*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Trumppismin * jälkipyykki ja heräävä yhteiskuntakeskustelu

Donald Trump ravistelee maailmaa jo ennen kuin ensimmäistäkään presidenttivuorokautta on takana. Virkaanastuminen ja valan vannominen yhdysvaltalaisten etujen turvaamiseksi tapahtuu 20. tammikuuta 2017.

[ … kansalainen John marssi kaduille banderollit käsissään, oli aika lähteä osoittamaan mieltä – demokratian suomin mahdollisuuksin, koska kansa äänesti väärin ja väärä mies valittiin uudeksi amerikkalaisten presidentiksi. Kaiken huipuksi vaalit voitettiin kakkossijan äänimäärällä

 … kansalainen Liisa kiittää Trumppia jo tässä vaiheessa, sillä hänen vaalivoitto on kirvoittanut paljon, hyvin paljon arvokasta yhteiskuntakeskustelua, myös meillä Suomessa – ehkä jopa nuorisomme intoutuu uuteen ”kansannousuun”, kuten tapahtui 1960 – luvun loppupuolella ja -70 – luvun alkuvuosina! … ]

|* Trumppismi ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/05/trumppismi.html -

 

Yhdysvallat halusi muutosta, jää nähtäväksi mikä muuttuu. Euroopassa halutaan muutosta, kuten Suomessakin. On tullut aika suoralle kansalaisvaikuttamiselle |1. Niin paljon on puhuttu kansalaismediasta |2 – ja nyt on sen aika, sillä meidän perinteellinen media sai pahasti siipeensä ja on ruoskinnan ja itsetutkiskelun aika.

 

Itsetutkiskelu numero 1 (Yle)

Omaingressi: Yle ruoskii itseään, ollen täysin oikeassa. Hyvä niin. Kansalaismedia puree nyt tiukasti ja kehittyy – pohjautuen linkin alta tulevaan kirjoitukseen ~ http://yle.fi/uutiset/tutkija_usan_ja_suomen_jytkyt_samaa_ilmiota__eliitti_ja_media_eivat_tunne_tavallisten_ihmisten_huolia/9287397 -

 

Kehitysidea Suomesta, numero 1 – välittäjästä, sopeuttajasta ja yhteen saattajasta (CMI)

Omaingressi: Erinomainen idea ja tukee massiivisesti huomisen "sveitsittymistämme" välittäjäksi jo luonnostaan! Näinköhän 1960-luvun lopulla alkanut laaja nuorisoaktivoitunut yhteiskuntakeskustelu saa jatkoa? Ehkä voimme kirjata yllättäen Yhdysvaltain tulevalla presidentti Donald Trumpille ensimmäisen ja välillisen pluspisteen, voittonsa lisäksi.

Voisimmeko antaa nuorillemme jonkin vihjeen minkä valtaamiseksi tehdä työtä? 1960 - luvun loppupuolella Suomessa tapahtui Helsingin Vanhan ylioppilastalon valtaus, paljolti spontaanina tekona  ~ http://yle.fi/uutiset/oppilaat_ovat_kiinnostuneita_maailmanpolitiikasta__opettajan_tehtava_on_keskustella_asioista/9286398 -

 

Media jatkaa sensaatiohakuisuutta – timantein, marmorein ja kultaupotuksin

Joku vuosi sitten meidän suomalainen media esitteli korskeaa Ukrainan laillisen presidentin hulppeaa hirsilinnaa Ukrainassa ylitsevuotavana komeiluna, sopivasti sen jälkeen, kun Ukrainan demokraattisilla vaaleilla ja enemmistöäänillä valittu Viktor Janukovits oli ulkoa johdetun Kiovan Maidanin laittomien verimellakoiden vallankaappauksella syrjäytetty. Nykyään Janukovitsin hirsilinna on yleisönähtävyys merkkinä tuhlailevasta korskeudesta. Kerrotaan, että presidentin hirsipalatsi olisi suomalaisen Honkarakenteen toimittama - asiaan ei ole saatu vahvistusta. ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161111200026542_ul.shtml -

 

Ilmastokin saa trumppismista osansa – kuka ja ketkä kantavat vastuuta yhteisestä maapallosta

[Gaian kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/gaia-kuumenee-kytketaanko-jaahdytys.html - ]

... Kiina ottaa joka tapauksessa johtavan roolin, mutta ei halua olla maailmanpoliisina sotimassa, vaan mieluumminkin tekemässä kauppaa … ~ http://yle.fi/uutiset/kiina_ottamassa_ilmastovaltikan_usalta__neuvottelija_jos_trump_hylkaa_sopimuksen_valtamme_voi_kasvaa/9288504 -

 

Niin, onkin loppuyhteenvedon aika

Vasta valittu, uusi 45. Yhdysvaltain presidentti on ravistellut jo ennen virkakauttaan maailmaa – erityisesti läntistä maailmaa, joka peräänkuuluttaa myös USA’ n vastuuta Natosta ja sen jäsenistä.

