Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Ruotsi ei luovu puskuristaan - Suomesta!

Kalluppeja voidaan ajoittaa teettäjilleen sopivaan aikaan, kuten tämä kysely siitä mitä tuumaamme puolustusliitosta Ruotsin kanssa. Mitä me siitä hyödymme? Ennenkaikkea liitossahan pitää olla kaksi osapuolta – mitä ruotsalaiset hyötyisivät maidemme välisestä puolustusliitosta?

 

Suomi oli satoja vuosia Ruotsin kuninkaiden vallan alla. Meille juurrutettiin ruotsinkieli, ja annettiin ruotsalaisperäisille läänityksiä – kuin myös suomalaisille kuninkaan ”nuolijoille” ja uskollisille. Mitä me saimme Ruotsin vallan ajasta – no, paljon sotia itään päin. Tukholmasta junailtiin useampikin sotaretki, joissa suomalaiset jurnukat olivat keihäs- ja tapparamiehinä.

 

Lyhyt kertaus kansalliseen historiaamme

Geopoliittisesti Ruotsin Ranskasta hankittu kuningas teki selvän pelin jo vuonna 1809 – tällöin Ruotsi jätti niememme, millä me suomalaisina Ruotsin itäisenä maakuntana asuimme, Venäjän tsaarin haltuun. Ruotsin kuningas ei tehnyt kaikkea voitavaansa, tieten, koska halusi meidät, jurnukkasuomalaiset itsensä ja tsaarin väliin turvallisuuspuskuriksi.

 

Nyt herääkin aiheellinen ja syvällinen kysymys,

kun Ruotsi on saanut olla ”puolueeton ja liittoutumaton” jo yli 200 vuotta sotimattomana, niin miksi he rikkoisivat tämän kauan sitten luodun turvallisuuspuskurin, joka olemme me – suomalaiset!).

Ruotsalaiset tietävät, että me olemme enemmän itää kuin he 1]. Ruotsi on länttä, me sen sijaan itää sekä länttä. Me tiedämme miten Venäjän karhua käsitellään – niin hyvässä kuin pahassa. Ruotsalaiset ovat saaneet elää selkämme takana, kun Norjastakaan ei mitään uhkaa heille ole – Natosta huolimatta.

 

Meidän ei kannata elätellä toiveita Ruotsista,

ja varmaan moni jo miettiikin miten tosipaikan tullen ruotsalaiset 'hiusverkkosotilaat' meitä auttaisivat – ja ketä vastaan. Ruotsalaiset halusivat lopettaa konfliktoinnin venäläisten kanssa jo vuonna 1809. Nyt puolustusliitossa kanssamme he saisivat jälleen uhan venäläisistä – ruotsalaisten mielestä, ei meidän – me emme koe Venäjää edes uhkana 2], vaan mahdollisuutena – kolminkertaisena sellaisena 3].

 

Ruotsalaiset sen sijaan eivät halua, että me liitymme Natoon 4],

sillä se ajaisi heidät väkisin samaan sotimisherkkään natokytkökseen. Ruotsi ei voi olla 'natoton', jos me olisimme Natossa. No, pelkoa ei ole, sillä kansakuntamme viisaus on Paasikivestä peräisin, ja meidän kansalaisten selkeä enemmistö on aina Natoa vastaan 5], vaikka meidän eräät uppiniskaiset poliitikot ja jopa ”asiantuntijat” jenkaavat meitä Naton sotilaskypärän alle.

 

Me suomalaiset sen sijaan voimme edelleen jättäytyä pois Natosta,

vaikka Ruotsi sinne jostain kumman syystä haluaisi (vastoin kansalaistensa nykyhetken tahtoa) – me sen sijaan tulemme toimeen Venäjän kanssa. Presidenttimme Sauli Niinistö hyvin viisaasti ja selkeästi kertoi EU-boikotoinneista huolimatta menevänsä Putinin puheille, jos kansakuntamme etu niin vaatii. Tästä kansalaisemme hyrisivät – lauseessa oli jo ripaus kansan kaipaamaa ”kekkosmaisuutta”, siis viisautta nähdä meidät idän ja lännen vedenjakajalla olevana venäjäasiantuntijana.

 

Ruotsalaiset ovat harmittoman mukavia naapureita

Emme tarvitse ruotsalaisia kuin kaupankäyntiin ja maaotteluihin sekä siihen loputtomaan jääkiekkokamppailuun, jossa olemme toistaiseksi olleet altavastaajina – muutoin kykymme tosipaikassa on sitä luokkaa, ettemme Tukholman apua tarvitse.

Muistamme Talvisodan, jolloin virallinen Ruotsi ei meitä auttanut. Meitä sen sijaan auttoi Saksan kolmas valtakunta 6], kun tosi oli jälleen kyseessä 1944. Saksa on meidän ulkoinen auttaja ja turva – tiukan paikan tullen.

 

VIITTEET

1] Olemme niin idästä kuin lännestä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-niin-idasta-kuin-lannesta-emme.html -

2] Emme pelkää Venäjää ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163783-suomalainen-ei-pelkaa-venajaa-ehka-vain-omiaan -

3] Yllättävät turvatakuut idästä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/turvatakuumme-radikaalisti-venajalta.html -

4] Ruotsi ei halua meidän liittyvän Natoon ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ruotsikaan-ei-halua-suomea-natoon.html -

5] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161444-kansalaisviisaus-erottaa-meidat-natosta -

6] Saksalaiset auttajat ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159890-1944-rintamakarkurit-ss-vapaaehtoiset-ja-vastuunkantajat -

 

EXTRA

Miksi lännenmies ei ymmärrä venäläisten ajatuksen juoksua? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163481-miksi-lannenmies-ei-ymmarra-venalaista-ajatuksenjuoksua -

 

Suomalaiset kuittasivat itsenäisyytensä idästä – Sibeliuksen Finlandian tahdittamana ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/56974-mennyt-venaja-loi-suomelle-itsenaisyyden -

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

AL US Vf IL BL - BLOG 33010

---25032014---

doc.: emme_tarvtse_ruotsalaisia_25032014.doc – OpenOffice Writer

521 | 4860

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat