Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Suomi ja Saksa

(Maamme laulun säveltäjä Fredrik Pacius syntyi Saksassa 19.3.1809 - sattumoisin samana vuonna tsaarien Venäjä vapautti meidät Ruotsin vallan alta tuoden lisää jo historiallista itävaikutetta hiljalleen nousevan kansallistunteen Suomeen*/)
.
[ ... urheiluhullu sohvakansa nousi televisioidensa äärellä seisomaan, kun Matti Nykänen laulatti menestyskipeät aitosuomalaiset Maamme laulujen sekakuoroon - liidellessään voitosta voittoon maailman menestyneimmäksi mäkihyppääjäksi - kautta aikojen. Maamme laulu kirvoittaa kansastamme sen yhteenkuuluvuuden tunteen, jolla se on vaikeutensa voittanut ... ]
.
Moni suomalainen ei tiedä, että Pacius oli saksalainen. Moni saksalainen ei tiedä kuka Pacius oli - vaikka hän nyt syntymänsä 200 vuotisjuhlan kunniaksi saa kyltin talon seinään synnyinkaupunkiinsa Hampuriin. Pacius oli suomalaisen musiikin isä **/ .
.
Maamme laulu ja tämän säveltäjä yhdistävät meidät Saksaan - tuohon järjestyksen maahan, jonka asema ja vaikute historiassamme on kiistaton ja hyvin merkitsevä itsenäisyyttämme myöten. Samalla Pacius kansallistunnuksemme säveltäjänä nostaa esille yli rajojen tunnustetun kansainvälisyyden jo esi-itsenäisyyspyrkimyksiemme ajoilta - 1800-luvulta, jolloin voimakkaat kansallistunteet nousivat pintaan mm. lehdistön tilaamana Sibeliuksen sävellystyönä - Finlandiana.
.
Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius oli vanhoilla päivillään sanonut Paciuksesta: "Kaikki mitä me muusikot nyt teemme täällä, rakentuu Fredrik Paciuksen elämäntyölle" (HS 20.3. Hannu-Ilari Lampila***/). Väkevä tunnustus maailmalla tunnetuimmalta suomalaiselta säveltäjämestarilta.
.
.
Saksalaisten asema suomalaisten historian virrassa
.
Saksa on ollut usein tiennäyttäjä, isoveli ja tilanteiden pelastaja - hyvinkin dramaattisissa yhteyksissä. Muistamme jääkäreiden koulutuksen salaa partiolaisina Lockstedtin leireillä. Muistamme saksalaisten sotilaiden hyökkäyksen valkoisten apuna aina Lahteen saakka sisällissodassamme 1918, jossa veli nousi veljeään vastaan. 
.
Kerrotaan, että Kolmannen Valtakunnan Saksa "lopetutti" Talvisotamme, antamalla Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalinille ymmärryksen, että Suomi tuli jättää rauhaan - Saksalla oli jo tuolloin alullaan aivan uudet Eurooppaa muuttavat suunnitelmat. Suomalainen rintamasotilas ja marsalkka Mannerheim olivat tehneet Saksan Adolf Hitleriin suuren vaikutuksen.
.
Jatkosodan loppuvaiheissa emme voi olla muistamatta kesähyökkäyksen 1944 saksalaisapua ruokana, aseina, ammuksina, rynnäkkötykkiosastona kuin rartkaisevasta ilmatuesta Lento-osasto Kuhlmeynä, jonka suoritukset ylsivät puoleen koko suurhyökkäyksen torjuntapommituksista venäläisiä vastaan.
.
Rintamilla monet loppuun väsyneet etulinjamiesten kerrotaan huutaneen: "Saksa tuli apuun", kun näkivät mustarististen syksypommittajien käyvän Puna-armeijan panssarivaunujen kimppuun. Tiukka paikka oli vältetty ja Suomi pääsi vähän myöhemmin irtautumaan sodasta tunnetuin seurauksin.
.
Väkevät suhteet ja siteet Saksaan saivat jossain määrin petosmaisen sävyn, tosin pakotettuna. Aloitimme entistä aseveljeä ja -toveria vastaan sodan, josta emme voi olla ylpeitä. Suomi ei sitä halunnut, mutta tuolloin neuvottelukortimme olivat huonot.
.
