Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Maamme laulua koko kansalle soitattanut Matti Nykänen

(Arvostettu englantilaislehti Guardian ihmettelee suomalaisten asennetta kautta aikojen maailman parasta mäkihyppääjää*/ kohtaan)
.
[ ... urheiluselostaja huutaa kyyneleet silmissä, kun Matti lentää sankan lumipyryn keskeltä ylivoimaiseen voittoon kisan viimeisenä hyppääjänä - jälleen Matin hermottomat hermot olivat kestäneet paineet, vaikkei edes kisamonttua jalkarätin kokoisten lumihiutaleiden välistä erottanut. Matti toi jälleen kultaa ja Suomen kansalle Maamme -laulua ... ]
.
Englantilaiset näemmä ihmettelevät Suomen kansaa, joka muistaa hyvällä urheilijan, jonka saavutuksia ei olla vieläkään saavutettu. Matti laulatti suomalaisia Maamme laululla ihmisten mieliin kansan omasta kultapojasta, jota vietiin rahan ahneiden voimalla paikasta toiseen nopeammin kuin tavallisen suomalaisen mieli ehti ymmärtää.
.
Suomessa - monien mielestä identiteettömien maassa, muistetaan ihmiset, jotka ovat kansallisesti tehneet merkittäviä tekoja, ja erityisesti tässä tapauksessa, kun kansa tietää, että Matti tavallisena ihmisenä oli rahantekijöiden pyörityksessä, heidän imiessä kaiken maallisen vaurauden ja maineen Matin selkänahasta - kysymättä juurikaan mitään pojalta itseltään.
.
.
Kansalaiset myöntäisivät Matille heti elinikäisen eläkkeen kansallisista saavutuksistaan 
.
Kansalla Suomessa on pitkä muisti, ja jos kansa saisi päättää - valtio myöntäisi Matille elinikäisen eläkkeen teoista, joista suomalaiset nauttivat miljooniin nousseissa television katsojamäärissä. Harvemmin ammattiselostajat ovat hurmaantuneet sellaisiin tunnelatauksiin, mitä Matti hypyillään aikaansai. Matti oli ja on penkkiurheiluhullun Suomen kansan lemmikki, vaikka syntilistalle on kertynyt tekoja, joita ei muutoin suvaittaisi. Ei suvaita nytkään, mutta kansa ymmärtää Matin historian.
.
Matti oli tavallinen, ehkä enemmän sisällään ajatteleva - hiljainen nuori poika, kun hänet hyvin motoriikkaa oppivana tempaistiin urheilun tiukkaan maailmaan, jossa väkisinkin haettiin voittoja ja jälleen voittoja - koska Suomen kansa elää yhtä identiteettinsä osaa noista urheilijoiden tuomista mitaleista ja Maamme -lauluista.
.
.
Myös Mika Häkkinen on aina Suomen kansan kultapoika
.
Muistamme hyvin nykymaailman historian suurimman suomalaisen "kansainvaelluksen", kun toinen Suomen kansan lemmikki Mika Häkkinen lennätti ja ajatutti 20.000 suomalaista Unkariin 1989 - "Suomen F-1 kotikisaa" - Hungaroringille. Mika kiitti uskollisia kannattajiaan ja voitti tuon kisan ja jälleen laulatti Suomen kansaa Maame -laululla - ottaen kauden päätteeksi vielä maailmanmestaruuden.
.
Samalla tavalla kuin Mika, Matti nostatti kansallishenkeä erikoisena suomalaisluonteena näyttäen maailmalla, kuinka vähemmillä puheilla ja kovemmilla teoilla - "ei tänne puhumaan ole tultu, tänne on tultu voittamaan" - pärjätään.
.
.
Suomen kansa on vähäpuheista, ja se saattaakin englantilaisista tuntua jurottamiselta
.
Suomen kansa on keskimäärin vähäpuheista ja olemme siitä jopa ylpeitä - teot ratkaisevat. Lähihistoriamme kovimmassa mittelössä 1939-1940 ei ollut puheilla sijaa, kun teoilla itsenäisyyttä puolustettiin.
.
Näinä aikoina on meneillään "Talvisodasta 70 vuotta" -vuosi - tuolloinkin puhuttiin vähemmän ja tehtiin enemmän. Suomi sai tuolloin "voittonsa" täysin materiaalisesti ja määrällisesti ylivoimaisesta vihollisesta.
.
.
Pieni kansakunta - suurien joukossa 
.
Tänäänkin urheilijamme vääntävät voittoa ja menestystä pienenä kansana vastassaan moninkertaisten väkimäärien maita, kuten mäkihypyssä, jääkiekossa, rallissa ja Formula 1:ssä - keihästäkään unohtamatta.
.
Matti elää aina Suomen tavallisen kansan sydämissä. Matti sai kultaa, jolloin Suomen kansa koki itse saavansa kultaa. Matti voitti ja samalla Suomen kansa koki voittavansa. Maamme laulu yhdisti ja yhdistää tätä pohjoista kansaa, joka puheilla ei ole koristellut latujaan, vaan teoilla, jotka voitoillaan ovat ikuisesti kansalaisten mielissä.
.
Ehkä englantilaiset eivät ole koskaan olleet todella selkä seinää vasten, kuten suomalaiset. Suomalaisilla on varaa olla omiensa takana, sanoivat teenjuojat mitä tahansa. Seisomme aidosti omiemme "kansalliskultaa" tuoneiden tukena.
.
*/
WIKIPEDIA - MAAILMAN MENESTYNEIN MÄKIHYPPÄÄJÄ
---   http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Nyk%C3%A4nen   ---
...
.
.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
.
...
Sent:

Cc: stefan.wallin@minedu.fi ; juha.mieto@eduskunta.fi ; antti.kalliomaki@eduskunta.fi ; marjo.matikainen-kallstrom@eduskunta.fi ; marko.asell@eduskunta.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; aleksi.makela@solarfilms.com

Sent: Friday, January 08, 2010 10:17 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Guardian ~ Maamme laulua soitattanut Matti Nykänen
...

Maamme laulua koko kansalle soitattanut Matti Nykänen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Hieno kirjoitus. Matin ongelmana on varmasti ollut asia, joka tuli esiin hyvin Matti filmissäkin. No jos et uskalla, ni ei sitten ja Mattihan uskalsi.

Matti on surullinen esimerkki siitä opportunistien laumasta, joka käyttää hyväkseen yhden asian yksilöitä. Onneksi esimerkiksi Janne Ahosella on järki päässä ja taustaryhmät kunnossa.
Matti on kiistatta maailman paras mäkihyppääjä. Sen todisti veteraanien MM-kisat.

Gagarin (nimimerkki)

Tuossa nyt oli hiukan hehkuttamisen makua.
Olkoot syyt mitkä tahansa, niin ne rikokset, joita Matti on tehnyt, ovat joka tapauksessa sellaisia rikoksia, jotka yleensä voimaperäisesti tuomitaan suuren yleisön keskuudessa. Ei kaikkien muidenkaan rikollisten kohdalla aleta empattisesti selvittää syntyjä syviä median palstoilla. Väkivaltarikolliset ovat väkivaltarikollisia, kioskimurtautujat murtovarkaita ja puukottajat tappajia.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Gagarinin listaan lisäisin vielä pöytäkirjanväärentäjät,
mikäli suinkin se on mahdollista Absurdistanissa.

RED BUTTON Harmaasusi™

Ilkka Luoma

2#
Matti kyllä pienen hehkutuksen ansaitseekin, siksi laajaa ja riemukasta oli penkkiurheilevan kansan huuto ja Maamme -laulu, kun Matti kultaa ja kunniaa Suomelle toi...

Margit Ranta (nimimerkki)

Luoma tuikkasi nyt suoraan urheilevan kansan sydämeen. Matti on ollut koko ajan ihmisten lemmikki. Kannatan urheilijaeläkettä Matille, näkyy Luoma sähköpostin urheiluministerille lähettäneenkin.

Ilkka Luoma

3#
Huhujen mukaan kuuluisin pöytäkirjan väärentäjä olisi itse valtiovarainministeri Jyrki Jykä Katainen. Mutta Matti oli jo nuorena puhdas pulmunen, kunnes maailma vei väärille raiteille - eikö kukaan olisi voinut huolehtia pojasta niin kuin piti, eikä vain rahan kiilto silmissä?

Gagarin (nimimerkki)

Mies on istunut tapon yrityksestä ehdottomassa vankeudessa, saanut ehdonalaista perheväkivallasta, lähestysmiskieltoja perheväkivallasta j.n.e.
Kun ajattelee kuinka tälläkin forumilla aivan viime aikoina on tuomittu muijan mukiloijat "helvettiin joutaviksi kusipäiksi", niin kovinpa tuntuu yhtäkkiä sukeutuvan empatiaa yhdelle. Kyseessä ei ole enää nuoruuden ajattelemattomuus. Ehkäpä Suomi todella on urheiluhullu kansa.

Ilkka Luoma

7#
Syyn ja seurauksen laki - elokuva Matista kertoo aika paljon ... elokuvassa tietysti alleviivataan asioita dramatiikan nimissä, mutta pohjalla elää totuus siteeksi filmaukseen.

Matin kaltaisia hiljaisia poika on Suomessa paljon ja kohtalo heittelee heitä joskus rujosti - ja monesti vielä niin, että hyödyt kerää aivan joku/ jotkut muu/muut...

Matin osalta on useita asiayhteyksiä - rikokset tuomittuina ovat yksi ja suoritetut toinen sekä erityisesti ajauma, johon hyvin moni muukin menee - ja siinä piilee se asian ydin. Matti on vain suuren julkisuuden vuoksi aina pinnalla ja osa pintaan tuloista on voinut tapahtua myös "uhrin" kanssa yhdessä suunnitellen ...

Lauri Koivula (nimimerkki)

Tunteellinen kirjoitus Matista, joka syyttään joutui ahneiden pyrkyreiden kelkkaan. Matille urheilijaeläke.

Ilkka Luoma

Kukapa meistä Mattia todella tuntee, ehkä Merja ... ja Seiska -lehden toimittajat?

Lauri Koivula (nimimerkki)

Harri Ollissa on eräitä nuoren Matin piirteitä, lahjakas motoriikkahyppääjä, jolla olisi omaakin luonnetta, mutta pyöritys on ehkä liikaa aika-ajoin Harrille?

Ilkka Luoma

Kokeneemmat lukijat muistavat erinomaisesti Matin legendaariset hypyt, joilla palkintopallin ylimmältä tasolta laulatti Suomen penkkiurheilevaa kansaa Maamme -laululla!

Toimituksen poiminnat