Omaingressi vastineena MTV – uutisoinnille, Saksasta: Nato on juuri yhdeltä oleelliselta osaltaan kovan luokan business! Se ilmentyy asejärjestelmien natoyhteensopivuutena. Tämä yhteensopivuus on kiihdyke erityisesti amerikkalaiselle sotateollisuuden liiketoimille. Trumpilla ei tule olemaan yksipuolista velvollisuutta ylläpitää sotavoimaa ja taistelu- ja hyökkäyskykyä Euroopassa - amerikkalaisin varoin. Euroopan on selvittävä itse koko maanosansa yhteisistä turvallisuustavoitteista. ~ http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/saksan-puolustusministeri-varoittaa-trumpia/6163276 -

 

Entä nyt?

Kansalaiset kaikkialla maailmassa, myös Suomessa saavat intoa, yllytystä ja väkevyyttä nousta barrikadeille vastustamaan perinteellistä politiikan eli yhteisten asioiden hoitoa. Nyt on näytetty toteen demokratian ja vapaan sanan kuin kilpailevan markkinatalouden kehdosta, että äänestämätön kansanosa voi tehdä muutoksen |6.

Meillä Suomessakin suurin puolue on Nukkuvat, heidän osuus on noin 30 prosenttia. Nyt jokainen voi miettiä millaisena eduskuntamme voisi näyttäytyä, jos ideaalinen 100 prosentin äänestysvilkkaus toteutuisi – joissain länsimaissa on muuten äänestyspakko!

|6 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41646-u-aanestamattomyys-kimpoaisi-kansan-omaan-nilkkaan - [624][LIITE]

 

Avasiko Donald Trump ei-poliitikkona, uutena ronald reaganina tahtomattaan kansalaislippaan, jonka väkevä tyytymättömyysmahla valuu kohta kansasta vieraantuneiden poliitikkojen kengille?

Tekstilinkit

|1 Mielipidevaikuttaminen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/kansalaisia-kannustetaan-ottamaan.html -

|2 Kansalaismedia ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/naamakirja-kaiken-muuttaa-voi.html -

|2 Kansalaistoimittaja ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18934-bloggaajat-hakevat-linjojaan-kansalaisvaikuttajina -

EKSTRA

1) Kansakunta hylkää perinteellisen poliittisen ’minulle – minulle’ järjestelmän? Kirjoitus vuosien takaa [2008] ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/kansalaisyhteiskunta-hylk-nykyisen.html

2) Onko lopulta kysymys reviiripuolustuksesta? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/11/reviiripuolustuksen-geeniperima.html -

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja

https://illkaluoma.blogspot.fi

https://www.facbook.com/first.ilkka

...

AL | US | VU | PZ | T | BL | BL | BLOG 95984

DOC Trumppismin jälkipyykki ja heräävä yhteiskuntakeskustelu_12112016 – Microsoft Word Starter

PVM 12112016

|607|

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

... Trumppismin vuoksiaallot jymyävät jo Suomeenkin

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma
Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Maailmanrauhan kannalta on hienoa että valehtelelun nykyisille suvereeneille maailmanmestareille Putinille ja Lavroville tuli vihdoin tasaväkinen kilpailija heidän omassa sarjassaan.

Ensi vuonna kun Putin ja Trump tapaavat, Putin sanoo että valehteles nyt vähäsen. Trump sanoo että nyt en ehdi valehtelemaan kun pitää mennä Suomeen ja Ruotsiin solmimaan niiden Natoon liittymistä ja pitää tavata samalla Ipun johtaja ystäväni Ilkka:).

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Leo, mistä tuo Sinun maaninen presidenttimmekin mainitsema ääriaineksinen venäjäviha ja russofobia okein kumpuaa?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Trollin ei pidä vastata kysymyksiin asiallisesti vaan paras konsti on hyökätä henkilön kimppuun. Sanot että minä olen maaninen, se tarkoittaa että mielisairas.

Yhtä hyvin minä voin kysyä että Ilkka, mistä sinun vihasi Suomea ja länsimaita kohtaan kumpuaa? Ja miten sinun suuri rakkautesi roistovaltioon on syttynyt?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Leo, ei ole kysymys sairaudesta - vaan maanisesta Venäjän vihastasi.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

USA-viha ainakin on selvästi esillä. USA:n ja NATO:n vastaisia kirjoituksia tulee Luomalta jatkuvalla syötöllä. Venäjä-kritiikkiä en juuri ole huomannut.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

[2015]

" ... Nyt kysytään miksi tämä vahva venäjämyönteisyys *]

Vastaus on hyvin yksinkertainen. Kansalainen 'Liisa ja Erkki' ovat aina olleet puolueettomia sotilaallisesti. Nyt vahventunut natofanatia nostaa kansalaiset takajaloilleen ja Natoon ei mennä, kuten tosikallupit kertovat jo yli kymmenen vuoden kokemuksella [HS].

Me emme Suomessa hyväksy kohkaamista – niin idästä kuin lännestä. Ja nyt, kun nato- ja lännenmiesfanatia yltyy falsettiin, on kansa noussut sitä vastaan – ei paapomaan Venäjää, vaan laittamaan puntit tasan! Yksinkertaista, eikö?

*] Suomessa puhutaan trollaamisesta, näin on – kumpikin puoli sekaantuu siihen antaumuksella. Niin natolaiset kuin niin sanotut 'putinistit', joka on ilmauksena vaillinainen – suurin osa natovastin- ja lännen ihannoimiskirjoituksista on sellaisten ihmisten, jotka ovat kyllääntyneet – todellisuuteen nähden, lukien ja kokien – Naton ja lännenmiehen päämäärien kaikkivoipaisuudesta ja ylitse vuotavasta hyvyydesta ja auttavuudesta.

Me olemme niin idästä kuin lännestä
[ … suomalaisuuden juuret myös idässä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-nii... - ] ... "

Koko teksti täältä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/08/mista-luodaa... -

.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Onkohan Kajanto oivaltanut katsoa asiaa molemmat silmät auki?

" ... Yle Aamu – TV: ssä - 31. elokuuta 2016 kokeneet kansanedustajat, Kokoomuksen väkevä natouskovainen ja amerikkalaista rautaa rajalle Pertti Salolainen ja Keskustan pitkään pääministerinäkin toiminut Matti Vanhanen jutustelivat tästä UPI’ n raportista. Jako oli selvä – Salolaisen ”mopo keulii ja vikuroi”, edelleen |5 ja Natoa kaivataan, joskin jo vaimeammin – Pertti on oivaltanut, ettei kansamme halua Natoon |6.

Toinen uuniperunoistaankin tunnettu Matti Vanhanen, edesmenneen professori Tatu Vanhasen poika, esitti jo valtiomiesmäistä toppuuttelua ystävällisesti myös Pertille – Matti otti tasoittelevan asennon ja viestitti rauhoittumista ja venäläisyyden tuntemusta |7 ymmärtää, että vain ulkopolitiikan älykäs ja huomioiva hoitaminen pitää idän karhun säyseänä ja kaupankäyntiin innostuvana. Oli myös kuultavissa, että Itämerellä toimivat muutkin asevaltiot kuin Venäjä. Aivan kuin Matti olisi oivaltanut, että olemme niin idästä kuin lännestä? ... "

jatkuu ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/09/upi-fiia-ven... -

...
Katso myös:

[Kuinka aggressiivisesti lännenmies puolustaakaan kulttuuriaan? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/kuinka-agres... - ]

...

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

En usko että euroopan liberaalit/suomen kommunistit,anarkistit,putinin ystävät hyötyvät mitenkään trumpin valinnasta,-Sanders olisi ollut heidän/teidän märkä uni !

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Sandersin äänestäjät jäivät kotiin - siksi Hillary ei valiintunut presidentiksi.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Huomaammeko jotain?

Joku vuosi sitten meidän suomalainen media esitteli korskeaa Ukrainan laillisen presidentin hulppeaa hirsilinnaa Ukrainassa ylitsevuotavana komeiluna, sopivasti sen jälkeen, kun pr. Janukovyts oli ulkoa johdetun Kiovan Maidanin laittomien verimellakoiden vallankaappauksella syrjäytetty. Nykyään Janukovytsin hirsilinna on yleisönähtävyys merkkinä tuhlailevasta korskeudesta. Kerrotaan, että presidentin hirsipalatsi olisi suomalaisen Honkarakenteen toimittama - asiaan ei ole saatu vahvistusta.

~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161111200026542... -

~ http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000007203... -
~ http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Janukovitshin-%... -

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Ilkka Luoma

Honkarakenne hyvinkin. Myös Putinilla ja Medvedevillä on Honkarakenteen hirsilinnat.

Oikein suosittu ja siksi Venäläinen Sistema on jättänyt Honkarakenteen osakkeista ostotarjouksen. Pääomistaja ei hyväksynyt tarjousta.

http://www.ibtimes.co.uk/ukraine-former-president-...

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Yritimme aikanaan Honkarakennetta Kiinaan, mutta hirsi raaka-aineena tuotti ongelmia. Kiina ei hakkaa omia metsiään - helpolla, vaan kasvattaa vuosisatojen vajetta pienemmäksi. Entä Siperian mittaamattomat "hirsivarastot" - itse jutun clue on toisaalla.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #14

Ilkka Luoma

Niin on. Pääomistaja, suomalainen perheyhtiö, halusi, että Honkarakenteen laatu, brändi, osaaminen ja työ säilyy Suomessa.

Kyllä niillä oligarkeilla on varaa maksaa laadusta ja puuta löytyy lähempääkin kuin Siperiasta. Kelolinnat eivät kuulu Honkarakenteen tuotantoon. Toiseksi valmistus ja suunnittelu on aina Suomessa ja valmiit osat kootaan rakennuspaikalla.

Toiseksi tarjous oli vihamielinen ja sanalla sanoen röyhkeä. Sisteman edustaja sanoi, että tämä on loistava tarjous (1,50 €/osake), koska yrityksenne on vaikeuksissa. Tarjouksen mukaan Honkarakenne olisi mennyt venäläiselle oligarkkiyhtiölle kuudella miljoonalla eurolla.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #16

Kuinka monta vuotta H on ollut tappiolla?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Maailman käsiaseistetuin kansakunta valmistautunee kunnon rytinään. Trumppilaiset ovat varmaan täysin valmiina. USA on väkivaltaisin länsimaa.

~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20161112200026699... -

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Ilkka Luoma

Trumpille käy niinkuin Janukovitshille ! Amerikkalaiset syöksevät myös Trumpin vallasta Capitolin kukkoloilla.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Tapahtuuko Washingtonissa Kiovan Maidanit?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

FromRussia ---

Copy-paste

" 1. Haluan sanoo että Suomessa ei ole karismaattista leader-johtaja kuin esim. Putin Venäjällä, toivottavasti, Trump USA-ssa, Marin Le Pen- Ranskassa.
.
2. Kanssa nukkuu koska SUOMESSA ei ole TODELLISTA kansallisliikettä, missä johtaja KARISMAATTINEN, kuin U. K. Kekkonen.

3 Valtamedia ei kerro tavallisille kansalaisille totuutta, vain kuva ja omia käsityksiä, missä on paljon valetta. Se tarkoittaa että kansan käsityksiä, myös kansanviha menee useasti VÄÄRÄÄN SUUNTAAN.

Tänään Trump kieltäytynyt saamasta presidentin palkka, eli 400 000 dollaria vuodessa.
.
Eilen hän alkoi karkottamaan maasta rikolliset maahanmuuttajat, heistä n. 3 000 000 USA-ssa.

Hän on TTIP vastainen ja vapaakaupan sopimuksen myös, NATO- maiden pitää maksaa 2 % KBT omasta jäsenyydestä.

Hän kieltäytynyt tapaamasta Ukrainan presidenttiä , koska hänen mielestään , se on EU ja Obaman virheellinen ongelma, ei USA:n nykyongelma.

EU johtajat olivat häntä vastaan, Olland, Merkeli, Italian pääministeri , Saksan ulkoministeri, EU puheenjohtaja, muita, mistä varmasti maksavat omasta urasta"

---

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset