Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Kohtalon sormi ojentuu Kokoomuksesta!

Suomen kansaa on hallittu poikkeuksellisen huonosti viimeiset reilu kolme vuotta. Saimme hallituksen, joka ei osannut oikeastaan mitään – vain keskinäistä konsensusta. Samaan aikaan vienti sakkaa, työttömyys nousee, eriarvoisuus lisääntyy, yksinäisyys jäytää ja monet lapset kuin nuoret ajelehtivat, kun eivät tiedä mitä tekevät.

 

Hallituksemme ikeenä oli jo edellisen hallituksen väärät verotuspäätökset, jo joululta 2007 1] – nuo kohtalokkaat päätökset jäytävät jatkuvaa ja lisääntyvää pitkäaikaistyöttömyyttä. Suomi kamppailee maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa 2]. Kansa kysyy oliko meillä varaa Kataisen viisikoksi kutistuneeseen kuusiloon? 3]

Epäonnistuneesta hallituksesta huolimatta Kokoomus on suurin 4], vaikka edelliselläkin kerralla vain reilu 13 prosenttia äänioikeutetuista äänesti Jyrki Kataisen Kokoomuspuoluetta. Kokoomuslaiset ovat uskollisia äänestäjiä ja haluavat, että maallisesta omaisuudestaan pidetään huolta.

 

Tänä viikonloppuna Suomi saa uuden pääministerin

Tämä on kohtalonpaikka. Suurin toivo kansan näkökulmasta on ojasta allikkoon joutuneesta, identiteettikriisissään painivassa Sosiaalidemokraateista. Uusi puheenjohtaja Antti Rinne 5] voi olla nyt tiukkana – on ehkä otettava jopa velkaa lisää ja laitettava kansa töihin, vaikka hätäaputöihin, jotta saadaan toimeliaisuus käyntiin; tuottavat työpaikat seuraavat automaattisesti perässä – hiukan myöhemmin.

 

On ennakoitavissa jo nyt, että saamme ennenaikaiset eduskuntavaalit,

vaikka kaikki vakuuttavat, ettei sellaista haluta – entäpä jos suuri kansa haluaa?! Nyt vitsit on lauottu ja on tekojen aika. Ei kannata enää katsoa epäonnen kolmeen viime vuoteen – nyt täytyy tehdä mitä kansallisella vastuulla on pakko tehdä.

Suomen kansalle yhteishengen dramaattinen loppu olisi uunituore meppi Alexander Stubbin 6] valiintuminen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Ehkäpä Kokoomuksen puoluekokousväki on kansallisesti vastuuntuntoinen ja jättää Alexin kasvamaan korkoa Brysselin käytäville. Jäljelle jää Paula Risikko 7] ja Jan Vapaavuori – molemmissa on ainesta, mutta kansa kaipaa nyt sosiaalista huomioitsijaa, jolla on kyky oikeudenmukaiseen ajatusinhimillisyyteen.

Kuten kaikki tietävät Suomi jatkuu Kehä III:n jälkeenkin ja niinpä kokousväki Kokoomuksesta valitsee Etelä-Pohjanmaalta Paula Risikon – riittävän jämäkkä, työtä arvostava, mutta inhimillisyyttä omaava – oletettavasti ’pohojalaasesti’ rehti ja toimeenpaneva.

 

Risikko kykynee ottamaan Antti Rinteen neuvottelupöytään ja pitämään hevosta – antaa Antin puhua, ja lopultahan se yhteisymmärrys löytyy ja vanha taakka jää molempien taakse – kansakunta valmistautuu jo nyt unohtamaan Jyrki Kataisen onnettoman tekelehallituksen ja on valmis myös ennenaikaisille vaaliuurnille.

Kansakunnan yhtenäisyystalkoot alkakoot kökkäkulttuuristaan kuululta Pohjanmaalta.

 

VIITTEET

1] Tämä tapahtuma jäi tutkimatta, eikä sitä noteerattu ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25519-dramaattinen-uutissammakko-joululta-2007-katainen-asialla -

2] Työn uudelleenjaon taistelu! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101019-maailmanlaajuinen-ty%C3%B6n-uudelleenjaon-taistelu -

3] Oliko meille kansakuntana varaa ylläpitää Kataisen hallitusta? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=926989 -

4] Miksi Kokoomus on suurin niin usein? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=875171 -

5] Antti Rinne, vastaatko huutoosi? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/antti-rinne-vastaatko-huutoosi.html -

6] Slubb jenkaa Suomea Natoon, kansan vastaisesti! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63526-suomea-natoon-jenkaava-vahemmisto -

7] Voisiko Risikko pelastaa maaan naispääministerinä? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167137-kokoomuksen-pelastaja-ja-kansakunnan-eheyttaja-paula-risikko -

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

AL   US   IL   Vf   BL   BLOG 37454

---13062014---

’Poikkeuksellinen merkitys Kokoomusjohtajan vaalissa!’

doc.: kokoomuksen_puoluekokous_13062014 – Microsoft Word Starter

415W

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kataisen hallituksella on tasan yksi ansio. Se on näyttänyt toteen, mitä tapahtuu, kun hallitus muodostetaan poliittisesti ns. ylileveänä. "Leveiden hartioiden" on kuviteltu olevan hyvä ratkaisu huonoina aikoina, koska laaja hallituspohja muka pakottaisi kaikki yhteiskunnalliset ryhmät rajujenkin taloudellisten korjaustoimien tueksi.

Hah hah. Juniorifutiksesta lainattu "kaikki pelaa" on ylevä ajatus, mutta asioiden määrätietoiseen hoitamiseen ei kunnanhallitus-tyyppisestä koostumuksesta ole. Erimielisyys on vallinnut sekä lähtötilanteesta että tavoitteista, joten kansakunta on varsinkin taloutensa osalta jämähtänyt paikalleen.

On siis todistetusti tärkeää, että ainakin seuraavalla hallituksella on ideologia, jonka pohjalta tehdään ensin sijainnin määritys, sitten suunnistusratkaisu. Pysähtyneisyyden kaudella kukaan ei pääse minnekään; se on nyt nähty.

Ilkka Luoma

Ydinkysymys oli siinä, että Kataisen oli pakko saada "kalifinpaikka" - vaikka millä ilveellä, ja nyt siitä harjoituksesta maksaa koko kansa!

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Niinpä,jos ne eivät keskittyisikään hallitsemaan kansaa ,vaan hoitaisivat duuninsa ja ajattelisivat Suomen valtion ja siinä samassa palkkansa/palkkioidensa maksajien etua.

Nämähän ovat EU lobbareita joiden aika on mennyt Suomen alasajossa ja oman poliittisen paikkansa suojelemisessa.Vähän niinkuin olisi ollut hullut irti.

Siis nyt kun ei mikään paina enää mitään heidän saatua mielipuolisetkin ideansa läpi,ilman kenenkään puuttumatta.He tuntevat ikäänkuin olevansa turvassa omassa pikku maailmassaan jossa jakavat paikkoja toisilleen,rahan voimalla ja vallastaan juopuneina.

Ilkka Luoma

Kataisen hallituksessa oli vähemmän arkikansatyönkokemusta kuin missään toisessa itsenäisyytemme (?) ajan hallituksessa!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei Kokoomuksen tarkoituksena ole ollut hallita Suomea vaan putsata maa kaikesta rahanarvoisesta, metsät ja pohjavesi lähtee ennen kuin seuraava hallitus pääsee katsomaan hävitystä.

Ilkka Luoma

Katainen jättää katkeran kalkin monille.

Ilkka Luoma

[U]
Pääministeri Jyrki Katainen on lausunut poliittisen testamenttinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Tämä on samalla viimeinen kirjoitukseni Kataisen tiestä oman Suomessa vaikuttaneen poliittisen ohjelmansa iltaan.
Jyrki yritti parhaansa ja oli mestari, kun sai pidettyä kuusilonsa, nykyään viisilöksi kutistuneen monikirjohallituksensa konsensuksessa ja keskinäissolidaarisuudessa 0] – niin hyvässä kuin pahassa, tässäkin.

Niinpä Jyrki päätti ottaa ja lähteä …

Otetaan ensin se kansakuntaa halveksiva huono testamenttiosa – Katainen poikkeuksellisesti pääministerin vastuulliselta postilta laukaisi varsinaisen nato-ohjuksen, kertomalla oman henkilökohtaisen mielipiteensä Natosta. Tätä ei kansakunta sulattanut 1]. Tuo letkaus teki Kataiselle suuren miinuksen, jonka mahdollinen vienti EU-Brysseliin tullaan ”päämajassa” huolestuneena laittamaan merkille.
Ja nyt se testamentin erinomainen osa!

Katainen lainasi takavuosien mystistä valtiomiespoliitikkoa ja kertoi hänen evästäneen jo pidempi aika sitten, että poliittisista päätöksistä kolmasosa on hyviä ja oikeita, kolmasosa mitäänsanomattomia, siis paljolti merkityksettömiä ja loppu kolmasosa vääriä.

”Kolmasosa lainauksensa” päättääksi Jyrki Katainen arvioi omien päätöksien seuraillaan tätä edellä kuvattua linjausta, siis tunnustus myös vääristä päätöksistä. Tähän kiinnitin erityistä huomiota ja näin Jyrki nosti lopulta itsensä arvostuksen kohteeksi.

Suomen kansa peukuttuu ihmisistä,
[ …oliko meillä varaa ylläpitää ”kataiskuusiloa ja -viisilöä? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.p... [12494] - ]
jotka osaavat nöyrtyä ja tunnustaa virheensä. Ehkä Jyrki haki kansakunnalta vapaalippua ja vilpitöntä tervemenotoivotusta Brysselin juonikkaisiin ja kansoista erkaantuneisiin neuvottelukatakombeihin.
Tähän artikkeliin päätän omat ”jyrkikataiskirjoitukset” Suomen osuudelta

[ … tässä se ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2006 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/09/jyrki-katais...... - ]

En vielä tiedä, millaisen linjan otamme, jos Katainen pääsee EU-vallankammareihin, sillä tuolloin hän siirtyy suomalaisuuden valvomisesta EU-eurooppalaisuuden valvontatehtäviin; kuten muuten talouskomissaari Olli Rehn 2] on toiminut, mandaattinsa mukaisesti EU-miehenä ja -vaikuttajana. Usein tuntui kylläkin jo siltä, että pääministerinäkin Jyrki valvoi enemmän Brysselin virkakoneiston etuja kuin oman valtakuntansa etuja!

...
Sain tehtailtua kymmeniä jutuja Kataisen edesottamuksista, virheistä ja siitä yrittämisen hengestä, jossa piti olla toivoa. Nyt toivo on paljolti liian useilta mennyt, ja kansalaisillemme jää ne ongelmat, mitä konsensus- ja solidaarisuushallitus (itselleen) on aikaansaanut valtiollemme ja kansakunnallemme. Nuo virheet täytyy joidenkin korjata.

Saammeko Antti Rinteen 3] (demareiden uusi puheenjohtaja) myötä vastuullisesti ennenaikaiset eduskuntavaalit vai eroaako nykyinen raajarikko viisilö ja saamme hätätilan purkajaksi ensi kesään saakka tehokkaan ja tunteettoman virkamieshallituksen, joka laittaa ”rattaat pyörimään” kansallista vastuuta tuntien.

Toivotan Jyrki Kataiselle menestyksekästä tulevaisuutta,
vaikka se ei jatkuisikaan EU-politiikkona tai virkamiehenä. Jyrki teki tehtävänsä varmaan niin hyvin kuin osasi; aika ei ollut vain suopea hänelle ja hänen tavoitteilleen. Nostaisin Jyrkin päämääristä yhden ylitse muiden – hän ymmärsi Saksan merkityksen ja ajoi siinä niin johdonmukaista linjaa, että saksalaisten junailemana syntyy se mahdollinen EU-huippuvirka.

Arvoitukseksi jää valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja Jyrkin välinen työsuhde 4], sillä se toimi harvinaisen hienosti, vaikka politiikaltaan kieli puoliposkessa toinen oli pääomien yltäkylläisyyspöydistä ja toinen toverien, omistuspöydiltä pudonneiden murusien, lattiatasoilta.

VIITTEET
0] Kataishallituksella ei ollut luovuutta, mutta solidaarisuus keskenään hymisytti ministeriaitiota ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164151-...... -
1] Natoa piipun täydeltä Usarin Puheenvuorosta ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/...... -
2] Olli Rehnin EU-Eurooppa kituu vauraana ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/05/eu-eurooppal...... -
3] Antti Rinne totisen paikan edessä! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168217-...... -
4] Laidoiltansa olevat puoluejohtajat komppasivat poikkeuksellisen hyvin yhteen – Kataiselle on annettava tunnustus erinomaisesta pelisilmästä tältä osin. On suorastaan ihmetyttävää kuinka kauan ja hartaasti voimakaksikko pelasi yhteen. Työsuhde oli erinomainen ja uskoisin, että heidän luonteetkin natsasivat hienosti. Urpilainen oli uudistajademari ja Katainen toi uutta väriä värittömästi väriköyhään puolueeseensa.

EXTRA
Kansakunta tarvitsee Johtajan! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63134-k...... -
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka

SENT
Cc: eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; eija-riitta.korhola@europarl.europa.eu ; sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu ; ben.zyskowitz@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; Sasi Kimmo ; petteri.orpo@eduskunta.fi ; paula.risikko@stm.fi ; jan.vapaavuori@tem.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; antti.rinne@proliitto.fi ; juha.sipila@eduskunta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi
Sent: Thursday, May 22, 2014 9:12 AM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Jyrki Kataisen poliittinen testamentti
...
Jyrki Kataisen poliittinen testamentti

(Pääministeri Katainen päätti yllättäen erota - paetakseen Suomen huonoa yhteiskunnallista tilannetta Brysseliin - näin arvellaan. Jyrki teki kaikkensa ja parhaansa, ... pitänee paikkansa, mutta konsensus- itselleen solidaarisuushallitus sotki kaikki suunnitelmat. Pääministerille jäi käteen 33 prosenttia vääriä päätöksiä)

Pääministeri Kataisen poliittinen testamentti
AL US IL Vf BL - BLOG 36156
---20052014---

doc.: kataisen_poliittinen_testamentti_20052014.doc – OpenOffice Writer
534 | 5184 ... 417. artikkeli tänne AAmulehti blogistaniaan.

Martti Kauppila

Tietenkään Luoma ei kannata Stubbia, koska tämän on ilmoittanut hauavansa viedä Suomea NATOon. Luoma ei tiedä pahempaa maailmsasa kuin USA ja NATO.

Ilkka Luoma

Martti, paljon pahempi on sellainen slubmainen natojankaaminen, jossa ei ole mitään asiapitoista perustelua, vaan joku brysselistinen idea jostain sellaisesta, jolle ei ole realismia olemassa - eloa käytävillä, jonka arkikansa petaa, mutta josta heille mitään ei heru.

Martti Kauppila

Mielestäni Stubbilla on paljonkin järkiperisteluja NATO:lle: "Itse olen sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt mennä mukaan läntiseen, meidän arvomaailmaan sopeutuvaan, liittoon jo 1.1.1995 kahdesta syystä. Ensinnäkin se lisäisi turvallisuutta tällä alueella ja toisekseen se lisäisi meidän mahdollisuuksiamme olla niiden pöytien ympärillä, joissa päätöksiä meidän omasta turvallisuudestamme tehdään, Stubb perusteli.

Stubb huomautti, että 28 EU-maasta 22 on Natossa.

MInä en näe mitään järkisyitä olla NATON ulkopuolella.

Ilkka Luoma

Slubbin maailmankäsitystä kuvaa hyvin hänen aikanaan antama YLE TV-Uutiset haastattelu, kun USA ja lännenmiehet olivat aloittaneet Libyassa massiivisen ilmasodan ...

Slubb: "ME pommitamme, ME tuhoamme ..."

Ilkka Luoma

Muistamme eduskuntavaalit 2007, jolloin juuri Sauli Niinistö nosti Kataisen ministerikierteeseen - tunnetuin seurauksin. Saulin yli 60.000 ääntä toi sen ratkaisevan eron, eikä demarit päässyt hallitukseen, mutta Katainen pääsi valtiovarainministeriksi toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajana - ääniero oli tuolloin hämmästyttävän pieni - siinäkin oli jokin kohtalon sormi ---

[23032007]
"Sauli Niinistön panos merkitsi hyvin kiusallista tilannetta Kokoomuksen puheenjohtajalle. Kansa on ilmaissut halunsa kuka on pääministeri ja kuka on Matti Vanhaselle (24.037) oikea vaihtoehto - Sauli kuitannee oikeutetusti vähintään valtiovarainministerin salkun. Niinistölle sopisi myös ulkoministerin salkku, hoitaisi Putinin kaltaiset henkilöt sopivalla karismalla ja otteella. Olisi mielenkiintoista laskea tarkoin, kuinka monta edustajaa Sauli vie mukanaan suureen saliin. ..."

http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/vedenjakajae...

Yritetäänköhän tätä samaa kaavaa nyt Slubbin valinnalla?!

Toimituksen poiminnat