Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Rahanmäärä ei ole elämän mittari ja päätarkoitus

Länsimaalainen markkinatalous on tottunut mittaamaan kaiken rahalla. Vanhustyö mitataan hoitoseteleillä, joilla voidaan ostaa palveluita. Olemme unohtaneet, että me voimme myös itse vapaaehtoisesti tehdä lähimmäistemme eteen hyviä tekoja ilman rahaakin. Onnen ja autuuden verranto naapuriin tapahtuu rahallisena mittauksena, vähintäänkin hintalaulantana ja -vertailuna. Naapurillahan ei saa olla kalliimpaa autoa, ruohonleikkuria tai traktoria.

.

Yhteenkuuluvuus on ilmaista olotilaa, kuvassa Suomen Partiolaisten juhlava lippurivistö Helsingin Suurkirkon rappusilla 23.4.2006, klo 12:11. Oli silmiinpistävää nuorten ja lapsien yhteinen riemu olla yhdessä ja kuulua samankaltaisten joukkoon. Tunnelma oli iloinen ja väkevä.

On erityisen kannusteellista ohjata lapsia näkemään myös toiset kanssaihmiset. Partiotoiminta kasvattaa vastuuta itsestä ja toisista. Samassa yhteydessä saadaan hyödyllisiä oppeja sekä arvoja ryhmätoiminnasta. Tämä harrastus ei ole kallis ja se opettaa hyväksymään luonnon olemassaolon sellaisena kuin se harmoniassa nähdään. Lasten yhteenkuuluvuusryhmänä Partio on erinomainen joukkohenkeä luova yhteisö, jossa ryhmä on liikkeelle paneva voima sekä osallistumisen lähtökohta. DSC_11784.JPG. 1/2000s, f5.6., 27 mm. Photo by Ilu 2006. Nikon D70.
...

.


Kulutus on maallistunut markkinaviestinnästä esillepanon kautta nopeisiin läpimenoaikoihin varastosta kuluttajille. Kaikki mitataan rahassa ja tunnuslukuina tuotoista, mistä odotetaan saavan nopeita voittoja kasvun alttareille.

Liikemiehet ja verbalisoituneet myyjät juoksevat kilpaa tilauskaavakkeiden kanssa toivoen saavansa tuotteilleen ja palveluilleen tuoton jo maksuajalla miinus kaksi päivää netto. Huominen piti olla jo eilen. Nyt on kiire tehdä rahaa, minunkin on ehdittävä osingoille.

Kiire on ajanut lapset runsaine viikkorahoineen kavereiden keskuuteen kaduille ja virikkeiden hakuun "makasiineille". Isin ja äidin työ- yms. palaverit uhkaavat pitkittyä myöhäisiin iltoihin, jolloin oleilu aivan yksinkertaisesti perheen kanssa jää olemattomiin. Poissolo hyvitetään rahalla ja tavaroilla. Lapset kannustetaan harrasteisiin (esimerkki: sisäsuomalaisessa suuressa kaupungissa 6-7 vuotiaiden sisäpeliharrastuksen tutustumisilta toi paikalle 20 innokasta lasta, mutta vain kaksi aikuista! -ko.palloiluharrasteen valmentajan ja puuhamiehen suusta kuultua).

Tarkka talouden hoito ja jatkuvan kasvun ja tuoton tavoittelu on valunut myös yksilö- ja perheajatteluun. Tuottoa pitää nähdä joka paikassa. Tuotto ymmärretään pyhäksi ja ilman sitä lansimaalainen kulutustalous ei pyöri. Perhekeskeisyys ei ole tuottoajattelua ja vanhusten- ja lastenhoito ei mittaroidu rahaksi, niiden pitäisi olla inhimillistä ja näihin pitäisi odottua myös hintalaputonta omaistyötä ja -hoitoa.

Aikuinen, jolla ei ole aikaa hoitaa itse lapsiaan, ei tulisi omata myöskään kykyä saada lapsia pelkäksi keskusteluksi heidän olemassaolosta. Lapset eivät ole geenistöllinen itseisarvo, vaan he ovat yksilöitä, jotka tulee valmentaa ymmärtämään perhe, perheyhteys, suku ja sukuyhteys sekä ympäröivä yhteiskunta. Empaattisella huomioinnilla saavutetaan parempia "tuotoksia", kuin hintalapullisessa kujanjuoksussa kauppakeskuksien käytävillä.

Kaikkea ei yksinkertaisesti voi mitata rahassa. Kulutuksen mekassa USA:ssa vapaaehtoistyö on "kansantaloudellisesti" yksi merkittävimpiä yhteenkuuluvuusominaisuuksia, josta syntyy kuuluisa amerikkalaisten elokuvien tunnelatautunut "isänmaallisuus- ja hyvyyshenki" (kts. Katriina-katastrofi).

Suomessa EK:n Fagernäs pauhasi torven lailla uutisoinnissa, että Suomen taloudessa menee paremmin kuin hyvin, oikeastaan niin hyvin, ettei sen niin kuuluisi tehdä. Mitkä ovat luvut tämän "totuuden" takana; missä tuo tulos tehdään ja minne tuo vienti menee. Minne kulkeutuvat Suomen vientiylijäämät, mitä niistä jää Suomeen. Kuinka tuotantolaitoksissa yhdessä tehdyt tulokset jakaantuvat, ketkä ovat saama- ja ketkä maksumiehiä. EK julistaa kasvun autuutta, unohtaen kilpajuoksun tyrehdyttävän ja kuumentavan markkinat ja tunteet; kaikille ei kaikkea riitä. Eriarvoisuus kasvaa, koska elon hyväksyntämittarit ovat raha ja rahalla saatavat tuotteet ja palvelut. Useat meistä voivat kuunnella "seinän takaa", kuinka hyvin meillä menee.

Kotona lapsi hinnoittelee itsensä keittiössä, imurin varressa ja auton pesussa. Minne ovat jääneet ilmainen keskustelu, vapaaehtoinen auttaminen ja hyvänolon tunnetta aikaansaava riemu hinnattomasta osallistumisesta. Minne on jäänyt tunne yhteenkuuluvuudesta ilman tilisiirtoa. Missä on hyödyllisyyden kokemus vilpittömästä työskentelystä lähimmäiselle pelkästä auttamisen halusta. Missä on kiireetön hintalappu nolla? Viikko sitten lopullinen ja vastaukseton tapahtuma pysäytti miettimään minne meillä on niin kiire.

Ilkka Luoma

[10052006]

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

jaahas (nimimerkki)

Voi elämä näitä vasemmistovatipäitä. Myös vapaaehtoista apua voidaan mitata rahassa, vaikkei siitä rahaa perittäisikään.

jaahas (nimimerkki)

Suosittelen lukemaan mitä raha ylipäätään on: http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/05/27/...

jari_exm (nimimerkki)

"...Onnen ja autuuden verranto naapuriin tapahtuu rahallisena mittauksena..."
Olen näpytellyt tästä joskus aiemminkin.
Markkinataloudella sinänsä ei ole mitään tekemistä tällaisen ajattelutavan kanssa, koska raha sinänsä on vain mittaväline.
Jollakin tavallahan se vapaaehtoinen työkin olisi mitattava - ettei siitä tule vain hyväksikäytön väline.
-Soita kuule jarille, minä maksan hänelle siitä, että hän tekee aina nämä minun vapaaehtoiskeikkani. Minähän olen sentään puolueen johtojäseniä ja meille eivät kuulu tällaiset tavallisen rahvaan vapaaehtoistyöt lainkaan.
-No jopas nyt, Erkki. Mutta minäpä soitan sitten jarille.

Ilman kulutusta ei ole elämää.
Ahneus, kiire, saituus, naapuria paremman haluaminen... mikään näistä ei ole markkinatalouteen sen enempää kuuluvaa kuin mikään muukaan.
Kun joku tekee jollekin vapaaehtoistyötä, vaikkapa siellä kommunismissa - työn määrä on pystyttävä jollakin tavalla mittaamaan. Muuten käy hyvin helposti niin, että toiset vain väittävät tekevänsä erittäin paljon vapaaehtoistyötä, vaikka he todellisuudessa vain makaavat mitään tekemättä.
Jolloinka samat ongelmat nousevat esiin,vaikkei rahaa käytettäisi lainkaan missään.
Eikö totta?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Epätarkkuudesta seuraa tahallisia väärinymmärryksiä. EI mitenkään epätavanoimasta.

On totta, että raha on eräänlainen työn ja sitä kautta vaihdon määrän mitta, mutta se on muutakin. Kukaan ei haali lisää senttejä metrin mittaansa, eikä kukaan talleta lisäsenttejä myöskään tililleen. Rahan idea ja sen käytön peruslähtökohdat ovat siis ideaalikäsitteisiin liittyviä osasia jotka eivät sisällä sitä vaihto-osuuksien määrästä käytävää kamppalua, josta puhumme kun puhumme rahanhimosta ja ahneudesta.
Ilkan kirjoitus ei oikeastaan kyseenalaistanut rahan arvoa vaihdon välineenä, vaan sitä, että tästä vaihto-osuudesta kamppaillaan verissä päin ja että tämä kamppailu ulotetaan kaikille elämänalueille jossa se syrjäyttää muita arvoja joita kyseiseen toimintaan liittyy.
Joillekin nämä vaihto-osuudet ovat nousseet elämän päämääräksi, mutta eikö se ole aika absurdia jos elämän päämäärä on siis vain saada lisää mittavälinettä?

PuhosG (nimimerkki)

Kerrankin älykästä vuoropuhelua kovaäänis-äänitorvimiesten, viron patsastelijoiden ja sotahullujen itsestään ääntä pitävien joukkoon. Herääkö ajattelevampi Suomi?

jari_exm (nimimerkki)

"...eikö se ole aika absurdia jos elämän päämäärä on siis vain saada lisää mittavälinettä?..."
Onhan se, mutta tällä ei taas ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa sen enempää kuin minkään muunkaan yhteiskuntarakenteen idean kanssa.
Ahneus ei ala eikä lopu mihinkään järjestelmään.
Mutta jos haluat saada jotakin todellista mittavälineen sijaan, silloin sinulla pitää olla sitä mittavälinettä, jolla sen todellisen voi hankkia.
Eikö totta?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tottahan on, että ahneus ei ole järjestelmäriippuvainen. Kuitenkin eri järjestelmissä ja esimerkiksi eri aikakausina yhteisön arvot vaihtelevan joten ahneus ei myöskään ole vakio. Se, tai ainakin sen nouseminen esille on siis riippuvainen yhteiskunnan arvoista ja yhteiskunnan toimintatavoista. Näissä arvoissa ja rahanpalvonnan mainostamisessa mm. mainosten ja vaikkapa saippuasarjojen kautta on tapahtunut selvä ahneutta ruokkiva muutos.

Alkaisi olla aika taas välillä nostaa niitä muita elämään liittyviä hyviä asioita vähän edemmäs ja jättää päätön materianhankinta ja materianpalvonta vähemmälle.

Toimituksen poiminnat