokia?filters=uid%3A23 – US_P/il ]

sillä oli maailman suurin tuotekehityskoneisto, jakelukanavisto ja suosituin nimi – Nokia ja ”nuutzia” 3] karehti kaikilla huulilla ja kielillä, kunnes tuli Omena piskuisesta silmusta – nousi ja valloitti. Oli alkanut uusi aikakausi kehityksen ikuisessa jatkumossa.

 

Tilanne Nokialle on parempi kuin koskaan!

Eräs aikakausi on päättynyt ja jäljelle jääneellä Nokialla on uusi etsikkoaika, mutta vahvempana kuin koskaan uusien aiempien alkujensa edellä. Kännyköillä ei tee mitään ilman solmuja, reitittimiä ja keskuksia – jonkin järjestelmän pitää kutoa yhteen taskulaitteemme, jotta syntyisi täyden kavalkaadin osallistuminen.

 

Se todellinen kauppa syntyy kiinalaisten kanssa

Verkkonokia on alansa suurimpien joukossa ja kiinalaisten Huawei kärkkyy vähintäänkin yhteistyötä, jolloin ne olisivat maailman suurin, ollen vähintäänkin Ericssonin rinnalla 4]. Kiinalaiset eivät piittaa MS:n Windowsista – he haluavat Linuxin, Meegon ja Jollan – ilmainen alusta ja jättiläismäinen ecosysteemi. Android on vain yksi muiden joukossa.

 

Kudotut verkot yhdistävät – Nokia on nyt aivojen tekijä!

Lopulta on kyse kuinka taskulaite/ integroitu aivokapasiteettilaite kommunikoi keskuksiensa kanssa – nehän luovat maailman verkot. Kännykkä on ”vain” etälaite, käden jatke – joka saa ohjaussignaalit keskukselta nimeltä aivot – Nokian on nyt aivojen tekijä. Aivoja ja käsiä yhdistää hermoverkko ja tuossa osaamisessa Nokia-Huawei on maailman huippua. Nokiallemme on avattu uusi lehti, toivottavasti sivujen kääntäjät osaavat nyt asiansa.

 

...

F-secure paikantaa vuotoja

Alku on lupaava, sillä maailmojen verkko on haavoittuvainen ilman turvallisuus- ja salaamisjärjestelmiä. Emme vieläkään osaa lukea toistemme aivoja ja nyt Nokiaa johtaa maailmalla tunnetuksi tullut suojaamisjärjestelmiä aivoittanut Risto Siilasmaa, joka saattaa integroida oman F-securensa osaksi verkkonokiaa … Huawei on myös kiinnostunut asiasta, sillä Kiinassa ei mikään soljuvasti toimi, ellei siellä ole tämä valvottu turvallisuus huomioitu, siten kuin keskushallinto sen haluaa.

 

Radio oli ääntä ja televisio kuvaa – liikkuvaa kuvaa

Kännykkä on jo nyt molempia, mutta liikkuvan osallistumiskuvan osalta alkutaipaleillaan. Kehitys on vasta käynnistymässä ja liikkeen olemistieto paikkana sekä tapahtumana on se jokin, mikä ihmisiä kiinnostaa. Ihminen on sosiaalinen ja me haluamme olla osa jotain humaania systeemiä, siihen tarvitaan osallistumisjärjestelmät – ellemme sitten hakeudu evoluution 5] mukaiseen hidaskehitykseen ja hylkäämme muutoksien kiihdyttäjät, joita usein tapahtumamääriä lisääviksi keksinnöiksi kutsutaan.

 

Nokia on tänään verkkoja, salaamista, yhdistäjää –

[ … emme yllättyisi, jos Nokia avaa uuden kiinteämmän yhdisteen saksalaiseen Zeiss´iin 6], joka on jo kauan tuonut ihmisille ”lisäsilmät” … ]

yhteyksien tekijänä polulla, johon Bill ”boy” Gates ei kaupallaan päässyt. Gates sai päätelaitteen alustaksi omalle ”ikkunoinnille”, jota monet eivät halua. Nokia ei sulkeutuvista ikkunoista ole enää riippuvainen (?) – nyt, vaan voi esimerkiksi ”ostaa takaisin” karanneen Jollan, joka ei ole perso käyttikselle – Androidkin kuulemma pelittää.

 

Loppulause on vielä kirjoittamatta

Jollasta voi tulla verkkonokian uusalun jalokivisiemen, kuten oli iPhone vuosia sitten Omenalle. Jolla voi olla sitä radikaalia uudistumista, minkä puutteseen pelastajaksi haettiin Stephen Elop Microsoftilta ujuttamaan hankala, kehityksensä ehtoossa ja jähmepisteessä oleva kännykkäpuoli.

Elop sai palkkionsa ja Nokia pääsi eroon riipasta ja avasi uuden oven huomiseen – missä siintää täyden liikkuvan olemisen kuvauksellinen tulevaisuus ja integraatio todelliseen informaatiologistiikkaan. Nokia on nyt vapaa, ja se näkyy pörsseissä.

 

Myrskyvaroitus on annettu

Viimeistä taistelua ei ole edes käyty – ja suomalainen insinööri saa vielä oman kotimaisen työpaikan – kunhan ensin opiskelee kaikki Microsoftin metkut ja siirtyy voittajana kotoiseen Nokiaan takaisin. Odotamme maaottelua – henki elää ja voimaa suomalaisissa suunnittelijoissa riittää. Uusin Lumia 1020 on myrskyvaroitus kaikille päätelaitevalmistajille.

Kaikkea osaamista ei ole 1020:eenkään ladattu, sillä suunnittelun ydinjoukko odottaa lähtökäskyä revansiin – kunhan saadaan uusi uskottava johtaja – ehkä se on Risto Siilasmaa, tasaisena ja vaatimattomana tunnettu luottopersoona.

 

 

VIITTEET

1] Lainassa ollut agentti – Elop loi mahdollisuuden terhakammalle Nokialle ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148574-terhakampi-nokia – [US_P/il]

2] Kirjoitukseen hyvin sopiva Jean Michel Jarren lyhennetty esitys ~ https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ucN2X-jtxZE - [yt]

3] Kiinaan aikoinaan noin 30 vuotta sitten nyky-Nokian vienyt Kiinan Kulosaaren suurlähetystön kaupallisen osaston päälikkö, eläkkeellä oleva herra Li Guangyun kehitti kiinalaisia varten Nokiasta kiinannetun version ”nuutzia” - vapaasti käännettynä ”lupaukset nousevat idästä” … jäämme odottamaan kiinalaisten seuraavaa siirtoa. Voimme todeta, että herra Li on tänä vuonna keskustellut presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Jyrki Kataisen kanssa – monia suunnitelmia on ”piirustuslaudoilla” ---

4] Muistamme Ericssonin jääneen Nokian jalkoihin kännykkäpuolella, vaikka laitteet olivat aivan ok – Ericsson valitsi ensin Sonyn – ei onnistunut. Nyt Ericsson on maailman suurin mobiiliverkkovalmistaja. Nokian tie voi olla samankaltainen …, mutta nähdystä viisastuneena suhde Microsoftiin saattaa jäädä lyhytaikaiseksi?

5] Evoluutio ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/31028-evoluutio-toimii-ihmisen-kanssa-ja-ilman-ihmistakin - [US_P/il]

6] Saksalainen Zeiss on maailman kuulu optiikan mestari – kiikarit, linssit ja yleensäki valon taittaminen haluttuun muotoon ja tarkkuuteen ~ http://corporate.zeiss.com/gateway/en_de/home.html - ja ~ http://de.wikipedia.org/wiki/Carl_Zeiss_(Unternehmen) - [wiki]

 

 

EXTRA

Moni harmittelee Stephen Elopin huikeista palkoista, palkkioista ja bonuksista – ne ovat aika vähäisiä siihen nähden mitä meidän oma kotikutoinen Lilius-syndrooma aikoinaan esitti … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/etla-evan-sixten-korkman-totesi.html - [BLOG/il]

 

 

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

 

 

 

AL – US

BLOG 23 445 | 2 208 | 2 605 - IL

---21092013---

 

 

doc.: uusinokia_21092013.doc – OpenOffice Writer

 

 

858 | 7362

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Näyttää jenkkiarvioitsijatkin huomanneen, että Nokia_mobile kauppa ei pelasta Microsoftia kännybusineksen hankaluuksista! Nokia oli se suuri hyötyjä, kun myi tappiollisen osaston - perusvirhehän tehtiin jo aiemmin - piti olla Meego ja Android.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma
Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

... Menestyjän pahaolo ei lohduta. Nokian Mobilen myynti oli kova, mutta onnistunut siirto verkkolaitevalmistajaksi muuttuneelta Nokialta. Microsoftin selite, ettei se johtunut insinööreistä, on vain tyhjää lohduttelua. Tuote ei puhutellut amerikkalaisittain riittävän nopeasti ostajia, ja syy on luonnollisesti itse tuote ja ehkä jokin vastahanka eilisen maailman monopolin asemassa ollutta Microsoftia kohtaan.

~ http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/siilasm... -

.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Nokia virheiden historia ---

~ http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/virhei... -

...

... Tyly tosiasia on se, että MS Redmontista ei enää luottanut suomalaiseen osaamiseen. Tämä voi olla onni suomalaisille, sillä kiinalaiset päätelaitteiden valmistajat tulevat poimimaan parhaat osaajat esineiden internet kehitykseen!

~ http://yle.fi/uutiset/microsoft_irtisanoo_suomessa... -

.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Ericsson lomauttaa Suomessa - ehkä 175 saa lähteä, minne?

~ https://www.uusisuomi.fi/raha/205317-isot-ytt-eric... -

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset