*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Suomesta puuttuu isännän ääni!

[ 18042016 ]Seuraavat presidentinvaalit ovat jo avatut. Joskus itsensä pääministerinä toimitusjohtajaksi verrannut Matti Vanhanen (Keskusta) lähti toiseen yrittämiseensä. Saa nähdä ovatko uuniperunat nahistuneet, mutta tosiasia on se, ettei meillä ole kuin kaksi mitat täyttävää ehdokasta. Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö – lännettynein asentein on ykkössijalla. Toisena ikiliikkuja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (Itsenäisyysmies Kansanpuolueesta, suurella ymmärryksellä myös idän suuntaan).

 

[ 30092015 ]Pääministeri Juha Sipilä (Keskusta) on taitavasti ja yrityselämämäisesti johdatellut 1] riiteleviä osapuolia, jotka ovat yleensä tottuneet neuvottelemaan suljetuin ovin, juomaan kahvia ja löytämään puolivesittyneitä ratkaisuja – siis ratkaisuja, joiden tapahtuma- ja toteutumissyklit eivät enää riitä.

 

[ … kansalainen Erkki pohtii ansiotonta lomaltapaluurahaa, jota nuoremmat eivät enää historialtaan edes tunne. Kätilö Liisa miettii miten lisä-ansio, yli- ja normaalin työajan jälkeisinä lisäpalkkoina ovat merkittävä osa perheen kokonaisansaintaa – miksi rokotetaan ahkeruutta? Työtön Tommi saattaa tahollaan miettiä, että työllisten yli- ja lisätyöt normaalin lisäksi vievätkin hänen hommiaan! … ]

 

Sipilä Kempeleestä on tottunut ’maltalaisiin käännöksiin’ 2] – yrityselämästä, jossa toiminta- ja tapahtumasyklit ovat nopeampia kuin demokratiassa ja varsinkin parlamentarismissa, jossa kenelläkään ei ole täyttä yksinvaltaa, siis yli 100 kansanedustajaa 3]. Olisiko jenkkien kahden pääpuolueen järjestelmä meillekin parempi? Entä sopiiko todellakin toimitusjohtajuus valtiollisen laivan ohjailuun?

 

Nythän äänestäjä hölmistyneenä muistelee annettuja vaalilupauksia

[Kauniit ja rohkaisevat lupaukset! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/05/ei-uskottavaa-tulevaisuuskuvaa.html  - ]

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ’väärässä ministeriössä harjoittelija-ulkoministeri’ Timo Soini 4] perustelee takkinsa kääntöä sillä, ettei saanutkaan ehdotonta enemmistöä. Timon täytyy taipua muun hallituksen tahtoon – kuuluisan SSS – kolmen ässän kompromisseihin. Selitys se on tämäkin vaalilupauspetoksille. Herääkin kysymys, miksi näitä vaalilupauksia annetaan, kun niitä ei tarvitse pitää.

 

Yhteiskuntasopimusaihiot 1 ja 2 … (3-5)

[Kriisihallituksen yhteiskuntasopimus ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/05/kriisihallituksen-yhteiskuntasopimus.html  - ]

Sipilä ajoi ehkä tarkoituksella edelliset yhteiskuntasopimusaihiot seinään, jotta sai oikeuden tuoda pakkolait 5] estradille, vaikka ei ehkä edes ollut tarkoitus niitä sellaisenaan toteuttaa. Tässä seisoo se kupletin juoni ja idea! Sipilä ohjastaa yritysmäisesti riiteleviä osapuolia samaan ”kolmanteen” pöytään 6], kuunnellen samalla kansaa ja kätilöitä.

Sipilä osaa myös perääntyä, kuten liukkaassa tulosjohteisessa liike-elämässäkin. Sipilä on tulosorientoitunut, lupasi jopa erota, ellei tulosta synny. Kuka poliitikko on näin luvannut edellisen kerran? Ei kukaan, Sipilähän ei ole poliitikko, vaan vuoropuhelun järjestelijä ja kauniisti ’pakolla vapaaehtoisuuteen – ja lopulta yksimielisyyteen paimentaen.

 

Sipilää on kehuttu kuuntelijaksi

[Nauhoitus Senaatintorilta, kun maanviljelijät toivat traktorinsa tsaarin patsaan juurelle ~ https://youtu.be/ZpuRqTDsQl8 - ]

Pitänee paikkansa, sillä se on nyt osoitettu hallituspolitiikassakin todeksi. Se ei ole epämääräisyyttä, ei se ole tietämättömyyttä tai ”pallo hukassa” oloa, vaan fiksua isällistä osapuoliasettelua päämäärälinjalle 7], jonka tarkoitus on oikeasti laittaa Suomi nousuun, ei välttämättä kasvuun, mutta toimeliaisuuden tielle 8].

 

Sipilä olisi ehkä halunnut SSR hallituksen?

Sipilä harmistui, kun demareiden puheenjohtaja Antti Rinne ajoi julkiriitelyn entisen puoluejohtaja Jutta Urpilaisen kanssa. Uskoisin, että Sipilä laski Yhteiskuntasopimus 1’ n jo vievän maaliin – juuri demareiden kanssa – olisihan SSR’ n R-kirjain taannut SAK’ n suopeuden uudelle yritysystävälliselle linjalle – unohtamatta toveria. Yrityssuopeus paljastui siitä, kun SSS hallituksen talouslinjauksia on otettu suoraan elinkeinoelämältä – EK’ lta 9].

 

Nyt oppositio räksyttää kuten aina ennenkin

[Aiempi oppositiojohtaja Timo Soini – ’totuuksia eduskunnassa räksyttävä rakkikoira?’http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=956328 – [15504]

Voi olla, että porkkanoitakin heiluttavalla Sipilällä on vielä yksi todellinen ässä taskussa. Tuo ässä olisi opposition mukaan otto parlamentaarisiin asiakäsittelyihin, kun alkavat todelliset väännöt myös sote- 10] ja kunta-uudistuksesta sekä ”Suomi nousuun” johdattelussa.

Sipilä saattaa olla tottunut yrityselämässä kuuntelemaan tarkalla korvalla tärkeissä päätöksissä myös kerettiläisiä kriitikoitakin – usein luovuus 11] löytyy sieltä! Sipilän keinovalikoima ratkaistaessa maamme todellisia ongelmia, voi sisältää perinteellisille poliitikoille hämmästyttäviä pelivälineitä, ovathan yrittäjät tottuneet ahkeruudessaan tekemään tulosta.

Taipuuko eduskunta täyden ”hallituksen koalitioon”, nyt kun puheiden aika on ohi. Teot ratkaisevat ja Sipilä laittaa itsensä peliin, koska hän ei menetä mitään, vaikka häviäisi! Nythän SAK’ in on laittanut järjestönä itsensä talkoisiin mukaan.

 

Mitä puuttuu?

Meiltä puuttuu isännän ääni. Sipilä on kohtelias kuuntelija, mutta määrätietoinen – riittääkö se? Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lupasi kompata hallituksen nimitystilaisuudessa niitä teesejä, mitä Sipilä oli vaalivoitoltaan luetellut.

Saulilla ei ole juuri komentokieltä, mutta on eräs tekijä mikä hänelle on, mutta Sipilällä ei. Niinistö on poikkeuksellisen vahvasti valittu presidentti, suorassa kansanvaalissa ja tämä jos mikä antaa arvovaltaa tarvittaessa jopa jyrähtää. Tätä kansakunta itse asiassa odottaa. Presidentti olisi voinut pitää kansakuntapuheen, koska se ominaisuus on varattu vain kansan suoraan valitsemalle presidentille.

 

Presidentti Urho Kekkonen – osviittaa menneisyydestä

[Kansakunta eli parasta aikaansa Kekkosen huippuvuosina! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162987-kansalaisen-paras-kausi-elettiin-kekkosen-aikana  - ]

Jos jossitellaan, voimme arvata helposti, että Kekkosen kaudella tässä meidän nykytilanteessa – olisi Tamminiemestä kuulunut tuo kuuluisa jyrähdys. Jo 60.000 työtöntä laittoi Kekkosen toimimaan – Urho tiesi, että kansalla pitää olla työtä, siis toimeliaisuutta. Toimeton ihminen ajattelee usein levottomia, ja se on uhka yhteiskuntarauhalle 12]. Kansalla pitää olla tekemistä!