Lapin sodan nolosta tilanteesta suurin tunnuste on jälkeenpäin ollut se, että Suomen kansa on ymmärtänyt, joidenkin presidenttiemme oudoista lausunnoista huolimatta, että Saksa oli meidän liittolainen ja yhdessä kävimme erillisen sodan itärintaman pohjoisella osuudella - säilyttäen itsenäisyytemme.
.
Toistaiseksi viimeinen Saksan antama apu oli taloudellinen. Suomi oli luhistumassa 1990-laman aalloissa. Nokia oli vararikon partaalla, se ei saanut enää rahoitusta suomalaisista pankeista. Valtiomme rahavarat olivat loppumassa.
.
Eräänä aamuna 90-luvun talouskurimuksen synkeimpinä hetkinä kuului pörssisaleistamme huuto: "Otto tuli apuun" - tuolloin Saksan pankkia kutsuttiin Otoksi (rautakansleri Otto von Bismarckin kunniaksi). Näin oli pahin ohitettu, Saksan pankki myönsi Suomelle "rajoittamattoman" limiitin ja velanhoitomme pääsi jatkumaan. Saksa oli jälleen tavallansa pelastanut meidät.
.
.
Tämä ja huomisen päivän erityisasema - onko sitä ja minne saakka se ulottuu?
.
Paciuksen 200 vuotisjuhlassa muistamme Saksan erityisaseman historiaamme ja nykypäivään. Tänään Saksa on Euroopan veturi ja EU:n suurin nettomaksaja, joka kipristelee omissakin vaikeuksissa. Saksan on maailman suurin vientimaa ja yksi sen merkittävistä vientimaista on Kiina.
.
Kuriositeettina on mainittava historian tieto ajalta, jolloin japanilaiset pommittivat kiinalaisia siviilikohteita 1930-luvulla - tuolloin kiinalaiset siviilit hoksasivat suojautua japanilaisten pommisateelta asettamalla Saksan Kolmannen Valtakunnan hakaristilipun japanilaisten lentäjien näkyville. Nämä kohteet säästyivät pommeilta. Saksan mahti oli jo tuolloin purrut - Japanilla oli yhteistoimintasopimus Saksan kanssa ja he eivät halunneet eskaloitua kumppaninsa kanssa. Kiinalaiset siviilit olivat oivaltaneet keinon säästää henkensä.
.
Kiina on huomisen suurvalta ja talousmahti, missä saksalainen laatu, osaaminen ja luotettavuus ovat arvostuksena korkealla. Kiinalaiset tietävät suomalaisten erityissuhteen Saksaan. Kiina arvostaa suomalaissaksalaisia yhteishankkeita. Suomen ja Saksan tie Kiinaan on mm. viherretty ympäristöteknologioilla. Huomisen menestyksemme yksi osa peilaa näistä ympäristöhankkeista.
.
Musiikki tunnetusti yhdistää. Tutkitusti Suomen kansa ei halua vaihtaa Maamme-laulua. Meillä olisi tilalle erinomainen vaihtoehto - Finlandia. Finlandia on voimakas ilmaus syntyvästä Suomesta. Paciuksen Maamme yhdistää meidät väkevällä tavalla tiukkojen paikkojen ystäväämme. Saksalla on asema Suomen menestyksessä, on vain eräs opetus, jonka saimme, kun Soneran nokkelat johtajat maksoivat veronmaksajien varoilla tyhjää Saksan ilmatilasta.
.
Huomenna nykyisen talouslaman syvetessä, voi erityissuhteemme Saksaan nousta arvoon arvaamattomaan, kun mm. koetamme pärjätä - saavuttaaksemme vientiä, maailman suurimmilla ympäristömarkkinoilla Kiinassa. Me tulemme ponnisteluihimme tarvitsemaan Saksan apua, yksin olemme liian pieniä, kuten olimme 1918, 1940, 1944 ja 1992.
.
Seuraava avun vuosi voi olla 2010 tai 2011. Musiikki on yhdistänyt, erottanut ja tuonut tunnetta jostain kaikkia koskevasta - joka suurimmillaan on kansakunnan sielu ja omatunto, ... joku voisi sitä kutsua brandiksi - mitä Suomen kansa sielukkaasti laulaa loppuyöstä, ohranjyvään kompastuneena.
.
 */ - Helsingin Sanomat julkaisi ansiokkaan läpivalaisun Fredrin Paciuksesta 20.3.
**/  - Matti Vainio on kirjoittanut elämänkerran Fredrik Paciuksesta [kirjan alanimi - lainaus
***/  - musiikkikriitikko  Karl Flodin 1902
.
.
Ilkka Luoma
.
...
Sent:

Maamme laulu on meille pyhä ja urheilua rakastavalle kansalle tunteiden loppuhuipennus
14.05.2009 - 08:50

Cc: jyri.hakamies@defmin.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; tanja.karpela@eduskunta.fi ; stefan.wallin@eduskunta.fi
Sent: Friday, March 20, 2009 9:05 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Maamme yhdistää ja muistuttaa väkevästä historiasta

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Paavo Nojonen (nimimerkki)

Nythän Luoma vasta repäisi!

Ilkka Luoma

Eilen voitiin sanoa, että Suomi repäisi, ... voiton vuosien 1941-1944 (kesä)aseveljestään ;)

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Saksan vaikute Suomeen ja suomalaisiin on kiistaton, vähiten tunnettu oli se apu, jonka suomalaiset siviilit ja sotilaat saivat vuosina 1942-1944 viljana ja muuna ravintona, ilman tuota apua olisi sotamme Jatkosodassa päättynyt jo talvella 1942 ... pitäisikö meidän nyt auttaa portugalilaisia?

Ilkka Luoma
Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Tosiasioita, jotka pieni vähemmistö haluaa kyseenalaistaa.

Ilkka Luoma

Kaikkinensa vähemmistöt haluavat torpata paljonkin tosiasioita, pienemmän tietomääränsä vuoksi. Mitähän tosiasioita tarkoitat?

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Vihjaatko, että nämä ovat vähä-älyisempiä?!

Ilkka Luoma

Ei niinkään vähä-älyisiä, kuin tietämättömiä - ja nuo ovat kaksi eri asiaa.

MarkkuM (nimimerkki)

"Tutkitusti Suomen kansa ei halua vaihtaa Maamme-laulua. Meillä olisi tilalle erinomainen vaihtoehto - Finlandia. Finlandia on voimakas ilmaus syntyvästä Suomesta."

Niin, minä olen kyllä nähnyt toisenlaista tutkimustietoa kyselytutkimuksen tasolla, Ans kattoo, virallisia totuuksia ei tässä maassa hevin kaadeta.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Saksalaisen Paciuksien säveltämä 'Maamme' oli kuin 'Finlandia' edesmenneille biafralaisille ja 'Maamme' edelleen eestiläisille. Saksan vaikute Viroon tai Viron alueeseen on historiallisesti hyvin voimakas.

Ilkka Luoma

Maamme viestittää erityissuhdetta Saksaan, vaikka suurin osa suomalaisista ei tiedä, että Fredrik Pacius oli saksalainen.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Mikä tarkkaan ottaen on meidän erityissuhdetta Saksaan, ei riittänyt edes Mari Kiviniemen hieno saksankielen taitokaan!

Ilkka Luoma

Heh, heh ... Hitlerin Saksasta me saimme myötätuntoa taistelutahdostamme venäläisiä vastaan - meidät suvaittiin puoliarjalaisiksi, tai oltiin vain puolislaaveja! :)

Ilkka Luoma

Kansallisen tunteen kyseessä ollen, ei muutoksia hevillä suvaita.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Paljon puhuttu rasismikin on pieneltä osaltaan kansallistunnetta, sanotaanpa me siitä mitä muuta tahansa.

Ilkka Luoma

Tarkoittanet reviiripuolustuksen näkökulmasta?

Paavo Nojonen (nimimerkki)

Molemmille on sijansa.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Siis itä- ja länsivaikutteelle Suomessa?

Ilkka Luoma

Olemme vedenjakajakansa - kytköksiä niin itään kuin länteen - tekee meistä ratkaisevasti erilaisen kuin esim. ruotsalaisista. On ymmärrettävää, että valtaosa kansasta haluaa mm. pakkoruotsin pois kouluistamme. Mikä puolue tulee tältä osin pettämään vaalilupauksensa?

Ilkka Luoma

2#
Maamme on saksalaisen säveltämä ja se sopii hyvin yhdisteeksi Saksan ja Suomen kohtalonyhteyksiin. Eikä ole pahitteeksi, että Sibelius sävelsi upean hengenkohotuksen 1880-luvulla airueeksi tulevalle itsenäisyydelle!

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Molemmille on väkevä sijansa. Siinäkin olemme erikoinen kansa, että meillä on kaksi "kansallislaulua, -hymniä" :)

Ilkka Luoma

Finlandia oli irtiotto kohti omaa kansallisuutta, jota yllättäen venäläiset "tukivat", tehdäkseen Suomesta puskurin Ruotsia vastaan - jonka tosiasian myös ruotsalaiset panivat helpotuksella merkille ja "tukivat" sitä suuntausta hiljaisesti.

Ryymänen ari (nimimerkki)

Maamme laulu näyttää kelpaavan muillekkin, ja mikä yllättävää, eräs itsenäisyyttä tavoitellut Afrikan osa valitsi Finlandian kansallissävelekseen, tiedätkö mikä?

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Nigeriassa tapahtunut 1960-luvun Biafran sisällissota oli ensimmäinen televisiosota.

Ilkka Luoma

Suomalaiset eivät oikein ymmärtäneet millainen viesti Finlandian valinta itsenäisyyttä hakevan Biafran valinta oikein oli.

Ilkka Luoma

Suomalaiset eivät oikein ymmärtäneet millainen viesti Finlandian valinta itsenäisyyttä hakevan Biafran valinta oikein oli.

Paavo Nojonen (nimimerkki)
Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Öljyrikkainta aluetta Nigeriassa, siksi osavaltioitsenäisyyttäkään ei Lagosista hyväksytty, kuinka moni menetti siinä henkensä? Nyt monikansallinen Shell operoi Nigeriassa.

Ilkka Luoma

Yllättävän vähän Jorma Ollila on Shellin hall.pj.:n asemasta mediassa - ainakaan suomalaisessa mediassa...

Ilkka Luoma

Biafra yritti itsenäisyyttä Nigeriasta, löysivät hengenheimolaisuutta Suomen kovista taisteluista suurtaan vastaan - saavuttaen voiton ja itsenäisyyden, ehkä biafralaiset toivoivat samaa onnea kuin Suomelle aikoinaan kävi - Saksan tuella.

Biafraa ei syntynyt - mutta se oli ensimmäinen televisiosota, jolloin ruumiit tulivat olohuoneisiin.

Ilkka Luoma

Oli myös todistettu, että biafralaiset olivat Nigerian sivistyneistöä.

Ilkka Luoma

Ja arki koitti - juhlat takana ja toimeentulo edessä.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Niin kuin nytkin, vaalit takana ja äijäremmienergia kiihkeimmillään! ;)

Ilkka Luoma

Ettei vain ala rähinäremmeistä napit sinkoilemaan! ;)

Ilkka Luoma

Tänään Suomi voitti Saksan jääkiekossa ja kansa sai rakastamaansa Maamme -laulua - jäähallista kuului radion välityksellä voimakas suomalaisten ääni, kun jääkiekkofanit lauloivat yhdistäjäänsä.

On erityisen kunniakasta voittaa Saksa - maa, joka on pelastanut meidät monesti, osin täystuholta - muistamme 1918 ja 1944 - sen sijaan emme usein tiedä, etä myös 1940 ja 1941-1943 sekä 1992.

Viimeinen pelastus näin Portugalin alla on tietona dramaattinen - Suomi oli selvitystilassa 1992, valuutat lopussa, ... kunnes eräänä pörssipäivän aamuna meklareilta pääsi helpottunut huuto: "Otto on tullut apuun" - Saksan Pankki avasi D-markkatilin Suomen Pankille ja jälleen kykenimme maksamaan velkojamme - olimme tuon ajan "Portugal".

Saksa oli ojentanut jälleen väkevän kätensä meille. Maksoimme velkamme korkoineen ja ajallaan.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Nyt, kun tiedämme saamamme avun hädän hetkellämme mm. 1992, niin herää kysymys: "Pitäisikö meidän sittenkin hyväksyä Portugalin auttaminen?"

Ilkka Luoma

1992 tilannetta ajatellen vastaus on helppo: "Kyllä".

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Pettikö Suomi Saksan kolmannen valtakunnan presidentti Rytin 1944 kesän lupauksiin viitaten?

Ilkka Luoma

Moraalisesti kyllä - pakon edessä. Sopimuksellisesti ei, Ryti erosi.

Risto Koivula

Suomi yritti kusettaa v. 1939 NL:n ja Britannian välille sotaa, koska "britit ovat tyhmänurhoollisia"...

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

7.5.2011 18:16 Ilkka Luoma - Persujen rähinäremmit napsahtelevat vielä erimielisyyksien kautta kappaleiksi, kun osa haluaa ministeri-audien takapenkeille ja osa pitäisi kiinni rehdisti äijäenergioiden lupauksista, tavalliselle kansalle ;)

Ilkka Luoma

Timo Soini pitää joukkonsa kurissa ja herran nuhteessa, vain abortin jättää edustajien omantunnon kysymykseksi.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

7.5.2011 18:16 Ilkka Luoma - Kimmo Sasin mielestä kansamme enemmistö haluaa auttaa Portugalia!

Ilkka Luoma

Kimmo Sasi edustaa sellaista puoluetta (Kok.), jonka kokonaiskannatus kaikista äänioikeutetuista edustaa vain reilua 13 prosenttia!!

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

7.12.2009 08:31 Ilkka Luoma - Herkkä kysymys kansalle: Pitäisikö persujen napauttaa pompan napit sinkoilemaan takin väännöksinä ja keskittyä hallituksesta käsin hoitamaan vähäväkistä "kyllä kansa tietää" vähemmistöä?

Ilkka Luoma

Peruspompannapit pysyivät visusti kiinni berbereissä, ja kätkivät suuren kansan harmistuneen sydämen seuraaviin vaaleihin.

Anni Loren

Sinulla on aina mielenkiintoisia ajatuksia blogeissasi Ilkka.

Mitäpä olet nyt mieltä aamun Hesarin uutisoimasta Saksa-Suomi yhteydestä natsiajan avioliittojen valossa? Suomalaiset naiset eivät olleet tarpeeksi arjalaisia tuottamaan jälkeläisiä saksalaisten kanssa, ainakin avioliitot olivat vähissä. Tässähän alkaa kansalliset traumat muinaisesta mongolitaustasta aktivoitua:)
Suomessa puhutaan nyt paljon roduista ja rasismista. On mielestäni hyvä juttu että siihen tuodaan näitäkin uusvanhoja näkökulmia. Täällähän ollaan täyttäpäätä perustamassa kansallissosialistista työväenpuoluetta.

Ilkka Luoma

Hyvin vähän muutoinkin Suomesta lähti naisia Saksaan. Saksan Lapin sotaväki siitti sen sijaan lukuisan määrän lapsia suomalaisille saksalaiseen univormuun ihastuneille naisille :)

Jokainen syntynyt lapsi on yhtä tervetullut ja tarpeellinen.

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Suomalaiset ovat tosiasiassa osaltansa kaukoidästä - Siperian lävitse tulleita. Myös alkuperäkansalaisemme, saamelaiset ovat pitkälti idästä.

Anni Loren

Noinhan se taitaa olla, omalaatuinen kansa olemme joka tapauksessa ja hyvä niin!

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Olkaamme ylpeitä näin Eurooppa-päivänä suomalaisuudestamme!

Ilkka Luoma

Ja nyt omalaatuinen kansa odottaa Euroviisuvoittoa ja jääkiekon maailmanmestaruutta!

Ilkka Luoma

Jopa Etelä-Kiinasta saakka ... löytyy samoja habloja kuivan Beringin salmen yli menneistä Etelä-Amerikan intiaaneista!

Risto Koivula

" Suomalaiset ovat tosiasiassa osaltansa kaukoidästä - Siperian lävitse tulleita. Myös alkuperäkansalaisemme, saamelaiset ovat pitkälti idästä. "

Ei ole perää. Sieltä on tullut jonkin verran tunguusi- ja mongolivaikutusta, mutta sitäkin ovat käyneet "hakemassa" täältä lännempää sinne menneet ruhmät, jotka sitten ovat tulleet osin takaisin.

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1014035.html#p...

Ilkka Luoma

Sieltä löytyy myös kuuluisa kansallinen identiteetti ja "brändi" ;)

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Negatiivisesti impivaaralaisuus ja positiivisesti luottamusta ja periksiantamattomuutta valkoisista tennissukista ;)

Ilkka Luoma

Perussuomalainen mies oli Lenita Airiston esteettisyyssilmän kauhu.

Risto Koivula

" Saksa on ollut usein tiennäyttäjä, isoveli ja tilanteiden pelastaja - hyvinkin dramaattisissa yhteyksissä. Muistamme jääkäreiden koulutuksen salaa partiolaisina Lockstedtin leireillä. Muistamme saksalaisten sotilaiden hyökkäyksen valkoisten apuna aina Lahteen saakka sisällissodassamme 1918, jossa veli nousi veljeään vastaan. "

Todellakin.... Lahtarikaartit estivät punaisten pakenemisen Venäjän suuntaan...

" Kerrotaan, että Kolmannen Valtakunnan Saksa "lopetutti" Talvisotamme, antamalla Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalinille ymmärryksen, että Suomi tuli jättää rauhaan - Saksalla oli jo tuolloin alullaan aivan uudet Eurooppaa muuttavat suunnitelmat. "

Se oli justiin sitä, mitä Joosu oli meinannutkin:

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuuri...

" Rintamilla monet loppuun väsyneet etulinjamiesten kerrotaan huutaneen: "Saksa tuli apuun", kun näkivät mustarististen syksypommittajien käyvän Puna-armeijan panssarivaunujen kimppuun. Tiukka paikka oli vältetty ja Suomi pääsi vähän myöhemmin irtautumaan sodasta tunnetuin seurauksin.
.
Väkevät suhteet ja siteet Saksaan saivat jossain määrin petosmaisen sävyn, tosin pakotettuna. Aloitimme entistä aseveljeä ja -toveria vastaan sodan, josta emme voi olla ylpeitä. Suomi ei sitä halunnut, mutta tuolloin neuvottelukortimme olivat huonot. "

Olet pimahtanut...

" Lapin sodan nolosta tilanteesta suurin tunnuste on jälkeenpäin ollut se, että Suomen kansa on ymmärtänyt, joidenkin presidenttiemme oudoista lausunnoista huolimatta, että Saksa oli meidän liittolainen ja yhdessä kävimme erillisen sodan itärintaman pohjoisella osuudella - säilyttäen itsenäisyytemme. "

Suomi yhdessä valimisteltua tuhaomissotaa saksan toiseksi tärkeimpänä liittlaisena.

Mutta Saksapa hävisikin juuri Suomen takia ainakin MOSKOVAn ratkaisutaistelun!

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1262066.html?h...

Ilkka Luoma

Kokoomuksen puoluehallitus katsoo, että Finlandia-hymnin ottaminen kansallislauluksi olisi hieno tapa juhlistaa itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa. Onko Suomi edelleen itsenäinen? Nyt käsi sydämelle!

~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052721633041_u... -

Näinkö Kokoomus hakisi hyvitystä osin menetetyn itsenäisyytemme lohduksi - Finlandia on Sibeliuksen ja Maamme on saksalaisen Paciuksen - mieluummin ennallaan ja Suomi takaisin itsenäiseksi.

Toimituksen poiminnat