Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Työ teettäjäänsä kiittää - kohti kansalaispalkkaa!

Työ teettäjäänsä kiittää. Ennen tuo otsikko muotoiltiin ”työ tekijäänsä kiittää”. Maailma on muuttunut. Työt ovat vähentyneet, vaikka tekemistä olisi enemmän kuin koskaan. Innokkaimat futuristit ovat laittamassa ihmisen lasikuutioon 1] – ikuiselle lomalle viettämään ohjattua vapaa-aikaa. Robotisaatiosta odotetaan kaiken pelastajaa ja kaikille riittäväsati kaikea [-rafl.] 2] 3]


Suomessa on nyt yli 330.000 työtöntä 4], joista yhä useampi on nuori. Nuorena on vitsa väännettävä ja työ opittava, muutoin ei kuulemma kunnian kukko laula. Nuori haluaisi tehdä työtä 5], mutta kun sitä ei tarjota – tai sitten sellaisella palkalla, että kannattaa olla mieluummin kortistossa. Missä vika? Eikö työ ja halukkaat kohtaa?


...
Me olemme maailmanlaajuisessa työn uudellenjaon taistelussa. Kaukoidän toveri tekee kuudesosapalkalla (huomioiden paikallinen ostovoima ja kustannustaso) samat tehtävät kuin me, ja ehkä vähän enemmänkin – työpaikan menettämisen pelossa. Itäisellä toverilla ei ole niitä työntekijän suojelujärjestelmiä kuin on meillä, ainakaan vielä.



Työtä tehdään yhä vähemmän ja tuottoa vaaditaan yhä enemmän 

Automaatio on voimaa 6], näin saadaan lakkoiluherkät 7] toverit pois linjoilta ja tuotanto saa kasvaa – onhan kasvuhokema 8] se yleisin haukahtelu, mitä työnantajaleiristä kuuluu. Myös poliitikot ja tutkijatkin ovat hurahtaneet tähänkasvukiimaan, pitää saada enemmän, nopeammin ja yhä useammille. Milloinbiosfääri, josta elinvoima ammennetaan sanoo ”painavan sanansa” ja painaa stoppibittiä? 9]



Eläkeikä puhuttaa
[ E65http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/2010/08/23/elakeikakeskustelu-alkaa-vasta-nyt-todenteolla-e65-e67 - ] 

Nyt eletään pidempään, osa terveempinä ja osa raihnaisimpina. Toverista pitää puristaa kaikki irti – näin sanoo bisnesmiesten oppikirjat. Usein puristus vaahdotetaan mukavilla työhyvinvointilupauksilla, jotka aina lisäävät kuitenkin kustannuksia. Kustannus-tuottoajattelu pitäisi kait saadaan uuteen tarkasteluun. Työtä pitäisi tehdä lopulta tekijänsäkin ehdoilla, mutta muistaen, että työllä on teettäjänsä ja hänenkin pitää elää.



Kuinka paljon meidän pitää tehdä töitä? 

Helppo kysymys; niin paljon, että toimeentulo turvautuu siten, että seuraavanakin päivänä on kiva mennä töihin. Tältä osin työn pitäisi kiittää myös tekijäänsä. Samalla toveri on tuottoisimmillaan ja kantaa parhaiten vastuun tekemisistään ja näin teettäjäkin saa mitä tälle kohtuullisesti kuuluu.



Oletko valmis alentamaan palkkaasi? 
[ Pelastaako palkka-ale meidät?http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=976157 - ja ~http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/10/tyota-vaikka-pienemmalla-palkalla.html - ]

Vaikea kysymys, valitetaan kun hinnat, syöminen 0], eläminen ja asuminen kallistuvat jatkuvasti. Suomalaiset saivat koko 2000 -luvun ensi vuosikymmenen suuremmat reaaliansionousut kuin miesmuistiin, matalien inflaatioiden aikana. Teemme vähemmän työtä kuin eu-toverimme, olemme samalla enemmän lomalla, paljon enemmän kuin amerikkalaiset, japanilaiset – puhumattakaan kiinalaisista. 



Palkkojen alennus vähentää vääjäämättä kulutusta, 
[ Oletko valmis puolittamaan kulutuksesi? http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=992808 - ]

josta taas luonnon pitäisi kiittää. Jos kiinalaiset ja intialaiset kuluttaisivat kuten me suomalaiset – tarvitsisimme 2-3 maapalloa lisää, ja tätä ei mikään automaatio tai robotisaatio tee …



Työ on elämän suola, ja jokainen tarvitsee sitä 

Työ luo sosiaalisuutta, yhteenkuuluvuutta, hyödylliseksi tuntemisen miellyttävyyttä sekä tunnustusta, että kuuluu joukkoon, vaikka työpaikkakiusaaminen *] on kiristyvissä organisaatiotilanteissa lisääntynyt. Olemmehan aika-ajoin ”ilkeitä” ja haluamme näyttää ja näpäyttää – tueksi heikolle itsetunnolle. 

*] Koulukiusaajasta työpaikkakiusaajaksi http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/10/koulukiusaajasta-tyopaikkakiusaajaksi.html - 
...


Osa-aikaistettu työttömyys?
[ Prekariaatti ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/05/prekariaatti-on-huomisen-uusyrittj-ja.html - ]

Siintääkö ylihuomisessa pätkätyöllä osa-aikaistettu työttömänä olo, jolloin yhteiskunta maksaa piilokansalaispalkkaa työttömyyspäivärahana, johon saadaan liittää huomenna jo suurempi työssäolokorvaus kuin 300 euroa kuukaudessa ( miinus verot)? Näinkö siirrymme hiljalleen kansalaispalkkaan?



Työ vapauttaa turhalta vapaa-ajalta 
[ Yleensä mellakoitsijat ovat hätäänsä huutavia nuoria, vailla työtä ~http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html - ]

Monet ongelmat sikiävät hetkiltä, jolloin ei ole mitään tekemistä. Tekemättömyys on yhteiskuntarauhan myrkky ja palava tulitikku epäoikeudenmukaisuuden ja väärin kohtelun liemeen. Sanotaankin, että ”työ vapauttaa” - no, sen pitäisi vapauttaa haluun löytää mielenkiintoisia ratkaisuja säästää resursseja, energiaa ja turhan tekemistä kyllästyneille kuluttajille.


Tekstin numerokohtiot - lisätekstit
1] Tulevaisuutemme lasikuutioissa! ~ http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/153242-tulevaisuutemme-lasikuutioissa - [scifi]
2] Robotit korvaavat ihmiset? ~ http://ilkkaluoma.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/144230-alykkaat-robotit-korvaavat-ihmisen - 
3] Automaatio ajaa meidät palvelemaan toinen toisiamme ~http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/02/automaatio-ajaa-meidt-palvelemaan.html - 
4] Todellinen työttömien ja työtä tekemättömien aktiivi-iässä olevien määrä on todennäköisesti paljon suurempi, jopa 450.000. Kaikki eivät enää edes ilmoittausu TE-toimistoon aktiiviseksi työnhakijaksi eli poistuvat työvoimavahvuudesta, monenkin syyn summana – syrjäytyminen, epäusko itseensä, henkinen väsymys tai jokin muu epävarmuuden tekijä, joka on syönyt ihmisen itsetunnon.
5] Nuorisotyöttömyydessä muhii aikapommi! ~http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/nuorisotyottomyydessa-kytee-aikapommi.html - 
6] Automaatio ja robotisaatio kiihdyttävät luontotasapainon järkkymistä? ~http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/biomassojen-taspainoyhtalo-yha.html - 
7] Lakkoilu johtaa lopulta palkanalennuksiin! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/11/lakkoilu-johtaa-palkanalennuksiin-tai.html - 
8] Kulutushokemasta toimeliaisuuteen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/kulutushokemasta-toimeliaisuuteen.html - 
8] Kasvuhokema käy luonnon päälle! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/kasvuhokeman-mahdottomuus-kay-luonnolle.html - 
9] Bioenergia romahduttaa ravintotuotannon? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/bioenergia-romahduttaa-ravintotuotannon.html - 
0] Syömme liikaa ja liian halvalla!? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=853299 - 


PS
Filosofi Pekka Himasen ”kertosäe” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/04/etta-ehdimme-kuunnella-kertosakeen-yle.html - 



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka 



---23072014---

doc.: tyo_teettajaansa_kiittaa_23072014.doc – OpenOffice Writer

663 | 6804

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Miten voi rakentaa yhteiskuntaa, jossa tulevat sukupolvet vaativat menneitä sukupolvia pitämään huolen heidän omasta tulevaisuudestaan.

Logiikka ei vain toimi....

Ilkka Luoma

Arvaisin sanoa, että uudet sukupolvet haluaisivat toimeentuloedellytykset sellaisina, joista voi ponnistaa eteenpäin.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Tarkoitan vain sitä, että miten voidaan ennakoida mitä tulevaisuudessa tapahtuu...

Ilkka Luoma

Oppimalla selvistä virheistä ja ollen kokeilematta sellaisia menetelmiä, joiden tiedetään varmuudella epäonnistuvan, tämä tarkoittaa laajaa tutkimustoimintaa.

Ilkka Luoma

Työ on kansainvälistä,

meillä saa tehdä työtä lakiemme ja säädöksiemme puitteissa, isäntämaata arvostaen – arvostuksen näkyessä meillä saa harjoittaa omia menojaan meidän itse säätämiemme lakien mukaisesti.

Itäiset ja eteläiset toverit ovat ahkeria ja tuntipalkkaostovoimaltaan huomattavasti alle meidän. Suurin työ tuleekin olemaan lähes mahdoton tavoite saavuttaa maailmanlaajuista yhtenevyyttä työn teosta ja sen aikaansaannoksista. Itsenäisessä maassa omalla rahalla voimme vahvasti puuttua tuloerojen kaventamiseen 41] – kukaan ei voi olla toistaan kahdeksaa kertaa ”arvokkaampi”.

...
41] Tuloerot puhuttavat ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/v-... -

Ilkka Luoma

[2006]

" ... Valtio ei voi jakaa vastikkeetonta rahaa kansalaisilleen,

... koska ihmisen yksi perusperiaate on päästä helpommalla. Jos tarjoamme rahaa systemaattisesti ja vaatimuksitta, ylläpitää se tekemättömyyden mentaliteettia. Ihmiset ovat luodut tekemään yhdessä jotain, josta saa yhteenkuuluvuuden, osallistumisen ja hyödyllisyyden tunnetta. Ihmisen on tehtävä työtä kykyjensä mukaisesti, me emme kestä lisääntyvää vapaa-aikaa; tällöin on vaarana degeneroituminen. Taantuma lisää kilpailukyvyttömyyttä. ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/05/prekariaatti... -

Ilkka Luoma

HS: Nordea: EKP voisi jakaa rahaa suoraan kansalaisille – ”helikopterista heitettävä raha” piristäisi taloutta
~ http://www.hs.fi/talous/a1459399618595 -

…. ... Nyt Nordeakin innostui helikopterirahasta. Ehkä sen kehittely on jo käynnissä

Ilkka Luoma

Ennakoinnin helmi ... Entä jos robotiikka, keinoäly ja 3D tekevät "lakon"? Mitä tällä lakolla voimme ymmärtää? Uskallammeko menettää kyvyn tehdä työtä, joksi evoluutio määräsi ravinnon löytämisen ja tekemisen? Ravintoakin siksi, että lisääntyisimme. Kulutammeko kohta liikaa, mikä olisi kohtuullista meille ihmisille, jotka jo nyt syövät muiden kupeilta.

Joudumme määrittämään työn käsitteen uudelleen. Kuluttamisesta ja vapaa-ajasta tulee työtä eli harrastamista. Mitä sinä harrastaisit, jotta elämä olisi mielekästä? Miten näemme toimeliaisuudelle käyvän, meidät on kuitenkin luotu tekemään työtä. Entä jos robotiikka, keinoäly ja 3D tekevät "lakon"? Mitä tällä lakolla voimme ymmärtää? Uskallammeko menettää kyvyn tehdä työtä, joksi evoluutio määräsi ravinnon löytämisen ja tekemisen? Ravintoakin siksi, että lisääntyisimme. Kulutammeko kohta liikaa, mikä olisi kohtuullista meille ihmisille, jotka jo nyt syövät muiden kupeilta.

~ http://www.hs.fi/talous/a1475640452209?jako=b73ecb... -

~ http://www.hs.fi/talous/a1475640452209 -

.

Toimituksen poiminnat