 

Sipilä haluaa kansalle tekemistä, vaikka kansalaisrahaakin tultaneen kokeilemaan

[Kehittikö Jyrki Kataisen kuusilohallitus jo kansalaispalkka-aihion? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/tyo-teettajaansa-kiittaa-kohti.html –   

Sipilä ja presidentti Niinistö voivat tehdä poikkeavan yhteisprojektin. Niin Niinistö kuin Sipilä voivat yhdessä aloittaa projektin, jota kansa odottaa – nimittäin luottamuksen 13] palauttamisen suomalaiseen poliittiseen kenttään.

Aikanaan marsalkka C.G.E. Mannerheimiin luotettiin ja syntyi tulosta – Talvisota todisti kansakuntamme todelliset ominaisuudet. Itsenäisyys säilytettiin raskain menetyksin, joka tosin nyt on menetetty EU – Euroopalle 14]. Tuolloin oli väkevä luottamus – nyt ei ole, siksi rankasti vaalilupaukset petettiin ja takit käännettiin 15].

On aika luoda politiikan hoidon uskottavuutta kansalaisiin, koska vain luottamus ja yhteinen yrittäminen luovat työtä, menestystä ja yhteenkuuluvuutta, joka taas nostaa kansakunnan tästä alakierteestä. 

Pääministeri Juha Sipilä – nyt kansa odottaa niitä tuloksia – äänestäneet kansalaiset ovat antaneet tarvittavan mandaatin eduskuntavaaleista 2015!

Tekstin lisäkirjoitukset

[ halutessasi tutkia ulkoisia numeroituja lisäkirjoituksia, jotka täydentävät tätä kirjoitusta – ovat linkit löydettävissä sivulta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/09/suomesta-puuttuu-isannan-aani.html -  ]

 

EXTRA

Raimo Sailaksen eläkkeellelähtöpuhe ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147391-tapaus-raimo-sailas -

Näin heiluu takki, kas takki heiluu näin” – Paavo Arhinmäkeä mukaillen ~ https://youtu.be/Rc9jkAwSuvw - [Täti Monika]

Näin kirjoitimme Sipilästä 5.4.2013 ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=901277 – [64715]

 

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

 

AL  |  IL | Vf |  Pz  |  BL   |  US | BLOG 61379

---30092015---

---18042016---

 

doc.: meilta_puuttuu_isannan_aani_30092015 – Microsoft Word Starter

doc.: meilta_puuttuu_isannan_aani_18042016 – Microsoft Word Starter

774s | 982s | 1071s |

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

[lainaus]

Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana!

”Tavalliselle kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä Suomessa oli eletty” -lainaus

Urho Kekkosta 1] on hänen kuolemansa jälkeen paljon arvosteltu (ennen ei uskallettu) sekä kiitetty että moitittu. Kun on haukuttu, niin arvosteluperusteina ovat olleet vallanhimo, mahdolliset KGB-kytkennät, puuttuminen asioihin, jotka eivät päämiehelle kuuluneet; adjektiivit häikäilemätön, ja juonitteleva ovat myös olleet käytössä.
Tavalliselle kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä Suomessa on eletty. Ihmisillä oli töitä 2], tulevaisuudenuskoa 3], eikä puhuttu valtionvelasta 4] , ts. kansalla meni hyvin.

Jos presidentin kautta arvioidaan, niin mielestäni tärkeimmät kriteerit ovat alaisten hyvinvointi ja suhteet ulkovaltoihin. Ne olivat hänen kaudellaan kunnossa.

Rivikansalaiselle on yhdentekevää vaikka johtaja olisi liitossa itsensä paholaisen kanssa, jos hän kykenee hoitamaan tehtävänsä kansalaisten edun mukaisesti. Hirvittävää ajatellekin, että joku nykyjohtajan kyvyillä varustettu olisi paiskattu tilanteeseen, johon Kekkonen joutui heti kautensa alussa:
Yleislakko, voimakas ja arvaamaton itänaapuri 5], joka oli aina otettava huomioon ym. Silloin tarvittiin valtiomiehen taitoja. Niin kuin monesti myöhemminkin. Hän jätti kuitenkin hyvinvoivan valtion seuraajalleen.
Mutta onhan meillä toki vertailupohjaa, jo toinen presidentti hänen jälkeensä. Nytkö ovat asiat kunnossa? Kansalla ei kuitenkan taida mennä hirveän hyvin. Vai meneekö?

KAARLO NORDLUND [C]
Ulvila

[lainaus päättyy]

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset