*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

[UPI] Kiina ja Venäjä lähentyvät - uhka lännenmiehelle?

Vielä 1970 -luvulla oli Neuvostoliiton johtama Varsovanliitto sekä nykyäänkin muuttumattomana säilynyt yhdysvaltalaisjohteinen Nato, voimissaan – siis vastakkainasetteluna, oli itä ja länsi, oli kommunismi ja markkinatalous. Oli vieläpä individualismi ja kollektivismi. Yläjohdetut kansandemokraatit vastaan vaalijunailtuneet demokraatit – vasemmistosta oikeistoon.

Nyt on Nato, jota USA johtaa ja jota EU-Eurooppa hakee ja pyytää avuksi esimerkiksi Ukrainan kriisiin, jonka syntyanalyysia ei olla lännessä syvällisesti tehty. Ukraina oli vahva osa idän kulttuuria, Neuvostoliittoa ja slaavilaisuutta. Ukrainalla on kansakuntana lyhyt historia – paljon lyhyempi kuin kulttuurittomalla ja eurooppalähtöisellä USA:lla.

 

Kiina oli maolaisuutta aina puhemies Mao Zedong´in kuolemaan saakka. Maon seuraaja Deng Xiaoping lausui kuuluisat sanat joitain vuosikymmeniä sitten: ”Menkää ja rikastukaa” - vielä tänäänkään ei täysin ymmärretä mitä hän tuolla lopulta tarkoitti –

itse Kiinassa Dengin lauseesta on syntynyt aaviste sen syvimmästä merkityksestä, kun Kiina on nousemassa maapallomme suurimmaksi kaikilla mittareilla – myös ympäristöongelmien osalta. Kulutus ei voi kasvaa loputtomiin, ja tämä oivallus on henkeytymässä myös meillä lännessä.

 

UPI-FIIA, vanhemman tutkijan Jyrki Kallion aprikointia Kiinan roolista jakautuvassa maailmassa

Nyt Suomessakin aprikoidaan UPI-FIIA :ssa 0] (Ulkopoliittinen Instituutti 1], Jyrki Kallio) kuinka Kiina suhtautuu Ukrainan kriisiin, onko se Venäjän puolella, vai pitäytyykö se tiukan puuttumattomana, kuten kiinalainen tapa ja mentaliteetti ovat olleet vuosisatojen ajan.

Jyrki Kallio oudosti, ehkä ei täysin sisäistäneenä uskoo, että länsi on Ukrainassa ”oikeammalla tiellä” ja Venäjä lavealla – herääkin kysymys onko kiina-asiantuntija Kalliolta muurautunut vasen silmä umpeen ja näkökentässä häilyy vain läntinen kaiho puolinäennäisestä vapaudesta ja demokratiasta. Nyt emme tässä käsittele tarkemmin itse Ukrainaa [ LINK ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/apachesolr_search/Ukraina?filters=uid%3A23 – US_P/IL 51 ] - vaan keskitymme Kiinan näkökulmiin maailman toiseksi suurimpana taloutena ja kohta suurimpana vaikuttajana.

 

Kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaa vuoden 2006 toisella puoliskolla ,

kävi meillä käynyt korkein kiinalainen vaikuttaja – pääministeri Wen Jiaobao. Hänelle järjesteltiin suomalaisten yritysten esittelyä, jotka kuitenkin torpattiin ennakolta varoitettujen syiden vuoksi 2] – mutta Kulosaaressa pidettiin yksityisluonteinen tilaisuus, jossa korkeat kiinalaiset kertoivat uuskungfutselaisuuteen 3] liittyvän voimakkaasti ajatus, ettei maapallolla voi olla vain yhtä valtiota, joka määrää muita – tämä lause toistuu usein kiinalaisten diplomaattien toimesta, myöhemminkin.

 

Kiinalainen puuttumattomuus on huomisen filosofia ja ajatusmallina sopisi meille ...

… Suomelle sotilaallisesti liittoutumattomalle valtiolle erinomaisesti. Suomi on itää ja länttä 4] ja meidän olisi opittava kokemaan, ettei länsi ja läntisyys määritä ohjenuoria koko pallomme säilyvyyden takaamiseksi. Läntinen ympäristökuormitus on ollut ylivoimaista luokkaa per capita viimeisten 150 vuoden ajalta! – Kiina ja kiinalaiset tulevat kaukana perässä. Nyt kuitenkin syyttävät länsisormet ojentuvat itään. Kuten Ukrainankin kriisissä.

 

Kiina pidättäytyy huolella ottamasta vahvasti kantaa Ukrainan osalta, suuntaan tai toiseen -

tyytyy vain lausumaan sopuratkaisua ja kaikkien osapuolien huomioimista, kunkin vallitsevan koko- ja vaikuteluokkansa puitteissa. Kiina ei asetu Venäjän eikä USA:n puolelle – YK turvaneuvostossakin äänestelee helposti tyhjää. Puolet maapallon väestöstä ei tuominnut Venäjää, vaan äänesti tyhjää – tämäkin unohtui länsimedialta, sen kansalaisviestinnässä.

 

Kiina on meille vaikea ymmärtää,

eikä meillä Suomessa ole montaakaan todellista kiina-asiantuntijaa 5]. Meille ei ymmärry ”joen ylitys tunnustellen varoen pohjan tuntemattomia kiviä” -Deng – tai emme saata oivaltaa, mitä kiinalainen sotakenraali Han Shandongista tarkoitti, kun katseltuaan sotilaidensa vapaa-ajan ”lentopallopeliä” - lopulta ilmoitti ja käski antamaan jokaiselle pelaajalle oma pallo!

 

Kiina on kauppiaskansa, jo tuhansia vuosia

… viimeeksi Kiina oli maailman suurin 1400 -luvulla, jolloin muun muassa eunukki-amiraali Zheng He´n 6] dzonkkilaivastot purjehtivat laajoilla alueilla, tarjoten kauppaa ja keisarinsa suojelusta. Laivastot olivat todella suuria; ja keisari Zhu Di 7] oli päättänyt ulottaa ”kaupallisen voimansa” kaikkialle tunnettuun maailmaan.

Tänäänkin kiinalaiset käyvät kauppaa kaikissa maissa, erityisesti Afrikassa, jonka kehityskaareen kiinalaiset vaikuttavat eri tyyppisesti kuin mitä oli valkoisen eurooppalaisuuden ryöstö- ja riistopolitiikka. Kiina vie raaka-aineet ja vuokraa pellot, mutta antaa vastineeksi yhteiskuntainfraa, työtä ja koulutusta.

 

Lännen kauhuskenaario ”Kiina + Venäjä > USA + EU”

[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163220-kiina-venaja-usa-eu - ]

Meillä lännessä USA johteisessa Natossa pelätään talous- ja myöhemmin sotilaskaavana mahdollistuvaa yhtälöä - ”Kiina + Venäjä > USA + EU”, näin voikin käydä ja Kiina on valmis ostamaan venäläisiltä ”kaiken – eurooppalaisille kelpaamattomankin” öljyn, kaasun ja veden – Baikalin veden – kolmella maailman suurimmalla putkella Siperian läpi, jota muutoinkin Kiina jo rahoittaa ”omana kotimetsänään”.

 

Voimme arvailla miten maapallo kaksinapaistuu,

kun maailman suurin raaka-aineaitta ja maailman suurin liukuhihna maailman suurimmalla suunnitteluvoimalla lyövät kaupallisesti ja sotilasteknologisesti kättä – tuo em. kaava saattaa ylihuomenna olla totta.

Kiinalaisille, heidän keskushallintoonsa diplomaattiteitse tuo kaava on suomalaisnäkökulmaisesti jo demonstroitu – ja kohteliain sanankääntein esitetty meille konsultin roolia puolueettomana toimijana – asia on otettu Pekingin ministeriöissä suurella mielenkiinnolla vastaan.

 

VIITTEET

0] UPI-FIIA Briefing Paper 153 (2014) ~ http://www.fiia.fi/fi/publication/414/chinese_dream_others_nightmare/?utm_source=julkaisutiedote&utm_medium=sahkoposti&utm_campaign=FIIA_Briefing_Paper_153 -

1] UPI-FIIA ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Ulkopoliittinen_instituutti -

2] Suomalaisia pyydettiin halutessaan esittelemään korkeaa ja uusinta teknologiaa tuuli- ja aurinkoenergian saavutuksistamme – valitut kaksi pyydettyjen toimialojen yhtiötä eivät esitelleet demonstraatioharjoituksessa uusinta tekniikkaansa, vaikka siihen oli suomalaisen vastuukonsultin taholta kannustettu. Esittelyä Kiinan pääministerille ei toteutettu – nyttemmin tuulienergiayhtiö on mennyt konkurssiin ja aurinkoenergiayhtiö häipynyt johonkin … menetimme sen kuuluisan tuhannen juanin paikan.

3] Uuskungfutselaisuus ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119647-kiinalainen-harppaus-uuskungfutselaisuus -

4] ”...niin itää kuin länttä... katse itään! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/reivatkaamme-kurssiamme-kohti-nousevaa.html -

5] Kysyttäessä Kiinan kansantalouden näkymistä ja arvoista kiinalaisilta päättäjiltä ja Kulosaaren diplomaateilta – saimme ystävällisesti kohteliaasti hymyillyn vastauksen Kiinan kansantalouden arvioinnin osattavan paremmin Suomessa – Suomen Pankin nyttemmin jo eläkkeelle jääneen tohtori Pekka Sutelan pohtimana ~ http://www.tiede.fi/keskustelu/3134/ketju/ennustamisen_kiusaus_vaivaa_aika_ajoin - …

6] Zheng He ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Zheng_He -

7] Zhu Di ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Yongle_Emperor -

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

AL - US IL Vf BL - BLOG 34683

---23042014---

 

doc.: kiina_venaja_usa_eu_23042014.doc – OpenOffice Writer

806 | 7328

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Hyvä Ilkka Luoma,

kiitos monipuoliseen ajatteluun kannustavasta kirjoituksestasi!

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Taisto, kiitos kannustuksesta!

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Vahingossa lähetin, ennen kuin lopetin!

Apurahan turvin junailin Siperian halki Kiinaan kulttuurivallankumouksen aikana 1975; turistimatkoja sinne ei silloin voinut tehdäkään.

Olin ollut, olin ja olen perin kiinnostunut ja innostunut Kiinan ikivanhasta kulttuurista.

Tapahtui niinä aikoina, että Kiina ja Neuvostoliitto olivat huonoissa väleissä, minkä kiinalaiset avoimesti ja myös viehättävän filosofisin ja taiteen keinoin esittelivät. Kungfutse, jonka kirjoituksia ja ajatuksia olin aina paljon pohdiskellut, oli pontevan vastustuskampanjan kohteena. Erityisesti seinälehdissä häntä pilkattiin. Keskustelin lammaspaimenena elävän kiinankielen professorin kanssa; hän oli oppimassa maalaisilta ja lampailta.

Suomen virallisessa ja yleisesti hyväksytyn ajattelun piirissä myönteistä suhtautumista Kiinaan pidetiin jopa neuvostovastaisuutena. Apurahankin kanssa oli vaikeuksia. Olin saanut sen psykodraamaan perehtymiseen USA:ssa, mutta halusin vaihtaa suuntaa ja mennä Kiinaan. Vastaukset olivat aina ei, usein vahvistettuna kysymyksellä - mitä siellä muka olisi opittavaa? Ihmettelin, etteikö ikivanhassa kulttuurissa olisi opittavaa ja ihmeteltävää ja sitkeyteni palkittiin.

Jangtsessa on virrannut valtavasti vettä noista ajoista ja iso on myös muutos Kiinassa, jossa uuskungfutselaisuus on ilmaantunut ja kommunistipuolueen johtama kapitalismi vallitsee. Historian prosesseissa valtioiden väliset suhteet aina elävät, muuttuvat, kehittyvät, huononevat ja paranevat, eikä ihmisikä kunnolla riitä edes havaitsemaan niitä saati ymmärtämään.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Harvinaisen tasapainoinen ja kehittävä kommentti. Suhtautumisemme osin on itään kaksimielinen - kun tehdään kauppaa - hymistellään, kun Venäjä tai Kiina puolustaa oikeuksiaan, on siellä "spitaalisten valtakunta" - olemme omaksuneet lännestä kulutusjuhlan ja kasvuhokeman, idästä voisimme oppia mielentyyneyttä, yhteenkuuluvuutta ja kollektiivisuutta - ennenkuin Kiinassa "läntinen kulutushapatus" ottaa ylivallan ...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kiinan kommunistit voivat äänestää tyhjää YK:n turvallisuusneuvostossa, mutta mitä se nyt sitten tarkoittaa? Kommunisteilla ei ole toimilleen mandaattia Kiinan valtavalta kansalta.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Nimenomaan Kiinan keskushallinto on kansan suosiossa, koska se on instanssi, jonne voi tehdä valituksen, kun aluehallintoviranomaiset eivät korviaan lotkauta.

Keskushallintoa voidaan suuntaviivoin rinnastaa keisarien hallintoon - ja täältä Kiinan uuskungfutselainen uudistus lähteekin liikkeelle ...

Keskushallinto nauttii kansan suurta suosiota, se on järkälä, joka ei hötkyile, meidän täällä Pohjolassa on tätä vaikea ymmärtää - onhan kyseessä jättiläisvaltio, jolla on meille jokaiselle suomalaiselle 250 ystävää, toveria, ostajaa jne --- :)

YK:n kiinalaiset kuuntelevat tarkoin mitä juuri Keskushallinto Pekingistä sanoo. Piste.

pekka numminen

Krimin valloitus/Ukrainan uhkailu. "Puolet maapallon väestöstä ei tuominnut Venäjää, vaan äänesti tyhjää – tämäkin unohtui länsimedialta, sen kansalaisviestinnässä." /Luoma

Yhdysvaltojen sotia Ilkka Luoman näkökulmasta:

Persianlahden/Irakin sota 1 (Kuwaitin vapautus).
"YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi marraskuun lopussa 1990 voimankäytön päätöslauselmassaan 678, jos Irak ei poistuisi Kuwaitista 15. tammikuuta 1991 mennessä." Irakin sota I oli siis täysin oikeutettu, koska kukaan ei äänestänyt vastaan.

Persianlahden/Irakin sota 2 (Husseinin kukistus ja Irakin miehitys).
"YK:n turvallisuusneuvosto oli kuitenkin eri mieltä, ja sekä Ranska ja Saksa että Venäjä ilmaisivat vastustuksensa Irakin miehitykselle." Vain pieni vähemmistö siis vastusti (noin 300 miljoonaa), koska Kiina ei avoimesti vastustanut. Sota oli siis oikeutettu?

Tarkistan myöhemmin Afganistanin sodan osalta vastustiko sitä edes pieni osa, vai oliko se täysin oikeutettu sota Ilkka Luoman määritysten mukaan.

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset