Vetoomus kansalaisaloitteen puolesta
Taxellin työryhmässä Suomen perustuslain muuttamiseksi on pohdittu suoraa kansalaisaloitetta, jossa esimerkiksi 50.000 kansalaista voisi tehdä lakialoitteita suoraan eduskunnan käsittelyyn.
Adressi - http://www.adressit.com/lakialoite
Kansalaisaloite on merkki kansanvaltaistumisesta
Nythän annamme kerran neljässä vuodessa edustajillemme vallan eduskuntaan. Kansalaisaloiteoikeus antaisi mahdollisuuden aktiivisille kansalaistoimijoille vaikuttaa, jolloin herkkyys olla jatkuvasti kansakunnan "iholla" lähentyisi suoran kansalaisdemokratian piirteitä.
Kannatamme, että Suomessa otetaan kansalaisaloite käyttöön merkiksi siitä, että kuljemme kohti suorempaa kansalaisvaltaa, jolle tyypillisiä ominaisuuksia ovat mm. vahva ja riippumaton suoraan kansan valitsema presidentti, joka on ulkopolitiikan kolmas vaikuttava ja päättävä lukko eduskunnan ja valtioneuvoston lisäksi.
Kansalaisaloite on myös tie kohti kansanäänestyksiä joko velvoittavina tai neuvoa-antavina. Tuen perustuslakiin tehtävää muutosta, joka tuo kansalaisaloitteet Suomen kansalaisten mahdollisuuksiksi vaikuttaa omiin asioihimme.
Facebook - http://www.facebook.com/home.php?#!/group.php?gid=304504220749&ref=ts
.
Ilkka Luoma
http://www.facebook.com/first.ilkka
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä idea - vesitetty toteutus.
Mikäli aloitteen tekemällä asia nostetaan vain eduskunnan käsittelyyn, sillä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään virkaa. Kansalaisaloitteen pitää olla kansan päätös alistaa mikä tahansa asia ehdottomaan kansanäänestykseen - vain tällöin sillä on todellista merkitystä.
Taxellin komitean esittämä aloite on parannus, mutta silti vain onneton laastaripaikkaus avoimena repsottavaan näennäisdemokratian haavaan.
#2 Totta tuokin, mutta ensinnäkin miten saadaan n. 4 miljoonasta äänioikeutetusta 150 000 kansalaisaloitteen taakse (Sveitsissä 50 000)? Ja vaikka tämäkin ylimitoitettu määrä saataisiin kasaan, niin periaatteessahan asian ratkaisun se ei silti velvoita. Eduskunta voi ottaa asian käsittelyyn ja unohtaa sen sitten. Tai veivata asiaa valiokunnissa vuosikausia. Tai sitten kehittää oman kompromissinsa, joka ei varsinaisesti edes puutu ongelmaan.
Itse näkisin huomattavasti hyödyllisemmäksi alistaa asia suoraan kansanäänestykseen, joka olisi sitova. Tämä olisi se niinkutsuttu Sveitsin malli. Tähän ei kuitenkaan olla nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä valmiita.
VALTAA ei ole koskaan luovutettu VAPAAEHTOISESTI!
Se on aina otettu PAKOLLA!
Kansalaisaloite voi olla heräte RÄJÄHDYKSELLE!
( Heti kun maassa on 1 000 000 työtöntä ja Työttömyyskorvaukset on poistettu )
VeliSynkkä
Motto: Sosiaalifasistit seipääseen ja AVOIN YHTEISKUNTA tilalle!
- Niinku Sveitsissä
Aika tyhjänpäiväistä hehkuttaa jollain kansalaisaloitteella, jolla 50000 saa jonkin asian eduskunnan käsittelyyn.
Kun vertaa tätä siihen, että puolueen perustamiseen tarvitaan 5000 allekirjoitusta, ja eduskuntaan pääsyyn kaavaillulla 3 % äänikynnyksellä, äänestäjiä ollessa luokkaa 3 miljoonaa, tarvitaan siis noin 90000 ääntä, 'hyötysuhde' on kansalaisaloitteessa jokseenkin mitätön.
Viime eduskuntavaaleissa Persut saivat 5 paikkaa 112256 äänellä.
Asia olisi todella eri, jos tällä ponnistelulla voisi saada aikaan esim. sitovan kansanäänestyksen ehdotetusta teemasta.
Eli kovasti vielä näperrellään, todellisesta kansalaisvaikuttamisesta ei ole tietoakaan.
Helpommin saat kansalaisaloitteen aikaiseksi ottamalla yhteyttä kansanedutajaan, joka on valittu - ei 50 000 äänellä - vaan 5 000 äänellä eduskuntaan.
Tiedoksi: jokaisella kansanedustajalla on aloiteoikeus. Tuo 50 000 allekirjoittajaa merkitsee jo heiman vajaata nusua.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorsuomalaiset
Tuohan on pelkkää populismia koko kansalaisaloite. Eihän kansanedustajien tarvitse kuin hyllyttää se!
#2 Miksi et Ilkka Luoma perusta 5000 allekirjoituksella Kansalaisaloite-puoluetta ja äänestä yhtä kansanedustajaa läpi, vaan kuvittelet, että on helpompaa saada 50 000 allekirjoitusta hankkeeseen, jonka 200 kansanedustajaa torppaavat?
50 000 allekirjoituksella voi perustaa:
Kansalaisaloite 1 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 2 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 3 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 4 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 5 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 6 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 7 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 8 -puolueen 5000 allekirjoituksella,
Kansalaisaloite 9 -puolueen 5000 allekirjoituksella ja
Kansalaisaloite 10 -puolueen 5000 allekirjoituksella.
On helpompi toteuttaa noin 5 000 äänellä - 10 000 äänellä yksi aloiteoikeudellinen kansanedustaja, jota 199 kansanedustajaa vastustaa kuin tehdä KYMMENKERTAINEN työ ja laittaa eduskuntaan käsiteltäväksi asia, jota vastustaa 200 kansanedustajaa.
150 000 nimeä on noin Sfp:n ja Kd:n kokoinen puolue http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2007
Kun eduskunta ei edusta ylintä lainsäädäntövaltaa maassa, Suomen perustuslailla voi kauniisti sanottuna lämmittää saunaa. Lissabonin sotkun tilalle tarvitaan ihka uusi perustuslaki Euroopan asukkaita varten -ei jäsenvaltioiden ja keskusvallan virkamiehiä.
Euroopan monet kielet eivät vaikeuta kanssakäymistämme, ne ovat päin vastoin rikkaus. Kieli on vain yksi tekosyy, jolla Euroopan sekava ja tehoton hallintokoneisto perustelee virkojaan ja asemiaan, "meidän oma" kulttuuri ja historia ovat vastaavia hönötyksiä. EU:n kaltaista valtavaa virka-aatelia ja paikallistasolle ulottuvaa moninkertaista byrokratiaa tuskin suvaittaisiin edes kommunistisessa Kiinassa, Venäjästä, Intiasta tai Yhdysvalloista nyt puhumattakaan.
15# Jos virastolla on asiaa, se saa kyllä viestinsä perille vaikka synkronisella elekielellä ; )
Kansalaiset eivät ilmeisesti oikein ymmärrä mitä kansalaisvaikute lakialoiteoikeutena tarkoittaisi. Pitäisikö valtiovallan informoida asiasta enemmän, voisiko valtiolla olla kerran kuukaudessa ilmestyvä blogi, lehti tai julkaisu, joka saatetaan tiedoksi jokaiseen savuun ja niemen notkelmaan?
Erinomainen aloite, nimiä kehiin --- Iltalehdessä näkyy olevan sama teksti:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=267547
Ilkka Luoma:
Oletko harkinnut ehdokkuutta eduskuntavaaleihin 2011? Uskon, että saisit paljon ääniä. Nämä kirjoitukset jo pelkästään tuovat paljon kannatusta. Kuinka sujuisi esiintyminen ja puheet?
Voisin suositella sinua eräälle puolueelle, onko kantasi tältä osin salainen vai liputatko jotain puoluetta? Kirjoituksistasi heijastelee ympäristöasiat voimakkaasti, mutta myös hyvin oikealla oleva linjaus?

Kommentoi 28 kommenttia