Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Sote-kuntauudistuksessa kiusallisia totuuksia

Kokoomuksen puheenjohtajan, Jyrki Kataisen sixpack hallitus ei kerää paljon suosiota ja oppositiostakin on helppo huudella, kun kansalaiset suosivat lopulta aika konservatiivisia uudistuksia, jos aina niitäkään. Meneillään oleva 'eipäs-juupas sotesotkuhimmeli' saattaa olla todellisuudessa suurin asia, mihin Kataisen sateenkaarihallitus yltää, yllättäen!

 

Kataiselle on annettava tunnustus piiiitkäjänteisestä ajatusmaailmasta johdattaa kansakuntamme uudelle ”vuosisadalle”; olemmehan ikäpyramidin, vähenevien verokertymien ja maailmanlaajuisen työn uudelleenjaon taistelussa hakeutumassa uusille, osin tuntemattomille vesille – joista tässäkin yllättäen Kataisen esikunnalla onkin täsmähaju nenän päässä! 

On vaikeaa ohjata ja hallita noin eripuraista ja erimaailmaista hallitusta – lupaus ja himo pelkästä ”audin takapenkistä” ei riitä pitämään koalitiota kasassa – vaan johtaminen, näyttää siltä, että Katainen osaa tämän – tai sitten takana on muusa; arvellaan sen olevan Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen? 1] 

 

Sotehimmeli on suurimpia rauhanajan uudistuksia, tai muutoksia - lopulta!

Sote koskee käytännössä kaikkia ja on menoreiältään suurin tulontasauksen käyttöalue. Ikääntyvä väestö, osin harhautunut nuoriso ja itsensä loppuun oravanpyörässä polttanut aktiiviväestö tarvitsee huolenpitoa ennakoivuudesta saattohoitoon.

  

Sote-suunnitelman takana on 50 kaupunkia – siis suuri kuntarunnomissuunnitelma 

Hallitus haluaa muutattaa syrjäseutujen asukkaat, puolipakolla ohjaten palveluiden äärelle – näin ympäristöajattelijat saavat suuria määriä luonnonpuistoja ja suojelualueita tyhjenevältä maaseudulta.

Yllättäen huomisen talouden menestysalue, valikoiva maatalous luomuineen on eräs uusi ”nokia”, sillä jo nyt esimerkiksi kiinalaiset haluaisivat vuokrata/ ostaa peltojamme kymmeniätuhansia hehtaareja – meillä on kuulemma puhdasta ja turvallista. 

Tyhjentyvä maaseutu ottaa lisäksi vastaan tuhansia uusia loppuun ajettuja kaupunkilaisia ympärivuotisille kesämökeilleen – lepäämään ja keräämään voimia, jotta jaksaa kasvaa, kasvaa … vaikka lopulta huomaamme, ettei loputonta kasvua ole 2].

  

Sote on yhdistetty kuntauudistukseen 

Katainen on opastettu näkemään nuo 50 kaupunkia ja kuntaa – ja nuo tulevat olemaan ne kunnallista itsehallintoa omaavat kunnat, jotka itsessään keräävät kunnallisverot ja maksavat enenevästi omat kulunsa – asukkaiden elämisen ja toimeentulon osalta. Tässä piilee ”kataismuusan” ohjeet pääministerille. Pääministerinhän ei tarvitse itse hoksata mitään, vaan osata ohjastaa joukkoja määrätietoiseen päämäärään!

  

Katainen on jo ilmaisuut suoraan, 

että ihmisten itsensä omaehtoinen huolehdinta 3] on ykkösasia, samoin kuin lähiomaisten omistaan huolehtiminen. Katainen on herännyt monilla Kiinan vierailuillaan sukulaisvastuuseen – meillähän on eletty laitoskulttuuria – kaikki vauvasta vaariin laitetaan laitoksiin. Omaehtoinen itsestä ja lähimmäisestä vastuu tulee pakosta lisääntymään.

  

Kataiselle on sittenkin annettu strategisesti kirkas päämäärä! 

Näinkö Katainen onkin todellisuudessa ymmärtänyt ohjatusti näkemään tänään jo huominen todellisuus ja viemään se vaikka ”väkisin” läpi, vaikka se kuinka kirpeältä arkikansalaisista tuntuisi? On nimittäin täysin totta, että nykykaltaista sotehimmelisotkua ei ole saatu aiemmin aikaiseksi. Ei aiemmin ole saatu aikaiseksi juuri mitään – vaan ollaan oltu staattisessa kehitystilassa, joka on nyt ”illassaan” - jotain siis oli pakko tehdä. Nyt se on tehty ja lakiluonnos sotesta on kaikkien nähtävillä.

  

Sittenkin vain pahaa unta? 

Oliko kaikki ylläoleva silmien avautuminen Kataisen johtaman hallituksen oikeista suunnista sittenkin vain pahaa unta, vai olemmeko me itse peruskansalaisina hukassa ja ummessa – näkemättä eilisen opeista tänään, mitä huomenna ja ylihuomenna todellisuudessa suurella varmuudella tapahtuu [fil.] … kuten todettua – oppositiosta 4] on niin helppo ”vastuuttomasti” huudella [?]

 

...

Vai käykö niin, että vasta historiankirjoitus, joskus myöhemmin antaa täyden arvon parjatulle six back hallituksellemme – jossa poikkeuksellinen aatteiden tai aatteettomuuksien laaja-alaisuus on pysynyt hämmästyttävästi kasassa – ja tämä ei onnistu ilman määrätietoista ja tehokasta johtamista!

 

...

VIITTEET

1] Onko Taru Tujunen muusa Kataisen takana? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111933-kansakunta-vaatii-tiennäyttäjän-missä-on-suomen-johtaja - [US_P/il]

2] Kasvuhokeman huuto käy luonnon päälle! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/kasvuhokeman-mahdottomuus-kay-luonnolle.html -

3] Vastuu omasta itsestäni– kuka maksaa hoivakuluni? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=989410 - [IL/il]

4] Pääministeri Juha Sipilä [Kesk.] ? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=901277 - [IL/il]

 

...

EXTRA

Onko pääministeri Jyrki Katainen saanut jo kansalaisvaroituksen? ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/onko-p-ministeri-jyrki-katainen-saanut-jo-kansalaisvaroituksen – [AL/il]

  

...

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

...

AL – US – Vf [301.] – IL

doc.: sotesotkuhimmeli_20122013.doc – OpenOffice Writer

---20122013---

 

BLOG 28144 | 00301 ALBLOG

 

560 | 5125

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Miten ihmeessä tuo voisi toimia?

Kuten itsekin toteat, maaseutu tulee olemaan keskeinen osa tulevaisuuden(kin) ruoka- ja energiahuoltoa.

Kaupungeissa ei ole yleensä mitään resursseja omasta takaa, ne vain voidaan toimittaa sinne keskitetyn tehokkaasti, tai jaella edelleen logistisesti tehokkaan sijainnin vuoksi. Näistä syistä kaupungit on yleensä perustettu. Tarjolla on usein ollut myös edullista energiaa.

Oil Peak pitää huolen siitä, että kuljetukset vähenevät ja paikallisuus leimaa markkinoita. Vai onko viisaampaa kuljettaa tulevaisuudessa työvoima kaupungeista maaseudulle?

Nykytekniikkaa ja perinteitä yhdistelemällä maalle pystytään helposti rakentamaan jo nyt kaikin tavoin omavaraisuuden ylittävää asumusta, mitä ei voi kyllä kaupungeista sanoa.

Ilkka Luoma

Timo, olen maaseudun kannattaja henkeen ja vereen - samoin omavaraisuuden ja itsehuolehdinnan.

Otin kerrankin nk. "kataismyönteisen" asenteen - ja koetin irtautua siitä kriittisyydestä mitä koen Kataista ja tämän hallituskoalitiota kohtaan.

Lopussa "pahaa unta" voi olla sittenkin totta - siksi hitaasti ja vähin eväin six pack on edennyt riitelyssään maamme kokonaisetua ajatellen.

Mutta laittoi miettimään tuo 50 kaupunkia ja 50 maksulähdettä sote-uudistukselle, ja vielä se, että onko tosiaan Katainen kyennyt ajattelemaan näin systemaattisesti viedessään härkäpäisesti suunnitelmaansa läpi - tuosta Tarju Tujusen todellisesta kokoomusjohtajuudesta kuuluu paljon huhuja ja varmempiakin tietoja - eli hän olisi se Jykken taustahenkilö, joka ohjailee hallituskuviointia! (?)

Olen itse asiassa IPU:n kannattaja, mutta siellä on PALJON työtä ja työstettävää.

Toimituksen poiminnat