Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Suomessa ei aina ymmärretä mitä YYA-sopimus mahdollisti

(YYA -sopimus laittoi monet jälkiviisastellen arvioimaan YYA-sopimusta, sen vaikutuksia, mutta ennen kaikkea moittimaan historiaansa, josta ovat syntyneet tämän päivän kirjoittajien antiteesit ja rähmällään olon selitysyritelmät ---- Onko tämä sitä modernia vapaan ajattelun luovaa heikkoushäpeää  - näkemättä ajallista kontekstia hetkeensä?)
.
[ ... kautta historiansa Suomi on nokkelasti joko ulkoisen avun, uhan ja/tai sisäisen ristiriidan kautta löytänyt luovimiskurssit itsenäisyytensä takaamiseksi. Suomi oli neuvottelutaidon ja hengissäpysymiskurssien taito-oppilas priimuksena, kun muita maita miehitettiin, alistettiin ja valloitettiin ... ]
.
Vaikka kolumneissa*) kuinka selostetaan nykyteesien mukaisesti yksipuolista ja luontaista kallistumista länteen järjestelmänä, jossa päätökset kulminoituvat mm. markkinaehtoisuuteen - on se vain puolitotuus. Suomi on vedenjakajamaa, jossa kohtaavat idän ja lännen uskonnot, kulttuurit, kielet ja tavat niin individualismina kuin kollektivismina. YYA-sopimus**) oli aikakautinen itsenäisyysvoitto lopulta pienin myönnytyksin.
.
Joihinkin artikkeleihin löydettiin osin vihjailevalla vähättelyllä YYA:n uskollisuusmies, Keskustan pitkäaikainen vaikuttaja - Kekkosen luottomies - ministerinäkin toiminut Eino Uusitalo lakeuksien laidoilta, jossa veri ei ole vapissut, eikä määräilijöitä ole kuunneltu.Uusitalo puolusti haastattelussa kantojaan - ja myönnytyksenä haastatteluun saatiin positiivisuutta sopimuksen taloudellisista arvoista nimenomaan Suomen kehityksen vahvoille ajoille 1960-luvulle.
.
YYA-sopimus oli aikakausituote, jonka takuumiehenä toimi presidentti Urho Kekkonen. Sopimus oli epäilemättä käyttökelpoinen väline sisäpolitiikassakin. Samaan hengenvetoon täytyy todeta kansakuntamme juuri noina vahvoina sisäpolitiikan aikakausina kehittyneen tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnan vahvoiksi perustuksiksi. --- Kansakunta meni noina aikoina eteenpäin ilman turhia pulinoita ja kansalaisvaikutusdemokratioita, jotka tuntuvat olevan nykyisen markkinajohteisen talousjargonian etuoikeutettuja puolustussanoja - ilman sen kummempaa käytännön vaikutusta.
.
YYA sopimus takasi Suomelle etuoikeutetun aseman niin "hyvässä kuin pahassa". YYA sopimus takasi parhaimmillaan loputtomat markkinat - melkein mille tahansa, jopa ilman kilpailua. YYA sopimus myös takasi oppimattomuuden markkinakilpailuun, koska sitä ei tarvittu. YYA ravisti aiheellisesti Suomen tuotanto- ja kilpailutalouden hereille Ruususen unestaan, koska länteen ei mikä tahansa kelvannutkaan. Toimitukset Neuvostoliittoon takasivat pohjan kilpailun kautta läntisille markkinoille - oppivuosien jälkeen, kun sinkkiämpäri oli otettu oikeaan käteen.
.
YYA oli Suomelle nokkela pakkoveto, johon Kekkonen osasi sopivin paikoin ujuttaa uusia myönnytyksiä - esimerkiksi puolueettomuuspolitiikka. Kekkonen hallitsi hyvin tämän instrumentin - muistakaamme suuret rakennushankkeet mm. Kostamuksessa. Olipa Karjalan palautuskin miltei saunan oven aukaisun päässä toteutumistaan ja edesmennyt Johannes Virolainenkin raittiusmiehenä miltei skoolilasin edessä. Kekkonen teki YYA:n myötä itsestään velivenäläisen oikean luottomiehen ja USA:kin aika-ajoin kysellen neuvoja tuntemattomasta Neuvostoliitosta.
.
Suomi rakennettiin sotakorvauksista, YYA:n antamista bilateraalioikeuksista kuin vakaasta tiukkaan ohjatusta sisäpolitiikasta - kaikella oli tuolloin aikansa ja koomiselta tuntuukin, että noiden aikojen jälkihedelmillä on rakennettu nykyinen vauraus. Tuntuukin uusrähmällään ololta asioiden tarkastelu vain yksipuolisina ilmiöinä - mitä YYA vuotispäivänään tietyiltä medioilta saa. Ikäänkuin kirjoittajat häpeäisivät***) sitä pohjaa, miltä heidänkin kyvyt ja mahdollisuudet ovat luodut olemaan "totuuden äänitorvina".
.
Historiansa vähättelijät ja puoliälykkyyksillä moittijat kimmauttavat sukkeluusnokkeluudet omaan nilkkaan sanattomana epäilynä omista todellisista kyvyistä nähdä tätä päivää eilisen valosta huomisen mahdollisuuksien ymmärtämiseen.
.
Suomi oli ainut maa, joka maksoi sotavelkansa. Nykyinen Venäjä on vastavuoroisesti maksanut omat perintövelkansa Suomelle. Suomi säilytti itsenäisyyden aikakausiviisaiden edesottamuksilla, räksyttävistä rakkikoirista huolimatta, turvaten käytännössä oman sananvapautensa päättää milloin muutetaan, mitä kieltä puhutaan ja mihin kouluun mukulat laitetaan. Työn perässä sai muuttaa mielin määrin ja tulonjakoa harrastettiin moniin muihin maihin nähden etuajassa. Saimmepa valita puolueemmekin vapaasti.
.
Suomi tulee saamaan korkeat arvosanat huomisen tutkijoilta, joilla ei ole enää turhia intohimoja kompleksisuudesta vahvaan johtajaan, joka piti Suomi-neidon kaidalla tiellä - ymmärtäen että olemme eläneet jo yli 1000 vuotta idän ja lännen vedenjakajalla. Enemmistö Suomen kansasta tietää tämän - liittoutumattomuus on edelleen kansan tahto. Kansa on useasti arkiviisaampi kuin kunnianhimosta ja vallasta sielukipeät vaaleissa valitut edustajat, joille herkkyys kansaa kohtaan syttyy vain juuri ennen vaaleja.
.
LIITTEET
*)
Helsingin Sanomat - su. 6.4.2008 - "Ystävien kesken", siv. D1 - Jaakko Hautamäki
.
**)
YYA ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/YYA-sopimus  
.
***)
Paljon myöskin tietyissä medioissamme yksipuolista kritiikkiä saanut Kiina ja kiinalaiset ovat säännöllisesti ylpeitä historiastaan, sisälsi se sitten vaikeita tai parempiakin aikoja. Kiinalaiset ovat oppineet olemaan "laskematta vesiä omaan pesäänsä" 
.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Mielipidekirjoitukseen liittyvä kuvakertomus -
[Copyright by Ilkka Luoma - 2005, 2008]
.
Kuva 1
---   http://www.panoramio.com/photo/9148859   ---
Teksti
Neuvostoliittoa ja Venäjää on Suomen Itsenäisyyden aikana johdettu Moskovan Kremlistä - suomalaiset ovat täällä useasti käyneet oppimassa itäisten maiden käyttötaitoa hyödyksensä - kiistattomasti.
.
Kuva 2
---   http://www.panoramio.com/photo/9148886   ---
Teksti
Neuvostoliitto oli maapallon toinen kiistaton suurvalta vuodesta 1945 - aina vuoteen 1985 saakka. Suomi luovi esimerkillisesti maailman suurimman valtion kanssa - omasta erityisestä asemastaan. Pystyisivätkö nykyiset poliittiset johtajat samaan vaativaan työhön?
.
Kuva 3
---   http://www.panoramio.com/photo/9148914   ---
Teksti
Voiman ja toimintakyvyn arvostus ei ole rähmällään oloa - tilanneherkkyys pelasti Suomen monista ongelmista ja toi vaurauden maahamme. Tänään koko EU tarvitsee Venäjän energiaa, ja vastavuoroisesti Venäjä työllistää entisestään EU:n korkeajalostetehtaita.
.
Kuva 4
---   http://www.panoramio.com/photo/9148949   ---
Teksti
Tosiasiassa Venäjä on maapallon suurin valtio, joka omaa maailman suurimmat raaka-ainevarat. Suomi sijaitsee ihanteellisesti idän ja lännen rajalla, meiltä on myös lyhin matka tulevaan maailman suurvaltaan, Kiinaan - yli Venäjän ja Siperian. Kuva loputtoman Siperian yltä.
.
Kuva 5
---   http://www.panoramio.com/photo/9149006   ---
Teksti
Venäjällä on maailman suurimmat energiavarat. Kuvan putkistot siirtävät kaasua, öljyä ja linjoina sähköä loputtoman nälkäisille EU-maille - vastavuoroisesti venäläiset ostavat saksalaisten mersut ja bemarit... Suomi on asemoitunut erinomaisesti Venäjän kylkeen - me tiedämme sen, ja osaamme elää tavallamme - myös ilman Natoa, jolloin takaamme erityisasemamme jatkuvuuden.
.
Kuva 6
---   http://www.panoramio.com/photo/9149026   ---
Teksti
Sangen mielenkiintoinen oppikirjakartta vuodelta 1913 (WG) - ennen Leninin myöntämää itsenäisyyttämme. Kirja on suomalaisten kirjoittama ja kustantama, se oli myös hyväksytty Venäjällä viralliseksi oppikirjaksi Suomen suurruhtinaskuntaan. Karttaa lukija voi vapaasti pohdiskella, mitä mikäkin tarkoittaa, kyseessä kuitenkin rajanvetoa 900-luvulta! Suur-Suomellekkin on aina ollut puolustajansa :)  
.
.
...
Sent:

On rankkaa vähätellä oman tietämyksensä syntysanoja - 60 vuotta YYA -sopimuksen allekirjoituksesta
06.04.2008 - 22:09

Cc: alexander.stubb@formin.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; jaakko.hautamaki@hs.fi
Sent: Sunday, April 06, 2008 6:23 PM
Subject: MIELIPIDE - Historiansa vähättely on tietämyksensä aliarvostamista - 60 v. YYA-sopimuksen allekirjoituksesta

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

kansalainen (nimimerkki)

Kyllä YYA sopimuksen aikana Suomi pääsi maatalousmaasta korkeasti kehittyneeksi valtioksi, kun valtavat markkinat ja jatkuva kysyntä oli taattu.

Ilkka Luoma

Tänään on paljon nuorempaa ikäpolvea, joilla ei ole omakohtaista tietoa mitä YYA toi Suomelle, siksi on surkuhupaisaa kun nuo tyhjyyden tynnyrit kumisevat tiedoillansa. Kekkosen vaalima YYA oli hyvin, hyvin likellä Karjalan palautusta - Petsamo ja Sallan kaistale olisi jäänyt suurien uraanivarojensa takia Neuvostoliitto-Venäjälle.

Ilkka Luoma

YYA toi Suomelle sen vaurauden mm. hyvin laajana Neuvostoliiton kauppana, jonka pohjalta moni tuolloisten tekijöiden lapsi pääsee nyt räkyttämään Venäjän ongelmilla - pitäisiköhän ernsin panna omat nurkat kuntoon?

Ilkka Luoma

Sanonnan mukaan "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" - pitänee tässäkin paikkansa (viittaus heiveröiseltä tietopohjalta arviointeihin, mitä mm. YYA:sta puhutaan), sillä asiantuntijoiden mukaan Kekkosen kausi ja siihen oleellisesti junailemalla liittynyt YYA osaltansa rakensivat nykyisen maallisen hyvinvoinnin pohjat...

Toimituksen poiminnat