Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Velkaantunut Eurooppa löytöretkeilee ... jälleen

Syömmekö nyt sitä samaa katkeraa kalkkia, mitä löytöretkeilijöinä miekan ja ristin voimalla syötimme nykyisille kehitysmaille? Onko pää tullut vetävän käteen, kun vanhat alusmaat Kiinan johdolla ottavat ansaitun osansa maapallon varannoista ja kulutuksesta. Mitä kirjoitimme jo vuosia sitten ---- Uutisointi innostui kansallisesta häpeästä - emme ole päässeet asetettuun juhlallisen lupauksen tavoitteseen 0,7% bruttokansantuotteesta kehitysapua tarvitseville ~ EU välitavoite on 0,56%, ...emme ole saavuttaneet sitäkään. Jos valtio ei maksa verovaroistamme, niin maksammeko me kansalaiset suoraan?
.
[ ... rahtilaivat tuovat jatkuvasti halpoja raaka-aineita kehitysmaista kulutusjuhlan puuduttamiin markkinatalousmaihin - viemme myös noista samoista raaka-aineista tehtyjä jatkojalosteita takaisin raaka-aineiden lähtömaihin. Kansainväliset sopimukset kieltävät useita kehitysmaita maksamasta kansallista maataloustukea - sen sijaan mm. EU maksaa budjetistaan yli 25% maataloustukea jäsenmaillensa ... ]
.
Kehitysmaatuen kansallinen häpeä voidaan hoitaa yksinkertaisella tavalla. Kun valtiomme ei maksa riittävästi, niin kansalainen itse voisi maksaa nettotuloistaan haluamansa summan, saaden verohelpotuksen jalosta teostansa omaksi edukseen. Kun kansalainen ei tiedä miten raha suunnataan - avaa valtio asianmukaiset tilit, ja mm. SPR, Kirkon ulkomaanapu ja muut rehelliset inhimillisyyden ymmärtäjät kanavoivat kansalaisten rahat oikeasti tarvitseville.
.
Tunnetusti valkoinen mies Euroopasta löytöretkeili itsensä maailman herraksi ryöstäen Afrikat, Amerikat ja Aasiat kolonnialismin "oikeuttamana". Valloitus- ja toisten asioihin puuttumisoperaatiot siunattiin ristillä ja vahvistettiin miekalla. Valkoinen, myöhemmin markkinatalousmies, ryösti jopa työvoiman sananmukaisesti orjikseen.
.
Kehitysmaiden taloudellinen ryöstö etenee tänä päivänäkin. Ilman halpoja raaka-aineita, itsellemme hamuttuja jatkojalostamisen toimia ja korkeajalosteiden katteellista maasta vientiä, osin takaisin kehitys- eli raaka-aineiden lähtömaihin - takaa toistaiseksi kulutusjuhlamme maailman suurimmalla ekologisella jalanjäljellä.
.
Tuotantokustannuksiemme noustessa yli kipurajan - huomasi isänmaaton ja rajaton pääoma uudelleen kehitysmaiden mahdollisuudet. Nyt tehtaat siirtyvät Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan, Uruguaihin ja muihin väkirikkaisiin uusien markkinoiden ja raaka-aineiden maihin - tuottaen myös siirrettyä ostovoimaa sijoittumismaihinsa. On menossa businessorientoitunut ja vapaaehtoinen kulutusvoiman siirto pienipalkkaisille, jotta hekin pääsevät osalliseksi kulutuskasvujuhlallisuuksien luvattuun autuuteen. Näin kaikkialla kasvaa ekologinen jalanjälki.
.
Mikäli omaatuntoa kolkuttaa, olisi kansalaisille luotava mahdollisuudet lahjoittaa suoraan ostovoimaansa sitä rehellisesti tarvitseville sellaisella kohtuudella, että perinteet ja isiltä perityt hyväksi havaitut tavat voivat jatkua. Kaikkien maapallon ihmisten ei tarvitse alistua tavoillemme, vaan maapallolla vallitsee vapaus valita kullekkin reviirialueelle soveltuvat elintavat. Lännenmiehen ei aina tarvitse opettaa tapojansa - varsinkaan, jos niitä ei halulla oteta vastaan. Ristin ja miekan tie on kuljettu loppuun.
.
Kukaan ei tunnetusti luovu omastansa kuin pakosta, saavutettavasta hyödystä tai sellaisesta mahdollisuudesta, jossa on seurauksena lisääntyvä helpotus käytännön elämään. Olemme kasvatetut saamaan aina lisää. Maailman suurimmallakaan omaisuudella ei ole mitään merkitystä, ellei sille ole katellisena katsojaa tai ihailijaa. Olemme kaikki hiukan ahneita, mutta valitettavasti osa meistä on vieläkin ahneempia. Joskus voisi kysyä, mihin matkustaisit, jos olisit ainoa ihminen maapallolla?
.
Kehitysapu riittävästi on maapallollisesti rahan ja toimeentulomahdollisuuksien pankkiin laittoa. Toisten asioihin puuttumattomuus on rauhan takuutyötä pitkällä aikajaksolla. On markkinatalousmaille eduksi nostaa maapallolle hyödyksi tiedollista osaamista kaikkialle. Tiedon lisääminen nostaa itsellistä, reviirillistä ja alueellista itsetuntoa ymmärtämään ympäristömme kokonaistilaa. Kehitysapu on suunnattava osaamisen kasvattamiseen - ei niinkään kuluttamisen.
.
Maapallo on yhteinen elinmahdollisuuksiemme mahdollistaja auringon "loputtoman" energian alla. Vihreä vyöhyke takaa elomme meille, heille ja niille kaikille. Ympäristötietouden lisääminen on vastuullisin teko heille, jotka nyt aloittavat kaltaistamme kulutuksen kasvun tavoittelua - oletamme tässä, että ymmärtäisimme jo tämän.

Ympäristöosaamisen vienti kehitysapuna on suurin ympäristöteko - mitä markkinatalousmies oppimistaan virheistä voisi tehdä. Esimerkkinä olo on ratkaisu ongelmille, jotka nyt vyöryvät tulvavuoksen lailla kaikkialla.  EU on jo kantamassa korttaan kekoon, jopa osin yksipuolisin tavoittein.
.
Vastuu muista on vastuuta itsestä - pitkän päälle. Nyt aikaansaatu kuilu kulutusjuhlamaiden, kehittyvien maiden ja kehitysmaiden kesken on laajeneva rako, jonka yli pitää saada osaamisen siirtosilta. Nyt voimme antaa vapaaehtoisesti, huomenna se voi olla myöhäistä, kun epätoivoiset ihmismassat lähtevät liikkeelle kuivuvista, tulvivista ja maaperäköyhtyvistä maista, joista puhdas vesi loppuu.
.
Pelkät puheet jääkööt eduskuntaan - siirtykööt kansalaiset itsellisesti suoraan toimintaan, siirretään 1 % nettotuloistamme vastuuta kantavana tekona velan maksuksi heille, joilta otimme osaksi oman hyvinvointimme - näin takaamme itsellemme hiukan inhimillisemman huomisen puhtaammassa ympäristössä.
.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://ilkkaluoma.blogspot.com
.
.
Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
[Kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevann kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma 2005,2007 ja 2008]
.
Kuva 1
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926358681235682   ---
Teksti
Länsikuluttaja keräsi kulutushedelmänsä vuoreksi, jotta edes jokin vihreä tulevaisuus näkyisi taivaanrannassa. Helsingin Vuosaaresta näkymä pakko-otettuun Sipoon osaan.
.
Kuva 2
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926397335941362   ---
Teksti
Kuinka rehellisesti länsikuluttaja voi sanoa onnen jakaantuneen maapallolla ja kuinka tämä "Onni" on hankittu.
.
Kuva 3
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926423105745154   ---
Teksti
Länsikuluttaja katsoo kristallipalloonsa ja koettaa saada näkymää kuinka yhteiset varat pitäisi jakaa myös kehitysmaiden kanssa
.
Kuva 4
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926440285614354   ---
Teksti
Niin ihminen kuin oravakin tarvitsevat ruokansa - mutta kuinka tämä yhteinen vihervarallisuus pitäisi jakaa, jotta oikeudenmukaisuus toteutuu muutoinkin kuin vain puheissa
.
Kuva 5
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926478940320034   ---
Teksti
Läntinen markkinatalousveli on kerännyt ja hamstrannut sellaistakin, mikä on revitty osattoman selkänahasta. Ristin ja miekan voima riittivät antamaan itse luultua oikeutuksen valoa omille itsekkäille taipumuksille.
.
Kuva 6
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926513300058418   ---
Teksti
Olemmeko valmiit jakamaan kakkuamme vähemmän saaneille, ... heille jotka antoivat välillisesti mahdollisuuden ylisuuren oman kakkumme leivontaan
.
Kuva 7
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926551954764098   ---
Teksti
Pitäisikö meidän markkinatalousihmisten muistaa vähempiosaisia veljiämme ja sisariamme heidän omassa maassaan, vai tuodaanko heidät meille omintakeisemme maallisuushyvinvoinnin piiriin? Kuvassa somalialaiset osoittavat Suomessa mieltään Somaliassa tapahtuvia julmuuksia vastaan
.
Kuva 8
---   http://picasaweb.google.fi/ilkkaluoma57/Kehitysapurahat/photo#5187926586314502482   ---
Teksti
Tieto on ainut tae parantamaan yhteisen maapallomme elinoloja siten, että oppimme tasaisemmasta kulutuksesta ja sen vähentämisestä tasolle, jonka koko maapallo jaksaa kantaa - tuottaa hedelmää.
.
.
...
Sent:

Kansalaiskysymys - maksammeko velkamme kehitysmaille?
11.04.2008 - 22:13

Cc: mikko.sauli@gmail.com ; attac@kaapeli.fi ; timo.lappalainen@kepa.fi ; info@kepa.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; pekka.haavisto@eduskunta.fi ; markku.laukkanen@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi
Sent: Friday, April 11, 2008 2:24 PM
Subject: MIELIPIDE --- Maksammeko velkamme kehitysmaille?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Jukka-Pekka Vasara

Tuota, kerrotko meille tyhmille mitä saavutuksia kehitysavulla on saatu Afrikassa? Väestön 3 kertaistuminen lyhyessä aikaa?

Minä en ole mitään velkaa afrikkalaisille, eivätkä he minulle. Minä en maksaisi punaista puucenttiäkään tätä älyvapaata ns. "kehityapua", mutta vasemmistopopulistinen roistohallituksemme ei epäröi käyttää valtion väkivaltakoneistoa minua, perhettäni ja omaisuuttani vastaan mikäli yritän vapautua tästä mielettömyydestä! Vai että velkaa, tulisivat hallituksen sossupossuraukat edes itte perimään sitä velkansa.

Alamainen (nimimerkki)

Miten Suomea voi sanoa rikkaaksi, varsinkin nyt, kun budjetistamme vuonna 2010 on arviolta 25% velkarahaa? Se täytyisi joskus kai maksaa takaisinkin?
Voisinko saada joltain viisaalta vastauksen tähän?

Annaleena (nimimerkki)

Samat sanat kuin Johan Tranberg (1).

Kehitysavusta ei ole ollut hyötyä vaan jopa haittaa.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Puhutaan valkoisen miehen velasta - kun hän ryösti alusmaitaan aina löytyretkeiljöistä lähtien. Suomella ei ollut alusmaita, mitä nyt Ruotsi-Suomella nykinen rajantakainen Karjala .-)

Suomi osallistui välillisesti ryöstöön mm. varustamalla Englannin siirtomaalaivaston maailman parhaalla tervalla yms ...

Nykyinen ryöstö tapahtui ensin Kiinassa - viemällä elektroniikkateollisuuden sinne, kun ei tarvinnut esim. välittää ympäristölaeista (tilanne muuttuu v. 2011-2015) ja saamalla halvempaa työvoimaa.

Ryöstö tapahtuu myös Uruguaissa, ja "ryöstön" hinta on juuri tuo raakapuun hintojen erotus eukalyptusmetsien ja meidän metsien välillä - tosin suomalaiset maksavat niin Kiinassa kuin Uruguaissakin hiukan parempaa palkkaa paikalliselle väestölle, joka lisää elintasoa, se on sitä "kehitysapuatoimintaa" ...

Teimme mm. Kiinaan omassa mittakaavassamme valtavan ostovoimasiirron keltaisten toveriemme eduksi ja omiemme työn loppumiseksi tai työtehtävien muuttumiseksi.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

aRajantakainen Karjala???

Minkä rajan?

Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita, Ruotsillakaan ei valloitettuja sellaisia. Onkin mielenkiintoista, miten meistä Pohjolan asukkaista yritetään tehdä osavasstuullisia katollisen Euroopan historiasta vaikka väkisin.

Uskokaa nyt: Me EMME ole niitä "eurooppalaisia" - eikä meistä toivottavasti koskaan tule. Voivat pitää intiaanien teurastukset, massiivisen orjakaupan, holokaustiset ja muut "sivistyneet" operaationsa ihan ominaan.

vieras (nimimerkki)

Mikäs se olikaan se Sumen siirtomaa, jolle meidän pitäisi ristosta velkaa maksaa?

Alamainen (nimimerkki)

"Suomi osallistui välillisesti ryöstöön mm. varustamalla Englannin siirtomaalaivaston maailman parhaalla tervalla yms …"

Arvon bloggaajalle tiedoksi, että "orjalaivojen terva" on varsinkin maahanmuuttokriittisten parissa vitsi, jota he käyttävät vasta-argumenttinaan, ns. olkiukkona, mustamaalatakseen ja tehdäkseen naurunalaisiksi vastapuolen eli maahanmuuttomyönteiset.
Vastaavia termejä ovat mm. "kulttuurinrikastaja", "moniosaaja" ja "kultamuna".
Nämä kaikki termit on poimittu alunperin pakolaisiin ja työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvien kirjoituksista.
Siksi näitä termejä ei kukaan maahanmuuttomyönteinen enää käytä, koska ne tekisivät asiallisestakin artikkelista lähinnä satiirin.

Jukka-Pekka Vasara

4. "Puhutaan valkoisen miehen velasta -"

Niin siinähän se ongelma onkin, kaikenlaista puhutaan ja nimenomaan paskaa.

Jos Sinä olet siitä afrikkalaisille jotain velkaa että Ruotsin siirtomaa Suomesta vietiin satoja vuosia sitten tervaa Englantiin niin sitten olet. Minä en ole siitä mitään velkaa vaikka Sinä ja sosialistinen roistohallituksemme sitä väittäisivätkin.

Tulee olemaan hauska seurata kun kiinalaiset kolonisoivat Afrikan lähivuosina. Varmaan luvassa on sitten paljon banaaneja ja lakritsaa alkuperäisväestölle kun ne uudet isännät eivät ole enää pahoja valkoisia piruja.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Suomi on ollut "siirtomaa" vain ja ainoastaan 1809 - 1917.

Historia ei muutu, vaikka sitä kuinka yrittäisi vääristellä.

Alamainen (nimimerkki)

"Tulee olemaan hauska seurata kun kiinalaiset kolonisoivat Afrikan lähivuosina. Varmaan luvassa on sitten paljon banaaneja ja lakritsaa alkuperäisväestölle kun ne uudet isännät eivät ole enää pahoja valkoisia piruja."
Nojoo, tämä on tulevaisuudessa mielenkiintoinen kysymys, kiinalaisilla kun ei ole tuota "valkoisen miehen taakkaa".
Afrikassa häärää jo nyt, ilmeisesti, useampi miljoona kiinalaista, tehtaita, patoja ja teitä rakentamassa, suurplantaaseja perustamassa sekä energia- ja mineraalilähteitä kaivamassa.
Kiinassa tapaa hyvinkin paljon eri Afrikan maista olevia opiskelijoita, jotka opettelevat kiinankielen valmiiksi ja pääsevät sitten parempiin asemiin kun palaavat kotimaittensa kiinalaisyrityksiin.
Kiinasta saa vielä niitä himoitumpia tuotteita monessa Afrikan maassa, nimittäin aseita. Niillä paikallisten hallitusten on sitten helpompi hätistellä kaupankäynnin esteenä olevat alkuperäiset asukkaat pois mailtaan, kuten Darfurissa, nämä kun sattuivat asumaan Kiinalle tärkeän aineen, öljyn päällä.

Veli Mäkinen (nimimerkki)

Äla tunne turhaa häpeää prosenteista. Kansantalous kun menee näinkin lujaa alamäkeen, polkevat prosentit mukavasti ylös ja ovat kohta kohdallaan. Nimittäjäksi alistettu BKT laskee lujaa, eikä osoittajan asemaan päässyttä kehitysapua voida budjetissa ainakaan alentaa.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Kysymys on kuluttamisen määrästä suhteessa eri maissa - ja tässä Suomi kuten muutkin länsimaat ovat maailman kärkeä - ylivoimaisesti.

Emme voi unohtaa mm. energian osuutta ympäristöasioihin ja tässäkin määrää. Toisten edellytysten ylisyönnin lisäksi käytämme ja tuohoamme per capita toisille varattua luontoa ja sen panoksia muille eliölajeille.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

7#
Tunneköyhyys olla ymmärtämättä lähimmäisen hätää kohtaantuu myös siinä hetkessä, kun Sinä tarvitset apua. Maailmassa on jokaisella aina jossain se hetki, kun toisen apu on välttämätön. Kuinka suuri on sinun elinpiirisi, ja mistä Sinä tuon avun saisit?

Jukka-Pekka Vasara

11. Teidän piireissä:

tunneköyhä=ihminen joka perustaa ajattelunsa faktoihin

ja varmaankin sellainen Hyvä Ihminen = ihminen joka perustaa ajattelunsa uskoon ja helposti valheiksi osoitettaviin väitteisiin.

Kysymys oli koko ajan siitä että kehitysapu on haitallista ja kallista. Varmaan kirjoitan jotain asiasta itse kunhan jaksan.

Hannu Ovaska (nimimerkki)

12

Mikä on fakta, kun totuus muuttuu tiedon kasvaessa, mutta mihin suuntaan? Totuutta ei ole, on vain hetki ja sekin tunteilla täytetty. Sorry.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

1) Totuus on asioiden todellinen tila
2) Tieto on perusteltu arvaus siitä, mikä on totuus
3) Usko on perustelematon vakaa usko siitä, mikä on totuus

Ei tämä tietoteoria nyt NIIN vaikeaa ole. Kyllä niitä totuuksia on vain yksi.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Totuus on jokaisessa - ken uskoo, ja uskon asioistahan ei voi kiistellä :-)

Mikko Laaksonen (nimimerkki)

YLE Teema esitti juuri äsken hyvin merkittävän dokumentin Australian aboriginaalien maaoikeuksista ja omistuksesta - kuulemme vielä seuraavien vuosikymmenien aikana laista nimeltä "Koiki Mabo" - Edward Koiki Mabo oli henkilö joka avasi pelin ja valkoinen oikeuslaitos hyväksyi alkuperäisten oikeiden maahansa.

Suuri muutos alkaa, kun USA joutuu jakamaan maansa uudelleen alkuperäintiaaneille.

Näin maksamme valkoisina lopullisesti velkamme alkuperäisille.

Katso Edward "Eddie" Koiki Mabo ---

http://en.wikipedia.org/wiki/Eddie_Mabo

Petri Koivisto (nimimerkki)

Kööpenhaminassa länsi voisi nyt maksaa velkansa kehitysmaille. Viimeisen 200 vuoden aikana 80 prosenttia kaikkinaisista ympäristöpäästöistä on laskettu läntisistä maista ja Nliitto/Venäjältä. Aika on tullut.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset