Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Trump purkaisi Natoa – Suomessa Kokoomus vaikka väkisin Natoon!

  • Naton hyökkäysosasto Helsingissä - englantilainen ja espanjalainen (Aegis) taisteluohjusfregatti
    Naton hyökkäysosasto Helsingissä - englantilainen ja espanjalainen (Aegis) taisteluohjusfregatti
  • Naton erikoistaistelujoukot esittelivät suomalaisille lapsille rynnäkköaseistustaan sota-aluksillaan
    Naton erikoistaistelujoukot esittelivät suomalaisille lapsille rynnäkköaseistustaan sota-aluksillaan
  • Espanjalainen Naton taisteluohjusalus Alvaro De Bazan Helsingissä - kuuluu Naton Aegis rynnäkköohjusosastoon - laivana.
    Espanjalainen Naton taisteluohjusalus Alvaro De Bazan Helsingissä - kuuluu Naton Aegis rynnäkköohjusosastoon - laivana.

Kohta virkaansa astuva Yhdysvaltain uusi valittu presidentti Donald Trump pitää Natoa vanhentuneena jäänteenä * – asiantuntijat puolueettomasti ovatkin todenneet, että Nato piti purkaa siinä yhteydessä, kun Varsovanliitto hajosi.

[U] Media otsikoi voimakkaasti kokoomuslaisen vanhan kaartin – ”erkkolaisuuden nousun haudasta” ja äkkirääkäistyn julkihuudon kansanedustajiltamme - Pertti Salolainen, Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi (pudonnut myöhemmin) käynnistivät natomopedinsa 1] – ”Natoon ilman kansanäänestystä!” – uusinta tapahtui vielä 14. tammikuuta 2017 kansanedustaja Ilkka Kanerva rujolla rykäisyllä ~ http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/ilkka-kanerva-suomi-ruotsi-puolustusliittoon-tarvittaessa-yhdessa-jopa-natoon/ -

|* ~ http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/trump-kuvailee-natoa-vanhentuneeksi-ei-ole-huolehtinut-terrorismista/6265614 -

 

[19122014]Kokoomuspuolue on rehellinen kannanotoissaan. Koppalakkipuolue haluaa viedä Suomen Natoon ja piste. Toisaalta vielä nykyinen puolueen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb sanoo kaukoviisaammin – Natoon, ei kuitenkaan ilman kansalta kysymättä. Herää kysymys – onko gallupoinnin alamäessä oleva Kokoomus 2] hajoamassa, kun paniikkia harjoitetaan näin väkevästi?

 

Suomen kansakunta on vuodesta toiseen, gallupista kolmanteen ja kymmenenteen vakaasti suurena enemmistönä sanonut painavan ja viisaan ei Natolle 3] (57 - 68 prosenttia ei, kun taas natomyönteisiä on noin 17 - 30 prosenttia). Voimme päätellä, että kansalaiset omalla kansanviisaudellaan 4] ovat systemaattisia asiaytimeen näkijöitä.

3] Viimeisin Natokannatuksen tutkimus (MTS 2016) ~ http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mtsn-kysely-kannatus-nato-jasenyydelle-laskussa/745144/ - Natovastustajia 61 prosenttia. Kyselystä kansalaismielipide - tässä.

 

Miksi kansalaiset ovat niin vakaasti Natoa vastaan?

Siihen on yksiselitteistä vastausta vaikea antaa, mutta yritetään: 1) Suomalaiset eivät halua ajautua Venäjän vastustajaksi, kuten ajauduimme Saksan kolmannen valtakunnan virrassa Jatkosotaan, 2) Suomen kansa haluaa olla kaukoviisas ja katsoa sotilaallisesti liittoutumattomana niin itään kuin länteen – emme asettaudu näin toimien viholliskandidaatiksi 5], vaikka Nato - Isäntämaasopimus 6] jo saattoi siirtää meitä tuohon suuntaan [?].

 

Kolmanneksi Venäjä on meille erittäin merkittävä kauppakumppani

Me tuomme Venäjältä energiastamme suuren osan – tosin tuo energiavirta kaasuna, raakaöljynä, sähkönä, kivihiilenä ja uraanina on virrannut häiriöttä, kiristämättä tai uhkailematta jo 50 vuotta ja rauhaakin olemme saaneet nauttia 70 vuotta.

 

Neljänneksi kansalaisemme eivät pitäisi mahdollisuudesta,

 … jossa Naton 5. artikla laittaisi meidät sotisopaan ja auttamaan vaikkapa USA:ta, kun se valtiona tai sen sotilastukikohtana joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Emme edelleenkään täysin ymmärrä, mitä me teimme ja edelleen Afganistanissa 7]. Viidenneksi emme myöskään mielellään vaihda 70 vuoden rauhaa uhkaan, jossa Nato kaikilta 1300 kilometriltämme on Venäjän rajassa kiinni.

 

Kuudenneksi suomalaiset eivät voisi sietää Luumäelle -  

 … tai Virolahdelle Naton ohjustukikohtia, jotka ainakin tarjottuina turvallisuusvälineinä esitettäisiin meille, onhan noilta paikkakunnilta hyvin lyhyt lentoaika Pietariin, jonka ahdistaminen on jo puoli sodanjulistus Venäjälle.

 

Seitsemänneksi Lapin kansa ei halua suunnata lisänatouhkaa Kuolan suuntaan,

 … jossa sijaitsevat Venäjän laivaston strategiset ydinsukellusveneet – Tämä on muuten se ainoa kohta, josta me voisimme saada Natosta, ilman Natoakin, uhan itsellemme. Olisi helppoa natomaa Norjasta suunnata tehokas panssari- ja maataistelukoneisku läpi Lapin ja näin katkaista elintärkeä huomisen Koillisväylän 8] raidejatke Pietariin ja syvällä muualle Venäjälle.

 

Kahdeksanneksi me tiedämme Venäjän,

olemme pärjänneet liki omillamme, ilman varsinaisia liittoja vaikeissakin tilanteissa – viimeisen kerran kesällä 1944 9], jolloin Saksan kolmas valtakunta auttoi meitä ratkaisevasti – ilman sotilasliittoutumaa, toki aseveljinä 0].

 

Yhdeksänneksi tiedämme Venäjän tietävän,

ettei meidän maata kannata edes yrittää valloittaa – vaikka meillä onkin pieni, mutta äänekäs, miltei russofobistinen natojenkaajien joukko 11]. Russofobiaateista selviämme kyllä itsekin – olemmehan kuitenkin enemmistöperiaatevaltio. Venäjä käy kanssamme kauppaa, vaikka nyt EU:n ja USA:n lännenmiehinäkin yrittää luhistaa Putinin Venäjää 12]. Turistivirratkin maahamme idästä ovat tyrehtyneet – herää kysymys sahaammeko oksaa jolla istumme 13].

 

Kymmenentenä kohtiona kansalaisemme tietävät,

että Ukrainassa on kaksi, ettei jopa neljä osapuolta – siellä kohtaavat länsi ja itä 14] ja molemmin puolin käytetään palkkasotilaita ja vapaaehtoisia aatteen ja ramboilun nimissä, ja niin USA liittolaisineen kuin Venäjä avustavat kiertoteitse sisällissodan osapuolia.

Edellä mainittu tuo ymmärrystä kansalaisenemmistölle, joka ei halua Natoon, että se on kiihdyttänyt nato - jenkaavan älämölön huippuunsa ja tätä yksipuolista infosotaa kansakuntamme ei halua ja se ajaa natovastustajat entistä tiiviimpään yhteisrintamaan.

 

Lopulta kansalaisemme tietävät ja ymmärtävät …

 … meidän erikoisaseman idän ja lännen vedenjakajalla 15], samalla tiedostamme, että olemme myös niin lännestä kuin idästä. Meidän itäinen ja läntinen veteen piirretty viiva piirtyy jonnekin Karjalan ja Savon maastoihin, jossa itäiset ja läntisen periaatteet, tavat - kulttuurit ja näkemykset sekoittuvat. Me emme ole vain ”ruotsalaisia”, vaan olemme suomalaisia – erityispiirteitämme myöten. Itsenäisyytemmekin syntyi idästä 16] ja menetettiin länteen.

 

EU-joustavoitettu sveitsittymisemme!

Meillä myös ymmärretään erinomaisesti ulkopoliittisen johtomme (presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja) harjoittaman erinomaisen idän politiikan, jota kutsutaan kansalaisten syvistä riveistä EU-joustavoitetuksi sveitsittymiseksi 17], joka tarkoittaa paljolti myös sitä, että erkaannumme puuttumasta muiden kolmansien sisäisiin asioihin ja siihen, että voimme olla erinomaisia idän ja lännen välissä olevia uskottavia välitysneuvottelijoita 18] ja jopa pyydettyjä rauhanturvaajia YK-mandaatilla 19].

 

Kun yhdistelemme kaikki nuo yllä olevat natovastaiset teesit,

ymmärrämme kansakuntamme suuren enemmistön näkemyksen. Kansaa ei voi vaihtaa, sen sijaan eduskunnan me äänestäjät voimme vaihtaa. ”Erkkolainen koppalakkiosasto” Kokoomuksesta teki eduskuntavaaleista 2015 nato- ja eurovaalit – kansalaiset kiittävät ja äänestävät nyt suoraan, koska on kuitenkin olemassa häviävän pieni uhka, että Kokoomuksen ’miekantuppikäskyosasto’ saakin kannatusta.

 

Kansakuntamme on arkiviisas ja itsesuojeluvaistoinen,

 …kun se näkee yli-innokkaiden ja syvällisesti ajattelemattomien poliitikkojemme läpi. Kansa hymyilee hiljaisena, ja aina lopulta ”ruumiiden pesijöinä” sanoo isällisesti: ”Puhu sinä, minä pidän hevosta” …

 … nuo hevosen pitäjät olivat juuri heitä, jotka pysäyttivät ylivoimaisen vihollisen, sisällissotamme 1918 haavoista huolimatta, yhtenä rintamana yhteisellä taistelutahdolla. Heitä on vielä vähän jäljellä ja olikin syvää isänmaan halveksuntaa ja loukkaamista heitellä ”erkkolaisia puoliumpiloisia”, ettei Kansakunnalta mitään Natosta kysytä 20].

 

Mikä voisi tässä olla poliitikon hyve?

Poliitikon paras hyve on olla äänestäjänsä iholla kunnioittaen enemmistökansan tahtoa ja palvella kansakuntaa sen itsenäisimmällä tavalla. Veteraanit, jotka pelastivat tämän valtion, pitäen sen itsenäisenä, ovat elonsa ehtoossa joutuvat näkemään, kuinka itsenäisyyttämme pala palalta murretaan ja Nato veisi sen itsenäisen puolustamisen itsenäisyydenkin.

MIELIPIDEVIITTEET

1] Natomopedien kaulintaa vikuroiden! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1045798 – [2708]

2] Kokoomus on taktiikkapuolue ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1090962 – [1593]

3] Miksi natottajat ja vastustajat inttävät? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=920230 – [17595]

3] Natomittauksia yli kymmeneltä vuodelta ~ https://www.facebook.com/photo.php?fbid=859780397443435&set=a.188201801267968.49260.100002344473022&type=3 -

4] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 – [20685]

5] Muutuimmeko jo viholliskandidaatiksi? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1113570 - [5697]

6] Nato-isäntämaasopimus [MoU][FI] ~ http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomi-nato-is-nt-maasopimus-nyt-suomeksi -

7] Miksi olemme Afganistanissa? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1048804 – [3608]

8] Pohjoisen pallonpuoliskon Koillisväylä ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Koillisv%C3%A4yl%C3%A4 -

9] Kohtalon 1944 ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1019528 – [7894]

0] Erillissota vai aseveljeys? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/03/presidenttimme-ilmaus-erillissodasta.html -

 

11] Russofobbari natojenkaajat ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1099976 – [4706]

12] Lännenmies yrittää luhistaa Putinin Venäjää! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1097438 - [12663]

13] Sahaammeko oksaa, jolla istumme? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1099355 – [5691]

14] Ukrainassa kohtaavat itä ja länsi ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/ukrainassa-ita-ja-lansi-kohtaavat.html -

15] Olemme niin idästä kuin lännestä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-niin-idasta-kuin-lannesta-emme.html -

16] Itsenäisyytemme kumpuaa idästä ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130664-itsenaisyytemme-historia-kumpuaa-idasta -

17] Uusi puolipuolueettomuuden linjaus? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/eu-joustavoitettu-sveitsittymisemme.html -

18] Suomi Venäjän ja EU:n välissä! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1030309 – [1983]

19] Rauhanturvaamisen suurvalta? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2010/12/suomella-on-luontainen-mahdollisuus.html -

20] Stubb´kin jenkaa Natoon ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/alex-stubbin-jenkaamasta-natosta-turvaa.html -

EKSTRA

Pettikö Nato lupauksensa? ~ https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73654-yllattava-arvio-usasta-venaja-ei-valehtele-nato-petti-lupauksensa -

 

PS.

Tänään nato - jenkaajien huutosakki käyttää Talvisotaa edeltäviä asioita uhkakuvina, projisoiden niitä nykypäivään - ymmärtämättä, ettei meillä ole edes täyttä historiatietoa, mitä kaikkiaan Jartsevista 21] alkaneet Stalinin maan vaihtoneuvottelut 22] olisivat merkinneet – odotamme Stalinin arkistojen aukeavan 4. tammikuuta 2018.

 … me sen sijaan tiedetään, että sellaiset vastuuvaikuttajat kuin C.G.E. Mannerheim, Juho - Kusti Paasikivi ja Rudolf Walden 23] suosittivat vakavasti ottamaan osaa näihin Stalinin maanvaihtoajatuksiin ja – ehdotuksiin. Näin ei tehty, ja loppu onkin siltä osin historiaa – täältä muuten kumpuaa tuo alussa mainittu ”erkkolaisuus” …

21] Boris Rybkin alias Jartsev ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Boris_Rybkin -

22] Kannaksen aluevaihtoehdotukset ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota#Moskovan_neuvottelut_Suomen_alueesta -

23] Ministeri ja patruuna Rudolf Walden ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Walden -

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

 

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

...

SENT

Cc: hannu.raikkonen@teliasonera.com ; ilkka.kanerva@eduskunta.fi ; torsti.siren@mil.fi ; jarmo.lindberg@mil.fi ; hanna.smith@helsinki.fi ; mika.aaltola@fiia.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; jyrki.katainen@ec.europa.eu ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; petteri.orpo@eduskunta.fi ; paula.lehtomaki@eduskunta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu ; sampo.terho@europarl.europa.eu ; JAAKONSAARI Liisa ; REHN Olli ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; erkki.tuomioja@formin.fi ; jussi.niinisto@eduskunta.fi ; ben.zyskowicz@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; Sasi Kimmo ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; alexander.stubb@vnk.fi ; antti.rinne@vm.fi


Sent: Friday, December 19, 2014 1:27 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - 'Erkkolainen koppalakkiosasto Kokoomuksesta'

Erkkolainen koppalakkiosasto Kokoomuksesta

 

AL   IL    BL   AL    PZ   US   T   VU   BL   FB   BLOG 45576

 

---19122014---

---15012017---                                                                                                                           

doc.: viela_kerran_nato_19122014 – Microsoft Word Starter

doc.: viela_kerran_nato_15012017 – Microsoft Word Starter

 

922 | 1081 | 1157 | 1267

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (75 kommenttia)

Ilkka Luoma

...

Venäjän pohjoisen puolustusdoktriini on ollut asiantuntijakäsittelyssä jo pitkään Suomessa, erityisesti Nato-isäntämaa pöytäkirjan allekirjoitusten jälkeen. Venäjä varautuu puolustamaan kaikin keinoin Kuolan strategisten ydinsukellusveneidensä tukikohtia. Asiantuntijat pitävät maailmanrauhan tasapainoakselin kulmaa oleellisena mittarina kun arvioidaan suursotien mahdollisuutta. Venäjän ainoa tasapainoakselin ylläpitäjä on Kuolan niemimaan Typhoonit, Boreit ja niiden Bulava- ohjukset. Nato ja USA haluaisivat sulkea näiden sukellusveneiden liikkeet Jäämerelle, ja tämä aiheuttaisi tasapainoakselin heilahduksen vaaralliseen asentoon. Venäjän pohjoisen puolustusdoktriini samalla valvoo tulevan Koillisväylän ja sen maayhteydet Kuolasta Venäjän sisäosiin. Kiina on suuresti kiinnostunut Koillisväylän turvallisuudesta. Uusi pohjoinen merireitti on samalla Suomelle todella suuri mahdollisuus.

~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701162200054170... -

Asiantuntijat ovat jo pidempään kertoneet Venäjän pohjoisen puolustusdoktriinin asiakohtioista, nyt Iltalehti toi sen ensimmäisen kerran mediassa julki ... doktriinia muutettiin lähes heti sen jälkeen, kun Suomi allekirjoitti Nato - Isäntämaapöytäkirjan.

Tomi Vaalisto

Viimeisen NATOn kannatusta mittaavan tutkimuksen mukaan Natoa kannattaisi 26% ja vastustaisi 48%. Merkittävää on vastustajien ja kannattajien eron kaventuminen 14%iin.

Suuri osa suomalaisista eli 53 prosenttia olisi valmis tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä, mikäli valtiojohto päätyisi jäsenyyden kannalle.

Asia selviää Verkkouutisten ja Nykypäivän TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.

Ruotsissa kannattajia on 35% ja vastustajia 40%.

Yhteenvetona voisi todeta, että kannatus kasvaa ja vastustus vähenee sekä Suomessa että Ruotsissa. Jos Ruotsi liittyy Natoon Suomi liittynee myös.

Venäjä tuskin reagoisi asiaan - eihän he välittäneet Baltian maiden liittyessäkään eikä muiden maiden sisäiset asiat kuulu muille.

Yksityiskohtana voisi todeta, ettei ohjustukikohtia kannata perustaa tykistökantaman päähän mahdollisesta kriisitilanteen uhkan suunnasta.

Ilkka Luoma

Tässä uskottava tutkimus, joka on samalla viimeisin sellainen:

" ... KOTIMAA 1.12.2016 14:42 STT

Suomalaisten kannatus maan Nato-jäsenyydelle on hienoisessa laskussa, kertoo Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) teettämä kysely. Suomen pyrkimistä sotilasliiton jäseneksi kannatti neljäsosa vastanneista. Jäsenyyshakemuksen vastustajia oli 61 prosenttia.

Jäsenyyden kannatus on laskenut MTS:n kyselyissä parin vuoden takaisesta 30 prosentista. Vastustajien määrä on pysynyt osapuilleen ennallaan, mutta kannastaan epätietoisten määrä on kasvanut.

Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys lisää sotilasliiton houkuttelevuutta. Siinä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyyttä kannattaisi kolmasosa ja vastustaisi 54 prosenttia vastanneista.

Mahdollista liittoutumista paljon suuremman kannatuksen saa Suomen nykyinen sotilaallinen yhteistyö eri kumppaneiden kanssa. Yhteistyö Ruotsin ja Pohjoismaiden kanssa on edelleen ylivoimaisesti suosituinta. Sitä kannattaa 94 prosenttia vastanneista. Yhteistyötä Yhdysvaltain ja Naton kanssa tukee vajaat kaksi kolmasosaa kyselyyn osallistuneista.

Pakolaiset ja työllisyys ykköshuolenaiheet

Selvästi eniten huolta tulevaisuudesta MTS:n kyselyn vastaajissa aiheuttavat maailman pakolaistilanne (85 prosenttia) ja työllisyystilanne Suomessa (84 prosenttia). Esimerkiksi maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa (61 prosenttia) tulee selvästi näiden jälkeen. ... "

~ http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mtsn-kysely-k... -

.

Tomi Vaalisto

Tutkimusten tulokset todistettavasti vaihtelevat.

Toisaalta eipä maanpuolustusta äänestämällä ole ennenkään ratkaistu eikä nytkään.

Odottelemme rauhassa asioiden kehitystä.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #7

Suorademokratia lisääntyy - kansa ottaa osaa kansanäänestysten kautta omaan hallintoonsa - Sveitsin mallin mukaisesti, jo seuraavien 10 vuoden aikana. Maailma kehittyy Suomessakin.

Ilkka Luoma

" ...Kyselyn mukaan joka neljäs vastanneista kannattaa jäsenyyttä. ... " -tämä määrä natofanaattisia on on ollut jo viimeiset noin 12 vuotta, ei ole muuttunut miksikään.

Tämän tutkimuksen teki ---
- Gallup Elintarviketieto kysyi loppiaisviikonloppuna reilun tuhannen ihmisen kantaa asiasta. - Viikonlopun aikan netin välityksellä, ei täytä aidoille ja uskottaville selvityksille asetettua kriteerejä - oliko niin että kysyttiin elintarvikehintojen nousun yhteydessä? ;)

~ http://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/mt-n-kys... -

...

Tomi Vaalisto

"Kyselyn mukaan joka neljäs vastanneista kannattaa jäsenyyttä. Lähes joka toinen on asiasta eri mieltä."
- lukuina nuo ovat 26% puolesta, 48% vastaan. Ensimmäistä kertaa vastustajia on alle puolet. Mielenkiintoista !

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #13

Tutkimus ei ole verrannollinen kuten Maaseudun tulevaisuus selvityksessään totesi - kysyely oli tehty netissä samassa yhteydessä kun kysyttiin oikeaa maitolitran hintaa :)

...
Tutkitaanhan selvitystä vähän vähen tarkemmin - täällä tarkat lukijat eivät arvosta puolihuuhaata ;)

...
" ... MT:n kyselyn toteutti Gallup Elintarviketieto ja MTS:n kyselyn Taloustutkimus. MT kysyi "pitäisikö Suomen mielestäsi hakea Naton jäsenyyttä?" MTS:n kyselyssä käytettiin sanoja "pyrkiä jäseneksi".

MT:n kyselyssä oli 1 034 vastaajaa. 95 prosentin varmuudella virhemarginaali koko kansan luvuissa on silloin enintään 3 prosenttiyksikköä.

Kokoomuksen kannattajista yli puolet haluaisi Suomen hakevan Naton jäsenyyttä. Muissa suurissa puolueissa sitä mieltä on puolueesta riippuen 30 prosenttia ja eri mieltä yli puolet. Näissä luvuissa virhemarginaali on suurempi kuin koko kansan prosenttiluvuissa. .. "

PAINOARVO tälle: MT kysyi "pitäisikö Suomen mielestäsi hakea Naton jäsenyyttä?"

~ http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/nato... -

.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #17

Eiköhän tässä ketjussa oleellisin tullutkin esille - se uusi ilmiö on Naton vastustuksen putoaminen alle puoleen. Vain yksi kysymys on avoin: se maitolitran hinta ;-)

Koska en kuitenkaan maitoa juo voinkin lopettaa keskustelun tähän.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #20

Oleellisin tuli jo ilmi topicissa - suomalaiset eivät halua oman turvallisuutensa myötä liittyä Natoon ... tilastot ovat kirkkaat, aina uskottavissa selvityksissä yli puolet sanoo ei Natolle, jopa silloin, vaikka Ruotsi Natoon liittyisi (47%), mitä se ei edes kansakuntana halua. Meillä Suomessa kansa on tältä osin viisas ja osaa ajatella sanoen natofanaatikoille:

"Puhukaa te, me pidämme hevosta" ;)

...
Seuraavan eduskunnan turvallisuuspolitiikan ydinkohta on tämän purkaminen - selkeän itsesuojeluvaiston ohjaamana ---

" ... OSA 2.

2.Tarkoitus

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa. ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantam... - [115478]

...

Tyhjennetään pajatso nyt kerralla - ei jää epäselvää, etteikö aiheesta on keskusteltu! :)

[Link] Nato-selvitys 2016
ORIG ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/04/nato-selvity... -
(30042016)
...


Tekstin numerot lisäteksteihin ja viitteisiin

1 Suomen Lapin läpi hyökkäys Kuolan sukellusveneasemin? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/08/mista-luodaa... -
2 a-talk – poreilua Naton alla ~ http://yle.fi/uutiset/a-talk_nato-poreilua_vapun_a... -
3 Kansakunta ei halua Natoon ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139780-... -
4 Emme pelkää Venäjää, emmekä liity Natoon! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/emme-pelkaa-... -
5 Itsenäisyytemme viimeinen säie ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214478-... -
6 Viron Ämarin rynnäkkötaisteluvalmistelut ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/harjoittelem... -
7 Viro kutsuu amerikkalaiset sotajoukot maahan ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/04/viro-pyytaa-... -
8 Putin arvostaa kansamme natokantoja ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169609-... -
9 Stubb jenkaa Suomea Natoon! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63526-s... -

10 Ohittaisi kansanäänestyksen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/12/koppalakkios... -
11 Krimiltä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/reviiritaist... -
12 Venäjästä luodaan tietoista uhkaa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/02/venajasta-lu... -
13 USS signalointi ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215404-... -
14 Uhkaavatko Iskander ohjukset Suomea? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/uhkaako-vena... -
15 Kuuban ohjuskriisi ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi - [LT]
16 Nato-selvitys 2007 ~ http://www.formin.finland.fi/public/default.aspx?c...
16 Nato-selvitys 2016 ~ http://documents-prod-kaleva-fi.s3.amazonaws.com/d... -
17 Ruotsalaisetkaan eivät halua Natoon ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1452220736021 -
17 Ruotsalaiset eivät halua Suomea Natoon ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ruotsikaan-e... -
18 Uus-erkkolaisuus ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/06/milta-taman-... - Stubb [LT]
18B Nato ei ota uusia jäseniä? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/06/suomea-ei-hy... -
19 Kiinan vuosisata ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/kiinalainen-... -

20 Donald Trump ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/03/trump.html -
21 Trumppismi ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214086-... -
22 Informaatiosota hybridisesti ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215889-... -
23 Olli Kivisen muistolle – toimittaja Kari Huhta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/12/kolumnisti-o... -
24 Emme halua olla Naton taistelukenttä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/natojasen-on... -


Mediapoimintoja - kommentoiden

A
... Kerrotaanko raportissa mitkä ovat velvoitteet, jos liittyy Natoon hakemaan toivottua turvaa - tiettävästi nuo velvoitteet ovat maksaneet Virolle jo yhdeksän sinkkiarkkua. Tuskin artikla 5 suojaa saa vapaamatkustajana. Mihin meitä vietäisiin, muuhunkin kuin Viron ilmataistelukyvyn ylläpitoon.
~ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/toimit... -

B
... UPI-FIIA johtaja Teija Tiilikainen arvioi kansanäänestyksen olevan tarpeeton - perustuslain näkökulmasta. Tiilikainen edustanee natouskovaisten kantoja, haluten ehkä ohjailla maatamme kansantahdon vastaisesti lännen sotilasliittoon. Mikäli Tiilikaisen ajatusmaailma on noin yksipuolinen, olisi syytä katsoa karttaa ja miettiä huolellisesti miten maailman toinen ydinasesuurvalta reagoi, kun sen Kuolan niemimaan ja Pietarin viereen tulisi Nato + koko 1300 itärajakilometrin matkalle.

Teija voisi pohtia Suomen roolia idän ja lännen vedenjakajalla olevana lännen ja idän konfliktien sovitteluvaltiona ja tämä edellyttää oloa ilman Natoa. Jääkiekkopeleissä on aina erotuomari, sitä me emme ole, mutta paitsion ehkä voisimme viheltää.
~ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nato-s... -

C
... HS lähentää kiihdyksissään venäläiskoneen etäisyyttä amerikkalaissotalaivaan juttu jutun jälkeen - nyt välimatka on enää muutama metri. Milloin saamme tiedon todellisuudesta - todistein? Mikä on median vastuu totuudellisuudesta? Kuinka lukijat voivat muutoin näin jopa manipuloivaan tapaan reagoida kuin lopettamalla lehden tilaamisen?
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1460684372770 -

D
... Meillä media ei oivalla kysyä sotilasasioiden asiantuntijoilta mitä nuo tiedustelu- eli vakoilukoneet tekevät toisen valtion liki välittömässä läheisyydessä. Näyttää olevan Helsingin Sanomilla natoselvityksen julkistusanalyysien yhteydessä tärkeämpää saattaa Venäjä uhan aiheuttajaksi.

Molemmat suurvallat tietävät mitä vakoilukoneet operoivat, eivät vain sitä selkokielellä kerro. Noilla signaalitiedusteluilla on kirjoittamattomat säännöt ja niiden herrasmiessopimusta valvotaan. Nykypäivä on teknologisesti jo niin kehittynyttä, että voidaan toisen osapuolen sotilaallisiin puolustus- ja/tai hyökkäysjärjestelmiin istuttaa tietojärjestelmäviruksia ja -vakoilijoita, jopa langattomasti.

Kaliningradissa on Venäjän merkittävät puolustusjärjestelyjen etähavainnointisysteemit puolustuksellisine torjuntaohjuksineen. USA on sijoittamassa Eurooppaan omat ohjusjärjestelmänsä, yhä lähemmäksi Venäjää. Tässä on se kohta, jota venäläiset kuvaavat Naton laajentumiseksi aivan Venäjän rajoille saakka.

Samalla tavalla Yhdysvallat koki ahdistusta Kuuban ohjuskriisin aikana 1960-luvin alkupuolella. Kuuban selkkaukseen kannattaa perehtyä huolella, sillä silloin oli III Maailmansota lähellä. Entä nyt?
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1461916623032 -

E
... Trumppismi on jo ilmiö, joka repii ja arvattavasti ajaa amerikkalaisia yhä syvemmälle kahtiajakoon. Trump ei halua olla eurooppalaisten rauhanolettamuksen maksumies. "Kukin maksakoon osuutensa täysimääräisenä", Trump on muotoillut.

Yhdysvaltain presidentinvaalit voivat olla Euroopan sodanuhanahdistelun vedenjakaja. Trump voisi tuoda amerikkalaissotilaat pois Euroopasta. Näin eurooppalaisille jäisi oman maanosansa turvallisuuskehitys omiin käsiin.

Maantiedettä lukeneet muistavat jo kansakoulusta Euroopan jatkuvan Venäjän Uralille asti. Trump on lisäksi kertonut, että ottaa selvää Venäjän presidentti Vladimir Putinista, vihjaissut jopa siitä, että tulisi tämän kanssa toimeen.

Trump ei myöskään halua väkisin viedä länsimaalaista kulttuuria sinne, minne sitä ei haluta. Trump oivaltaa, että läntinen maailmanosa on pallostamme vain noin vajaa kolmasosa ja väestöltään sitäkin vähäisempi.
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1461918716171 -

F
... HS-toimittaja Kari Huhta jättää tavallisen enemmistösuomalaisen kuin nallin kalliolle, jonka päälle suuri saapas astuisi, Suomen ollessa Naton jäsen. Huhta ei noteeraa kansalaisiamme, jotka enemmistönä vastustavat Natoa. Huhta jatkaa voimakasta edesmenneen kolumnisti Olli Kivisen valitsemaa Nato linjausta, mennään sisään sotilasliittoon Venäjän aggressiivisen arvaamattomuuden vuoksi - tajuamatta historian viestiä, mitä merkitsee ydinasesuurvallan amerikkalaisvaikutuksen ulottaminen toisen kotivesille sumputtamalla se Suomenlahden pohjukkaan.

Nyt on jäänyt lukematta Kuuban ohjuskriisin ulottuvuudet ja alkuperäissyyt. Tapaus on kuin vastakkainen verranto ja näin osaamme jo etukäteen nähdä muun muassa taloudelliset reaktiot, hyvinkin pitkäksi aikaa. Kuuban USA kauppasaarto jatkuu edelleen. Jaetaan katsominen avaisi toimittajan silmiä.

Huhta analysoi selvityksen tuovan turvaa, jos suomalaiset vietäisiin vasten tahtoaan Natoon. Turvaa Natoon liittyminen ei tuo - juuri Suomelle, mutta asettaa Suomen viholliskandidaatiksi koko 1 300 kilometrin itärajan matkalta ja tätä jo oman Nato selvityksen tehnyt kansamme kavahtaa.

Suomaiset osaavat ymmärtää vanhan kiinalaisen sanonnan "pidä ystävät lähellä ja viholliset kaukana". Samoin suomalaiset täällä idän ja lännen vedenjakajalla paasikivimäisesti osaavat arvostaa toista kiinalaista sanontaa: "Ellet voita vihollistasi, tee siitä ystävä". Natoon liittyminen veisi meiltä huomisen rauhankehittäjän tittelin pois. Nyt voimme olla Pohjolan Sveitsi. Ilman Natoa valtiona voimme olla konfliktien vuoropuhelujen ylläpitäjä. Naton jäsenenä emme omaa enää uskottavaa YK-rauhanturvaamisoperaatioiden luottamuspohjaa.
~ http://www.hs.fi/kotimaa/a1461913209144 -

G
... noin 53 000 avausklikkausta kopauttanut äänestysnappeja. Noin 55 prosenttia avaajista sanoo: Ei Natolle. IS nettikysely, ei gallup arvoa.
~ http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000116907... -

H
... Olemme löytäneet nykyajan Eljas Erkon - hän on Alexander Stubb. Ennen Talvisotaa ulkoministerinä oli HS Eljas Aatoksen isä Erkko. Eljas ei halunnut käydä vakavasti maanvaihtoneuvotteluja Josif Stalinin kanssa. Tuolloin ei kuunneltu sellaisia herroja kuin Rudolf Walden, J.K. Paasikivi ja C.G.E. Mannerheim. Noiden kolmen rooli muodostui itsenäisyytemme peruskivijalaksi. [18LT]
~ http://www.hs.fi/politiikka/a1461913363954 -

K
... Ruotsalaisetkaan eivät halua Natoon; ei kansana eikä hallituksena.
~ http://www.hs.fi/politiikka/a1461909716916 -

L
Suomella on vain yksi ratkaisu - se on oma itsellinen päätös, joka tehdään itse. Tuon päätöksen tekee kansanäänestys. Nyt tehdyn arvion laatu on tynkä, sillä ryhmä ei nauti kaikinpuolista tietämystä. Ryhmästä puuttuu vastine natovaltion edustajalle! Kansa päättää liitymmekö vai emme Natoon. Kokoomuksessa on kansanedustaja Ilkka Kanervan johtama ryhmä, joka veisi Suomen Natoon, jopa väkisin - ohi kansanäänestyksen!
~ http://yle.fi/uutiset/8846485 -

M
... Ryhmä, joka laati selostuksen, on vajaamittainen - joka tapauksessa. Ryhmässä natovaltion edustaja, mutta ei "vastinta" tälle.
~ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nato-s... -

N
... Missä on nyt se Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto, joka ymmärtää kansalliset etumme syvällisesti? Jo tämän asiaosaamisen puutteen vuoksi olisi hallitus vaihdettava. Nyt ovat väärät miehet vastuuposteilla. Nyt tarvitaan paasikivimäistä harkintaa, jonka oireita jo Eero Heinäluoma esitti torstain a-talk: ssa (Yle).

~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1461903204953 -

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Kuolan niemimaan Typhoonit, Boreit ja niiden Bulava- ohjukset. Nato ja USA haluaisivat sulkea näiden sukellusveneiden liikkeet Jäämerelle, ja tämä aiheuttaisi tasapainoakselin heilahduksen vaaralliseen asentoon."

Tuskin venäläisten alusten kulkua halutaan tai edes voidaan estää rauhan aikana. Sodan syntymiseen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta. Nato ei ole hyökkäysorganisaatio. Naton jäsenmaista USA on ainoa, joka voisi hyökätä Venäjälle, mutta nyt sekin näyttää aika epätodennäköiseltä.

Nämä ohjukset ovat uhka Suomelle ja Ruotsille, joten niiden torjumiseen tulisi varautua liittymällä Natoon.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701162200054170... ” Kun Venäjä varustautuu ja Nato yrittää pysytellä sen kannoilla, liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi ovat samassa liisterissä.
Venäjän sotilasjohdon operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Andrei Kartapolov pelotteli Suomea ja Ruotsia Moskovassa toissa keväänä pidetyssä puolustuskonferenssissa.”

Valitettavasti Kokoomus ei pysty väkisin Suomea Natoon ajamaan. Muiden puolueiden vastuuntunnottomat poliitikot pakenevat galluppien taakse. Naton vastustajat ovat vedonneet siihen, että sotakiihkoinen USA määrää Natossa ja Naton jäsenenä Suomi joutuisi sotimaan USA:n sotia. Vähitellen kansalaiset "Erkki ja Liisakin" ovat huomanneet että nämä ovat olleet täysin tuulesta temmattuja väitteitä. Naton vastustus vähenee samaan tahtiin kun Trump veljeilee Putinin kanssa. USA ei enää olekaan Venäjän verivihollinen. Miten nyt suu pannaan, Ilkka? Nyt pitäisi Natoon saadaan äkkiä uusi hyökkäyssotaan valmistautuva "sotahullu johtaja”, etteivät kansalaiset vain kuvittelisi, että Nato on puolustusliitto?

Ilkka Luoma

[2016]

" ... Herrat Ahtisaari, Ruokanen ja Iloniemi tietävät meidän olevan niin idästä kuin lännestä. Samoin kokeneet takavuosien kirkasaivot tietävät meidän sijaitsevan lännen ja idän vedenjakajalle. Meillä on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän, tuon toisen ydinasesuurvallan kanssa. Olemme Kuolan niemimaassa ja Pietarin vaikutusalueessa kiinni. Kuolassa on Venäjän tärkeimmät ydinsukellusveneiden tukikohdat ja Pietari on Venäjän (toiseksi) tärkein kaupunki.

Ahtisaari vaatii meitä liittymään Natoon – ohi Ruotsinkin
[ … on vaatinut ennenkin |4, tosin vaateet ovat kaikuneet kuuroille korville, sillä kansakuntamme viisaus pitää meidät erossa lännen sotilasliitosta ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161444-... - … ]

Ruotsikaan ei halua liittyä Natoon. Vaikka Ruotsi liittyisikin, emme halua silloinkaan liittyä – me olemme Venäjässä kiinni – Ruotsi ei. Olemme Ruotsin valtiolle turvavyöhyke – olleet jo yli 200 vuotta.

Toisaalta me olemme saaneet elää nokkelan ja viisaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan vuoksi yli 70 vuotta täyttä rauhan aikaa. Se mitä tapahtuu Ukrainassa ja Syyriassa – ei kuulu meille. Me huolehdimme omat asiat ja korkeintaan ne seikat, jotka koskettelevat suoraan rajanaapureitamme. .. "

Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/rauhannobeli... - alta.

.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

USA voi erota NATO:sta.

Silloinhan Venäjä ei vihaa enää NATO:a, koska Putin pitää USA:ta vihollisenaan ja uhkana Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Sellaiseen NATO:oon jossa Yhdysvallat ei ole mukana Suomikin voisi liittyä kenenkään suuremmin vastustelematta.

Nyt kun Trump ja Putin alkavat todella veljeillä, niin muuttuuko Putinin suhtautuminen NATO:oon.

Mietiskelepä nyt tätä mahdollisuutta ennenkuin lukitset kaikki omat näkemyksesi totuudeksi.

Ilkka Luoma

Yhteiseurooppalainen puolustusjärjestelmä ---

KESKIVIIKKONA, MARRASKUUTA 25, 2015

Yhteiseurooppalainen puolustus ja rauhanturva
!
(Yle aamussaan klo 9:07 lauantaina 21. marraskuuta 2015 haastatteli |1. puolustusministeri Jussi Niinistöä (ps.) – haastattelija kysyi terävän kysymyksen EU Lissabon sopimuksen |2. velvoittavan avunantoon liittyvästä lakimuutoksesta: ”Osallistuuko lakimuutoksen jälkeen Suomen armeija Syyrian kaltaisiin suoraan sotilas- ja hyökkäystoimintaan; siis sotiin muiden maille” *] – Jussi jätti kysymyksen auki ja kiersi sen kuin ’kissa kuuman puuron’)

*] Presidentti Sauli Niinistö, nyt 20.11.2015 ~ http://www.hs.fi/politiikka/a1447993331624 - ]

[ … kansalainen Erkki kysyy mihin Puolustusvoimamme on tarkoitettu. Annammeko apua pyydettäessä, jotta saamme sitä, kun itse tarvitsemme. Ennen Talvisotaa |3. oletimme Ruotsin antavan apua – ei antanut virallisesti, vain vapaaehtoisten kautta. Ruotsi halusi jatkaa puolueettomuuttaan ja sotimattomuuttaan |4., joka alkoi jo vuonna 1814 –

… kansalainen Liisa ihmettelee, miksi meidän pitää aina ajautua ajopuuna sotatilanteisiin |5. tai niiden ratkontaan. Eikö Suomi olisi viisaampi rauhan turvaajana |6., YK-operaatioissa, joilla on Turvaneuvoston |7. yksimielinen siunaus. Eikö meille olisi viisasta tavoitella konfliktien välittäjäroolia |8., kun jo lähtökohdiltamme olemme idän ja lännen vedenjakajalla *] … ]

*] Idän ja lännen vedenjakajalta ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/suomi-on-nii... - ]

Maailma on sodassa, jatkuvasti

Täyttä rauhan aikaa ei löydy; koska ihmiskunta ja ihmiset vaativat aina aika-ajoin sotansa |9., jotka aina päättyvät – jopa 30 vuoden jälkeenkin. Sota vaatii aina lopulta ratkaisun; se on häviö, keskinäinen neuvottelu tai toisen osapuolen täydellinen eliminoiminen, jota nyt esimerkiksi tavoitellaan ISIS/ ISIL järjestön |10. totaalikaatamisena – YK’ n Turvaneuvosto antoi tavoitteelle täysin yksimielisen tuen.

Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/11/yhteiseuroop... -

...

Linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&t... - alta 111 lukijakommenttia siitä kuinka Venäjä asennoituu USA' n kutsumuskohtaloon!

...
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216568-... -

...
233 lukijakommenttia tämän linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&t... - alta, jossa pohditaan Saksan ja Venäjän yhdesä ratkaisevan Euroopan kokonaisvaltaisen puolustuksen.

.

Ilkka Luoma

Viimeisen reilu 10 vuoden ajan ollut kansalaistemme Nato-mielipide ---

~ https://www.facebook.com/photo.php?fbid=8597803974... -

.

Tomi Vaalisto

Joulukuussa putosi vastustus alle 50% ensimmäisen kerran, saa nähdä laskeeko edelleen.
Ruotsissa näin on ainakin käynyt ja puntit ovat lähes tasan.

Saa nähdä milloin alkaa asiallinen tiedotus Natosta?

Ilkka Luoma

"Amerikkalaisten panssarien päästäminen Suomeen harjoittelemaan oli huonosti harkittu päätös, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro.

Päätös päästää amerikkalaiset Stryker-rynnäkköpanssariajoneuvot Suomeen harjoittelemaan osana keväällä alkavaa Arrow-harjoitusta jakaa ulkopolitiikan asiantuntijoiden mielipiteitä. Myös osa poliitikoista on ollut ihmeissään tavasta, jolla puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kertoi päätöksestä ilman kunnollista keskustelua eduskunnassa päätöksen mahdollisista poliittista ulottuvuuksista.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd) tulkitsee Niinistön vähättelevän vaikutusta, joka Suomeen harjoittelemaan saapuvalla jalkaväellä yhdessä aiemmin ilmoitetun yhteiden lentoharjoituksen kanssa voi olla.

– Olen huolestunut siitä, että puolustusministeri ei näe minkälaista ulkopoliittista signaalia harjoitukset voivat antaa. Monet suomalaiset ulkopolitiikan asiantuntijat ymmärtävät asian ulkopoliittiset vaikutukset jännittyneinä maailmanpoliittisina aikoina, Kari toteaa perjantaina lähettämässään tiedotteessa."

~ http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000112232... -

.

”Venäjän provosoimaton hyökkäys Ruotsiin tai Suomeen epärealistinen” - Ruotsalaiset ulkopolitiikan tuntijat varoittavat Natosta

~ https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/200772-venajan-pr... -

...

Ruotsalaiset haluavat olla sotilaallisesti liittoutumattomia!
~ http://ipsos.se/sites/default/files/pdf/DN%20Ipsos... -

.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #16

Ilkka Luoma

Edes Putinilta ei tule vastaavia mielipiteiltä kuin Kangaspurolta. Miehen mielipiteet ovat suoraan ... Kangaspuron puheet ovat lähempänä Venäjän propagandaa kuin objektiivisuutta.

Kangaspuron nimeä ja mielipiteitä en kyllä käyttäisi perusteluksi yhteenkään objektiiviseksi tarkoitettuun keskusteluun.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #22

Kaima, perusteltko hiukan väitettäsi, nyt se jää tyypilliseksi persupuheeksi, ei mitään sisältöä - odottaisimme syvällisempää selostetta - voithan olla oikeassa, mutta se pitäisi jotenkin luun ympärille lihallistaa ;)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #24

Ilkka Luoma

En viitsi toimia sinun tavallasi ja vetää keskusteluun kymmeniä linkkejä.

Googlamalla hakusanalla "Markku Kangaspuro" tuli 11 400 tulosta. Sieltä kaivelemalla saa lihaa väitteen ympärille kaikista kanteista. Kun en itse tunne Markku Kangaspuroa niin se liha löytyy vain hänestä annetuista arvioista.

Mikä tekee Markku Kangaspurosta henkilön joka ei voi olla arvioissan väärässä ?

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #27

Tuo ei ole debattia - vaan tyhjän puhumista, ei näin käydä keskustelua, heitellään tyhjyyksiä, muistuttaa politiikan hoitamista ;) - kyllä valveutuneet lukjat odottavat perusteluja.

Linkkien käyttö on vain siksi, että monet haluavat perehtyä tarkoin perusteluihin - tältä osin haluan jättää mahdollisuuden hyvinkin syvälliseen perehtymiseen siitä - miksi ollaan jotain mieltä.

Ilkka Luoma

Suomessa Natosta on puhuttu asiantuntijoiden taholta paljon, puolesta ja vastaan - ja siksi kansakuntamme tietää mitä tahtoo ---

~ http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Na... -

...
[HS] Tuore kyselytutkimus: Ruotsalaiset haluavat pysytellä Naton ulkopuolella
Natolle ei sanoo 50 prosenttia ruotsalaisista ja kyllä 34 prosenttia, osoittaa Dagens Nyheterin Ipsosilta tilaama tuore mielipidemittaus.

...
" ... Suomen Nato-jäsenyydestä saattaisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä maamme turvallisuudelle. Tällaisen johtopäätöksen tekee everstiluutnantti Fred Blombergs, joka työskentelee erikoistutkijana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella. Blombergs kirjoittaa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden eduista ja haitoista tuoreessa Sotilasaikakauslehdessä.

Blombergs korostaa, että esittämänsä väitteet ovat hänen henkilökohtaisia tulkintoja ja johtopäätöksiä "realismin koulukunnista ja teorioista".

Blombergsin mukaan Venäjä kokisi Suomen Nato-jäsenyyden turvallisuusuhkana, koska uskottava pelote edellyttäisi käytännössä Yhdysvaltojen asevoimien pysyvää läsnäoloa Suomessa.

"Kun puolustuksellisen suurvallan (Venäjän) turvallisuus heikkenee, siitä saattaa tulla entistä vaarallisempi hyökkäyksellinen suurvalta", Blombergs kirjoittaa.

Hänen mukaansa Suomi on Venäjälle "puskurivaltio", joka ei saa joutua vihamielisen suurvallan käyttöön.

"Venäjällä ei ole tarvetta hyökätä Suomeen puolustuksellisista syistä, jos siihen ei Suomen alueelta kohdistu toisten suurvaltojen sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa. Tästä syystä Suomi kykenee pienentämään Venäjän potentiaalista turvallisuusuhkaa sotilaallisella liittoutumattomuudella ja huolehtimalla alueensa puolustamisesta", Blombergs kirjoittaa.

"Hyökkäyksen todennäköisyys ei ole kasvanut" ... "

~ http://www.ksml.fi/kotimaa/Erikoistutkija-Natosta-... -

....

Ilkka Luoma

" ... Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun pitkään osallistunut valtiotieteiden tohtori ja eversti (evp) Pekka Visuri katsoo Naton tekojen olevan sen epäsuosion takana.

”Nato on käynyt kylmän sodan jälkeen kaksi sotaa, Kosovossa 1999 ja 2001 alkaen Afganistanissa. Kosovon aikaan Suomessakin Nato-jäsenyyden vastustus kasvoi. Ilmiö toistui, kun Yhdysvallat aloitti hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin. Oivallettiin, että Nato-jäsenyyden myötä kasvaisi vaara joutua mukaan kaukaisiin sotiin”, Visuri tulkitsee Naton epäsuosiota gallupeissa.

Visurin mukaan Naton suosiota on vaikea jatkossakaan nostaa, koska Suomi on mukana Naton sotatoimissa Afganistanissa. Naton isaf-operaatio ”Afganistanin vakauttamiseksi” ei ole onnistunut.

Puheet Natosta rauhanjärjestönä voidaan myös unohtaa: ”Suomi on Saksan ohella yrittänyt pitää toimintaa rauhanturvaamisena, mutta Natosta on tullut yhä selvemmin sodan osapuoli. Nato joutuu perääntymään lähivuosina verissä päin Afganistanista, kuten Yhdysvallat vetäytyy pian Irakista”, Visuri ennakoi. ... "

~ http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/ei-osu-eik... -

.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #21

"valtiotieteiden tohtori ja eversti (evp) Pekka Visuri katsoo Naton tekojen olevan sen epäsuosion takana.

”Nato on käynyt kylmän sodan jälkeen kaksi sotaa, Kosovossa 1999 ja 2001 alkaen Afganistanissa."

Omituista että Visuri pitää YK:n turvaneuvoston päätöslauselman perusteella toteuttavia rauhanturvaoperaatioita "Naton sotina". Onko tässä havaittavissa tendenssiä vai jäljempänä kuvattua koiran reagointia?

Visuri toteaa myös "Islamilaiset maat eivät hyväksy Natoa rauhanturvaajaksi" ja "Naton tekojen olevan sen epäsuosion takana".

Tämä selittyy sillä, että "koira puree keppiä, ei lyöjää". Vaatii hieman koiraa enemmän älykkyyttä havaita, mikä näissä tapauksissa on oikea osapuoli.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #43

Natolla on myös sotilasjohtaja, joka on aina yhdysvaltalainen. USA on maailman sotinein kansa viimeisen kahdeksan, 50' n ja 100 vuoden aikana - voidaan sanoa, että kaikki sodat 100 vuoden sisällä on käyty kaukana USA' n rajoilta - aina hyökäten vieraisiin maihin - joko pyydettynä tai kutsumatta. Nato ilman Yhdysvaltoja ei ole juuri mitään ---

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #45

Topicin aiheet ovat käyty läpi tältä erää, mutta olen jo vuosia yrittänyt saada vastausta tuohon "sivuraiteen" väitteeseen "USAa maailman sotineimpana kansana" ilman tulosta.

Vastauksena on tullut jotain wikin linkkejä, jotka eivät kuitenkaan kerro mitä ja miten verrataan "sotineisuutta".

Onko siis "maailman sotinein maa" eniten ihmisiä tappanut kansakunta vai mitataanko tuo kyseenalainen kunnia vuosissa, kuukausissa ja päivissä?

Asiallinen vastaus olisi mukava joskus saada, mutta tähänastiset jenkkifobistiset väitteet kertovat aika selvästi mikä on väitteen totuusarvo.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #49

Lähinnä tarkoitin millä kriteereillä moinen "ansio" saavutetaan? Tätä ei kukaan ole koskaan kertonut.
Kuka muuten olisi esitetyn väittämän mukaan toisella sijalla ja millä kriteereillä?

Esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Koreat ovat olleet sotatilassa 40-luvun lopulta ja sitä ennen oli 1910 alkanut Japanin miehitys.
Ne siis ovat tasavarmasti ykkössijalla jos pelkästään aikaa mitataan - sotaa joka päivä yli sadan vuoden ajan.

Ruumiita jos aletaan laskea niin mennään niin verisin sota on ollut Toinen maailmansota, jossa eniten ruumiita tuli viimeisen sotavuoden aikana.

Tuo washingtonblock on aika "värittynyt", jenkit ovat esimerkiksi käyneet "Banaanisotia" 1899 - 1934 ja he muka olisivat sotineet Afganistanissa jo 70-luvulta lähtien. Ukrainassakin olisi muka kansalaissota, johon Yhdysvallat osallistuvat sotivana osapuolena.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #51

USA toimitti Afganistaniin aseita, rahaa ja tiedustelutietoa kapinallisterroristeille - mujahideen taistelijoille (1975 - 92), kun Neuvostoliitto kävi omaa "vietnamiaan" ja auttoi laillista hallintoa - mujahideen oli talebaanien alku, joita vastaan nyt, jo vuodesta 2001 lähtien USA on käynyt raskasta totaalisotaa - jatkuvasti - jo pidempään kuin itse Vietnamin sota - USA' n osalta.

~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Afganistanin_sota -

.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #54

Väitetään, että eniten ruumiita on tehty AK-47 rynnäkkökiväärillä - totta tai tarua, mutta emmehän väitä Neuvostoliiton tai Venäjän osallistuneen jokaiseen konfliktiin, jossa asetta on käytetty.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #62

Mieti Puolaa... sitä on miehitelty, rajoja siirrelty ja useampi kansanmurhakin on Puolan alueella tehty viimeisen parin sadan vuoden aikana. "Sotavuorokausia" ja ruumiita on syntynyt roppakaupalla - emme silti voi syyttää heitä yhtään mistään. Puolalaisethan eivät ole itse juuri sotiaan aloittaneet.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #65

Puola on jäänyt ikävästi läntisen ja itäisen vaikutteen väliin, heidän ollen enemmän slaaveja kuin läntisiä --- ylikävelyä harrastivat Saksa ja Ranska ja venäläiset heidän perässään ---

Suurimmat pommitukset ovat yllättäen pieniin valtioihin - USA' n raskaat hävityspommitukset Laosiin ---

~ http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/maail... -

.
Historiaa: CIA:n salainen sota Laosissa
~ http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokum... -

.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #51

USA rynnisti Korean niemimaalle - tosin YK - valtuutuksella, mutta puuttuen toisten sisäisiin asioihin. Voittajavaltioiden oli helppo operoitua vieraille maille - Stalin aikaili liian pitkään! USA suunnitteli atomipommin käyttöä ... McArthur.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #45

Maailman eniten sotivia valtioita kuuluu myös YK:iin. Tuomitsemmeko siis YK:n sotivaksi liittoutumaksi. Sinulla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, että Nato ei ole sama kuin USA. (taidat erehtyä lyhenteestä, se ei tule sanoista United Soldiers Association?)

Jos Trump saa aikaan sen että USA vähentää vaikutustaan Natossa tai peräti eroaa, olisiko Nato edelleen "hyökkäysorganisaatio" ja uhka Venäjälle ja maailmanrauhalle?

*Ei-vastaus tarkoittaa, että USA on se uhka

*Kyllä-vastaus tarkoittaa, että Nato on hyökkäysliitto riippumatta siitä mitkä valtiot siihen kuuluvat.

Mitkä maat mahtavat tehdä Natosta Venäjän vihollisen (ja suomalaisten enemmistön vihaavan)? Pienenä ajatusleikkinä voisi pudottaa jäsenmaita yksi kerrallaan suuruusjärjestyksessä ja miettiä joka välissä Naton uhkaa. Kun jäljellä olisi kaksi viimeistä, Viro ja Luxemburg, Nato tuskin olisi enää uhka Venäjälle?

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #57

Nato elää USA' n ydinasetaistelu-uhan sateenvarjon alla - sillä eli USA' lla on ainoana riittävä voima ylläpitämään osaltansa jonkin asteista tasapainoa Venäjän kanssa. Nato on käytännössä liki yhtä kuin USA. Jo pelkästään se, että Naton sotilasjohtaja on aina amerikkalainen, kertoo asian todellisen laidan.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #58

Toisaalta nykyistä Venäjää ei pidetä edes suurvaltana - tai jos pidetään niin Englanti, Ranska, Intia, Pakistan ja tietysti Kiina ovat sellaisia myös ja vielä isompia.

Naton päätöksententeosta on hyvä tietää tämä asia: Natossa ei siis äänestetä eikä tehdä enemmistöpäätöksiä. Jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti, riippumatta sen koosta tai poliittisesta, sotilaallisesta tai taloudellisesta voimasta. Jokaisella jäsenmaalla on myös mahdollisuus pysäyttää Naton päätöksenteko silloin, kun tärkeät kansalliset edut ovat kyseessä.

Kun tuon tietää se jenkkikentsun merkityksen ja toimen ymmmärtää oikein.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #61

USA ei anna sotilasjohtoa muiden käsiin - se kertoo riittävästi, sen sijaan seremoniapääsihteeri valitaan aina pienistä maista - usein palkkiona hyvistä teoista (Tanskan Rasmussen)

Venäjä on maailman suurin erilaisten raaka-aineiden - ja energian lähde - erityisesti vapaasti juoksevan puhtaan makean veen osalta (Baikal) sekä kasvavan ja hiilidioksidiakin sitovan metsäbiomassan osalta ...

Venäjän viljelyskelpoinen maapinta-ala on myös maailman suurin, tai suunnilleen tasoissa Kanadan kanssa ---

Mitä ilmeisimmin Venäjän maakaasuvarannot ovat maailman suurimmat.

Venäjän on raaka-aineiden, avaruustekniikoiden, tietoturva-asioiden, ydinvoimateknologioiden, vedenalaistekniikoiden ja useiden aselajien suurvalta ...

Venäjän maapinta-ala on maailman suurin, joka tuo sille reaaliset eväät olla oikeasti omavarainen, mikä on suurvallan merkki - riippumattomuus. Aiempi lännestä riippuvuus tiettyjen teknologioiden osalta on paljolti korvattu Kiinasta. Venäjän suuruus on paljolti mahdollisessa hyvinkin kiinteässä suhteessa Kiinaan - koska siinä kohtaa maailman suurin raaka-aineaitta ja maailman suurin talous ja likuhihna.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #66

BKT:llä mitattuna aika moni maa menee edelle ja Venäjän armeijan aseistuksen modernisointi ei ole kovin onnistunut. Ensilinjan panssarivaunu on T-90, joka on itse asiassa T-72 BU, joista Suomikin on luopunut hyvin syin. Sama koskee ilmavoimia.
Neuvostoajan massiivisista divisioonista on siirrytty pienempiin prikaateihin, jotka ainakin Ukrainassa kuluivat nopeasti loppuun.
Ydinaseita kiistatta on, mutta ei ne pelkästään tee suurvaltaa.

Kiinalaistekniikan akilleen kantapäät ovat metallurgia, huippumkaniikka ja -eletroniikka. Metallurgiassa venäläiset eivät ihan huonoja ole. Arvaa mistä titania kannattaa hankkia..?

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #70

...

Jätän nuo alut väliin. Todellisuus on hiukan erilaista, kun on katsonut uusimpia välineitä aivan paikan päällä - jopa sisällä ollen.

Mutta,

elektroniikassa Kiina on jo mennyt menojaan --- maailman nopein tietokone yms ... siviilielektroniikassa ei kukaan olisi uskonut kiinalaisen kännykän ottavan ykkössijaa Suomessa - kännyköiden alkulähteellä :)

Aurinkoenergiassa kiinalaiset ovat maailman pisimmillä - samoin ovat jo maailman suurin sähköautojen valmistaja. Kiina on myös supernopeiden luotijunien maailman johtava valmistaja - voisi luetella paljon osaamisalueita, ja monet niistä tarjoavat nyt riskirahaa - muun muassa Suomeen, mutta suuri osa menee suomalaiskonsultoituna Venäjälle, koska siellä on enemmän prototyyppiosaamista, samalla saamme rään suuren kilpialuedun, mitä EU ei ole oivaltanut! Jostain syystä delegaatioissa Veänjälle on nyt paljon englantilaisia ...!!

.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Koska Suomen turvallisuusympäristö ei muutu, ei ole tarve miettiä muutoksia turvallisuuspolitiikkaan. Vain russofobistit ovat huolestuneita mutta ei syytä huoleen. "Kyllä kansa tietää", asiantuntijoita ei pidä uskoa.

Ilkka Luoma

[19122016]

" ... Suomen ulkopolitiikka on joutunut loukkuun, josta Paasikiven-Kekkosen linjan asiantuntijat varoittivat Suomen liittyessä Euroopan unioniin, toteaa strategian laitoksen emeritusprofessori Alpo Juntunen uudessa Kanava-lehdessä.

”Todella konkreettinen ratkaisu maamme turvallisuuteen olisi vahva puolustus ja liittoutuminen Venäjän kanssa”, Juntunen kirjoittaa. ”Liitto poistaisi venäläisten epäilykset Suomen puolustuksen uskottavuudesta.”

Suomen Kuvalehti julkaisee Juntusen kirjoituksen kokonaisuudessaan. .. "

~ http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/raju-ehdot... -

.

...
[05072016]

" ... Baltian maiden itsenäistyttyä Neuvostoliiton joukot poistuivat sieltä vuoteen 1995 mennessä, jolloin Leningradin sotilaspiirissä oli MB1995:n mukaan 76 000 sotilasta. Sotatoimiyhtymiä oli sotilaspiirissä 6 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa ja yksi maahanlaskudivisioona.

Presidentti Jeltsin lupasi 1990-luvun lopulla, että Venäjä poistaa joukkonsa Suomen rajan takaisilta alueilta, ja niin myös tapahtui. Ei ole helppoa määritellä, mitä Suomen rajan takaisilla tai lähialueiden joukoilla kulloinkin tarkoitetaan, mutta Leningradin sotilaspiiriin tuo määrittely sopi. On kuitenkin huomattava, että sen alue ulottui Narvajoelta aina Kuolan niemimaalle ja Uralille, joita on enää vaikea pitää Suomen lähialueina.

Leningradin sotilaspiiriin jäi maavoimien joukkoja 2000-luvun alussa 10-20 prosenttia kylmän sodan ajan joukkojen (10 divisioonan) tasosta. Se oli siis suhteellisesti suurempi joukkojen supistaminen kuin Suomessa samoihin aikoihin tapahtui. Suomen varuskuntien määrä ei juuri pienentynyt, ja sodanajan joukkojen määräkin väheni kylmän sodan jälkeen vain noin 20 prosenttia.

Vuonna 2001 Leningradin sotilaspiirissä oli enää 38 000 sotilasta, joukkoina yksi maahanlaskudivisioona (Pskov/Pihkova) ja 2 erillistä prikaatia. Niistä toinen oli ja on edelleen Karjalan kannaksella Kamenkassa (Perkjärvellä) ja toinen Petsamossa Norjan rajalla. Kaikki maavoimien varuskunnat Karjalan kannaksen ja Petsamon väliltä lakkautettiin.

Vuonna 2016 tilanne on pysynyt pääpiirtein samana huolimatta Venäjän sotilasreformiin sisältyneestä Leningradin sotilaspiirin liittämisestä selvästi vahvempaan Moskovan sotilaspiiriin, jolloin niiden yhdistelmä nimettiin Läntiseksi sotilaspiiriksi. Sen joukkojen painopistesuunta on Pietarista etelään aina Ukrainan rajoille ulottuva alue.

Suomessa synnytettiin outo keskustelu

Kuten myös Putinin lausuntoa seuranneesta venäläisten virkamiesten tarkennuksesta kuultiin, Leningradin alueen ja Murmanskin alueiden välillä (siis Laatokasta Petsamoon) ei ole edelleenkään Venäjän maavoimia. Se pitää paikkansa. Koko Suomen itärajan takamaasto aina Arkangeliin asti noin 1000 kilometrin matkalla on ollut noin 15 vuotta tyhjä maavoimien vakinaisista varuskunnista. Joukkoja on vain Pietarin ympäristössä ja Pohjoisen jäämeren rannoilla. Ei ole siis mitenkään virheellistä sanoa, että kauaksi (1 500 km?) vedetyt tai lakkautetut joukot eivät ole palanneet Suomen suunnalle. Sanoista voi tietysti saivarrella, mutta kokonaiskuva on aivan selvä. ... "

~ http://sgseura.fi/index.php/15-ajankohtaista/29-pe... -

.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #15

Ilkka Luoma, tulkitsen vastauksesi niin, että Suomen turvallisuusympäristössä on tapahtunut muutoksia ja turvallisuuspolitiikkaa pitää pohtia muuttuneen tilanteen mukaan.

Linkität filosofian tohtori Alpo Juntusen ehdotukseen.

*******

Juntusen mielestä Suomen turvallisuusongelmat loppuvat solmittuamme sotilaallisen sopimuksen Venäjän kanssa. Juntunen ei tarkemmin kuvaa mistä sovittaisiin. Sisältö on neuvottelukysymys.

”Sopimus pitää laatia huolellisesti ja ottaa molempien maiden edut huomioon. On kunnioitettava kansainvälisen yhteisön lakeja ja menettelytapoja”.

Huolellisesti, molempien maiden edut huomioon ottava sopimus poistaisi Juntusen mielestä Suomen turvallisuusongelmat. Kuinka?

Filosofian tohtorin logiikka pettää pahan kerran. Kysymykseen joutuisiko Suomi sitten lännen hyökkäyksen kohteeksi Juntunen vastaa: ”EI, KOSKA LÄNNELLÄ EI OLE MITÄÄN TARVETTA HYÖKÄTÄ VENÄJÄLLE.”

Vastaus on omituinen siksi, että kun kysytään hyökkäisikö länsi Suomeen, Juntunen vastaa ettei länsi hyökkää Venäjälle. (tämä voi olla toimittajan sähellystä?)

Tarvitseeko Suomi Juntusen mielestä Venäjän apua lännen hyökkäystä vastaan.?
Lännen suunnalta Suomea tuskin mikään maa uhkaa sotilaallisesti, joten Venäjän kanssa solmittava sotilasliitto saattaisi olla tarpeeton.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt
Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 1992 tehty Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista.

Sopimuksen 1 artikla:
”Sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Sopimuspuolet täyttävät vilpittömästi kansainvälisen oikeuden velvoitteet ja edistävät hyvän naapuruuden hengessä keskinäistä yhteistyökumppanuuttaan sekä yhteistyötään kaikkien maiden kanssa.”
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992...

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #30

Hyvää pohdintaa!

...

Suomi ei joudu uhatuksi miltään suunnalta, jos emme sitoudu jotain suurempaa vastaan - ja tuo suuruus on juuri Pietari ja Kuolan niemimaa - ja siksi tuo Nato-Isäntämaa pöytäkirja oli vaarallinen ---

Tosiasia on valitettavasti se, että lännestä on enempikin painetta Kuolaan päin kuin toisinpäin! - Tässä on meille vaarallinen osio, meidän ei tule joutua tilanteeseen mihin ajauduimme puoliaktiivisesti 1941, kun Saksa otti Lapin haltuunsa.

Ilkka Luoma

Nyt on kysymys Suomesta ja suomalaisista ... meillä kansalaisviisaus erottaa Suomen Natosta ... 460 lukijakommenttia linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&t... - alta [24022014]

Ilkka Luoma

Suomalaiset eivät liittyisi enemmistönä edes Natoon, vaikka Ruotsi niin tekisi!

Ilkka Luoma

Suurin osa suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä myös siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyisi Natoon. Yle Uutisten teettämässä tutkimuksessa 59 prosenttia kansasta oli sitä mieltä, ettei Suomen pidä liittyä Natoon, vaikka Ruotsi liittyisi. Vain 28 prosenttia vastaajista kannatti jäsenyyttä, jos naapurimaastakin tulee jäsen.

Ilman Ruotsi-yhteyttä esitetyssä kysymyksessä 52 prosenttia vastusti ja 29 prosenttia kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikön Juho Rahkosen mukaan Nato-kannatus on pysytellyt erilaisissa tutkimuksissa suurin piirtein samoissa lukemissa 90-luvun alkupuolelta lähtien. Hän ei ylläty siitä, ettei kantaan vaikuta edes Ruotsin mahdollinen jäsenyys.

- Suurin osa suomalaisista ajattelee, että Suomen pitää tehdä omat ratkaisunsa riippumatta siitä, mitä naapurimaat tekevät. Esimerkiksi Baltian maiden liittyminen Natoon vuonna 2004 ei sekään riittänyt vaikuttamaan suomalaisten Nato-kannatukseen juuri lainkaan, Rahkonen sanoo.

~ http://yle.fi/uutiset/3-6689463 -

.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Miten löysitkin noin vanhan tutkimuksen? YLE:n tutkimuksen päiväys on 14.6.2013 klo 16:00 eli ennen Venäjän kansainvälisen oikeuden vastaisia toimia Ukrainassa ja Budapestin sopimuksen rikkomista.

Tosin Venäjälle voi käydä samoin kuin NL:lle, jolloin Naton jäsenyydelle ei olisi tarvetta, mutta silloin juuri liittyminen pitäisikin tehdä, eli "hyvän sään aikana".

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #34

Matti, huomiosi, että Venäjälle voisi käydä kuten Neuvostoliitolle on hyvä huomio, eikä vailla perustetta, sillä:

[2014]
" ... USA:n yksi suosituimmista presidenteistä, edesmennyt Ronald Reagan oli näyttelijän draamassaan päättänyt luhistaa pahan valtakunnan – Neuvostoliiton. Reagan aloitti historiallisen Tähtien sota projektin, jonka tarkoitus oli viedä sota avaruuteen, ja jonka todellinen tarkoitus oli kuristaa Neuvostoliiton kansantalous, tässä onnistuttiin ja Neuvostoliitto hajosi.

Nyt lännenmiehet – USA ja Englanti etummaisina koettavat luhistaa Vladimir Putinin Venäjän; liian suurena materiaalien ja energian lähteinä – liian suurena, ollen uhka lännen filosofioiden – demokratian ja vapaan sana levitykselle 1]. Tähän projektiin ei voi mahtua lännelle uhka idän jättiliitosta – Venäjän ja Kiinan kesken. Nyt on tarkoitus hajottaa Venäjä pienempiin osiin ja vähintäänkin rajoittaa idän filosofian vaikute ”volgan mutkille”.

Josif Stalin oli ainoa II Maailmansodan voittajajohtaja,

joka eli ja kuoli loppuun saakka suvereenina ja voittamattomana. Ainoa voittaja oli Stalin itse ja kuolema. Lopussa hourailevan generalissimuksen yksityishuoneiston ovikin uskallettiin avata vasta tuntien päästä täyden hiljaisuuden alkamisesta. Venäläisillä on kaipuu voimakkaisin johtajiin – jonka kovassakin kurissa päämäärät saavutetaan. ... "

Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/lannenmies-k... - alta.

Sama topic, mutta yli 500 lukijakommenttia!
~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&t... -

...
Ylläolevaan voidaan esittää mietelmä, miksi lännenmies niin kiihkeästi puolustaa oikeuksiaan ja "otettuja oikeuksia"?:

Miksi lännenmies puolustaa omia arvojaan ”arvottomassa arvomaailmassa” niin aggressiivisesti? 23]
.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #36

"Miksi lännenmies puolustaa omia arvojaan ”arvottomassa arvomaailmassa” niin aggressiivisesti?"

Eikä vain arvojaan, myös aluettaan ja omaisuuttaan.

Tähän on sama vastaus siinä miksi yksilö haluaa turvata omaisuutensa lukitsemalla ovet.

Syy on tässä: "kazak berjot sto ploha lezit".

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #41

Hyvä pointti - ollaanko menty vieraille - lännenmiehille kuulumattomille alueille omistelemaan?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #42

Ei nyt tule mieleen muita tapauksian kuin Ukraina eikä sekään koske "lännenmiestä".

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #44

Koko kolonialismin aikausi oli paljolti lännenmiehen aikakautta - Englanti päällimmäisenä ja pahiten degeneroitiin Uusi manner eli Amerikat sekä Australia ...

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #46

Kristoffer Kolumbus taisi olla enempi "idänmies" kuin "lännenmies" mutta hyvä Ilkka, nyt puhutaan 2.vuosituhannen ajasta. Loputkin kolonialismista taisi hävitä NL:n romahduksen myötä, ellei Venäjän liittovaltioon kuuluvia itsenäisiä valtioita oteta lukuun.

Jos kolonialismi tarkoittaa sitä, että isäntämaa imee taloudellisen hyödyn alusmaaltaan, Venäjän öljyä ja kaasua tuottavat valtiot ovat tällaisia koloanistisia alusmaita.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #53

Matti, jos perehdyt vaikkapa meneillän olevaan Syyrian "sisällissotaan", niin huomaat edelleen kolonialismin vaikuttavan asiaan - nimittäin ranskalaiset ja englantilaiset piirsivät nuo luonnottomat valtiorajat - jo tuolloin 1900 -luvun alkupuolella, kun Ottomaanien valtakunta hajosi - tapaus tunnetaan Picot & Sykes sopimuksena ...

~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Sykes%E2%80%93Picot-... -

.

Matti, nyt voit samalla tutkailla mistä EU-Eurooppaan tulevat pakolaiset lähtevät - entisistä alusmaista, joiden isännät olivat juuri näitä nykyisiä EU-jäsenvaltioita!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #55

Tästä huomataan, että Iso-Britannia, Ranska jne. luopuivat liian aikaisin alusmaistaan. Ne eivät olleet vielä kykeneviä toimimaan itsenäisinä valtioina.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #64

Oletko Matti tosissasi? Eikö käynyt mielessä, ettei olisi menty lainkaan noihin maihin?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

re #19

Miksi ei? Kunnioitatko enemmistön mielipidettä vain siinä tapauksessa, että se on liittoutumista vastaan?

Ilkka Luoma

Kunnioitan kansakuntamme viisautta nähdä, ettei Ruotsi ole meille pelastus - he eivät lähde meille takuumieheksi, jos jostain kumman syystä itä hyökkäisi maahamme. Ruotsi on kauniisti meidän selän takana - olemme puskuri, eikä kansakuntamme luota ruotsalaisiin, kun kokemustakin on niin 1939 kuin 1941-44 ---

Ilkka Luoma

Kansakunta keskustelee - tämänkin linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&t... - alta löytyy 530 lukijakommenttia - aiheesta:

[25072014] "Lännenmies yrittää luhistaa Putinin Venäjän"

.

Ilkka Luoma

Natosta on kirjoitettu paljon, ja kommentoitu vieläkin enemmän - luettu on jokin x määrä, koska US - Puheenvuoro ei julkista lukuavausmittaria, mutta yleensä lukuavauksia on noin 50 -kertaa enemmän kuin kommentteja ---

Statistiikka:

424 kirjoitusta, ka. ~30 kommenttia per Puheenvuoro eli
12 000 kommenttia, mistä voisi päätellä, että lukuavauksia voisi olla
~600 000 kertaa. Mene ja tiedä.

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/search/... -

.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka uskoo, että kansanäänestyksen järjestäminen Natosta voisi olla jopa vaarallista.

MTV Uutisten kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista ei haluaisi kansanäänestystä Suomen Nato-jäsenyydestä. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on samoilla linjoilla.

– Kansanäänestys on vaarallinen työkalu Nato-jäsenyyden pohdinnassa, Tarkka toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.

42 prosenttia suomalaisista on kuitenkin kyselyn mukaan sitä mieltä, että kansanäänestys olisi järjestettävä. Tarkan mukaan ongelma on, että lopputulos olisi täysin arvaamaton.

– Sellaisia asioita kuin Nato käsitellään helposti keskustelussa mielipide- ja tunnetasolla. Jos poliittisia päätöksiä tehtäisiin tunteiden varassa, oltaisiin aika löyhällä pohjalla.

– Mielipide on asia, jota ei tarvitse perustella, sen voi muuttaa koska tahansa eikä sitä tarvitse perustella. Siitä syntyy huonoa politiikkaa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/asiant...

Olen näiden asiantuntijoiden kanssa täysin samaa mieltä. Antaa turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden päättää näin tärkeästä asiasta.

Ilkka Luoma

Herra Kajanto jakaa väärää tietoa kansakuntamme halusta saada itse päättää kansanäänestyksellä Natosta --- korjataan tilanne ja pyydetään lukijoiden edun nimissä Kajantoa olemaan enää harhauttamatta lukijoita väärillä tiedoilla.

...
[HS] " ... Kun vastaajilta kysyttiin, tulisiko Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä järjestää kansanäänestys, 72 prosenttia oli tätä mieltä. . "
~ http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002808949.html -

Enemmistö haluaa lisätä puolustusrahoja ja Nato-kansanäänestyksen.

Ilkka Luoma

[2008]

" ... [ ... Suomen kansa on tuonut kallupista toiseen systemaattisen ja selkeän enemmistömielipiteen: Natoon ei ole syytä liittyä, emme halua muiden sotiin, tiedämme mitä on olla järjestelmällisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti vedenjakajalla --- emme voi jättää lapsillemme huomisen epäselvää Nato-kytkennän perintöä - maailma ja Venäjä ovat muuttuneet ja muuttuvat ...]

Suomessa on pieniä, mutta vahvoja vähemmistöäänitorvia, joille Natosta on tullut pakkopulla ja jotka eivät arvosta kansan mielipidettä. Nämä tahot ovat iäkkään kokeneita, "ajopuut" nähneitä ja niitä tavallansa arvioineita tahoja, jotka haluavat keinoilla millä hyvänsä tehdä Venäjästä meille uhkaa, jolla "pakottaa" Suomen Natoon - siis ääniä menneisyydestä.

Menneisyyden äänet ovat ajatuskaavioiltaan maatuneiden ja lakastuneiden aikojen jäänteitä, joissa elämä oli pysähtynyt Staliniin ja Breshneviin, joita huomisen suomalaiset vastuunkantajat eivät ole edes kokeneet. Nato-uskovaiset jämähtivät Kekkosvihaan ja pelkoon yksinvaltiaista rajan molemmin puolin. Miksi natoilijat eivät kanna vastuuta nuorisostamme ja anna heidän äänien kuulua - eivätkö luota kansakunnan terveeseen kansantajuun olemassaolosta, kaupasta ja reviireistä? .. "

Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2008/01/nato-uskovai... - alta [115666]

.

Ilkka Luoma

Syvennetään kommenttiketjua ---

Kannattaa perehtyä puolustusvoimiemme komentajan allekirjoittamaan Nato - isäntämaa pöytäkirjaan. Itse tässä esitetty kartta on venäläisten itsensä heitä vastaan kohdistetun hyökkäyksen eräs arvioitu lähestymissuunta. Suomi luovutti edellisen kerran maatamme Saksan kolmannelle valtakunnalle, koko Lapin vuonna 1941, jo ennen Jatkosotaa.

~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701162200054600... -

.
Iltalehden keskustelusta kopioitua:

"Yleisradion johto salli ajaa vasta päivä eduskuntavaalien jälkeen eli 20.4.2015 puoli vuotta hyllytetyn ohjelman "Natosta tuli isäntä taloon", jossa asiantuntijat arvioivat Naton kahden jäsenvaltion, Yhdysvaltojen ja Albania, armeijoiden sotakolonnien 4.9.2014 hallituksen siunauksella Suomesta saamaa rantautumis-, oleskelu- ja käyttakulkuoikeutta Kuolaan, Pietariin ja Pihkovaan.

MOT-toimittajan kysyy ohjelmassa Suomen hallitukselta:

“Kuka tekee päätöksen, mikäli Nato-joukkoja kutsutaan isäntämaasopimuksen mukaisesti Suomeen?”?

Hallituksen edustajana Olli-Pekka Heinonen, valtiosihteeri, valtioneuvoston kansliasta, vastaa:

”Meillä ei ole olemassa olevaa lainsäädäntöä sitä tilannetta ajatellen. Silloin on tosiaan ajateltavissa se vaihtoehto, että semmoisessa erillisessä tapauksessa, niin se valmisteltaisiin tavallaan erillislainsäädäntönä, joka vietäis eduskunnan päätettäväks.”

MOT-dokumenttiohjelmasta käy riidatta muuan olennainen seikka: Naton sopimuksessa on todellisuudessa kysymys Yhdysvaltojen sotilaskolonnien Suomenniemelle rantautumis-, oleskelu- ja kauttakulkuoikeudesta kuten Suomen puolustusministeriö sopimushankkeen todellisesta tarkoituksesta erehdyksessä 18.4.2014 tiedotteessaan paljasti.

Sopimuksessa ei ole kyseessä Albanian vuoristoarmeijan F-35A-hyokkäyspommittajien piloteille Rissalassa sotilaskotisisarten ja lottien tarjoamasta hernerokasta pannukakun ja mansikkahillon kera kuten Suomen media julisti Yhdysvaltojen ylevistä sopimushanketta ja Suomea koskevista tarkoitusperistä.

Sopimus antaa Yhdysvalloille - sen kenraalien komennossa - yksipuolisen oikeuden tehda Suomenniemesta ja sen lentokentista massiivinen kylman sodan aikaisten suunnitelmien sotilastukikohta Kuolaan, Pietariin ja Moskovaan suunnitelluille hyokkays- ja miehitysoperaatioille.

Entinen ulkoministeri, professori Keijo Korhonen, MOT-dokumentissa:

”Sopimus sitoo Suomea paljon vakavammalla, turvallisuuspolitiikkamme ja geopoliittisen asemamme keskeisiin kohtiin liittyvällä tasolla kuin mitä aikaisemmat järjestelyt ja välipuheet Naton kanssa. Tämän pidemmälle ei mikään itsenäinen valtio voi ulkopuoliselle päätäntäoikeuttaan luovuttaa. Suomen perustuslakien ja demokraattisen järjestelmän mukaan tällainen sopimus on ilman muuta vietävä eduskunnan päätettäväksi ja käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen edellyttämällä tavalla. Tämä taas edellyttää kansanvaltaisessa maassa laajaa, vapaata kansalaiskeskustelua aiheesta.”

Eversti-tutkija Pekka Visuri:

”Ne ei saisi olla tämäntyyppiset asiat mitään yksinkertasia sotilaskäskyasioita.”

”Että poliitikothan tästä asiasta vastaavat ilman muuta. Ja sen takia on vähän erikoista, että selkeästi sotilaspoliittisen sopimuksen allekirjoittajana on puolustusvoimain komentaja. Hänenhän pitäisi vastata tietenkin vain puolustusvoimien osuudesta.”

”Kun mennään pitkälle tällaisessa käytännön valmistelussa, monenlaisia suunnitelmia tehdään, niin yhtäkkiä tulee se tilanne, että poliittisten päättäjien onkin erittäin vaikea sanoa, että kiitos ei: me muuten ei tähän lähdetä.”

”Olisi erittäin tärkeää selkeyttää Suomen asemaa siinä, että esimerkiksi sanotaan poliittisessa yhteydessä aivan selvästi, että Suomi ei anna aluettaan käytettäväksi minkäänlaisiin sotatoimiin toista osapuolta vastaan. Tällä laillahan aikanaan Paasikiven, Kekkosen ja Koivistonkin aikana annettiin tällasia julistuksia.”

Risto Volanen, valtiosihteeri 2003-2010, yhteiskuntatieteiden tohtori, "Natosta tuli isäntä taloon" -dokumentissa:

”On sanottu, että sitä on alettu valmistelemaan jo viime vuosikymmenen lopulla. Tietoni mukaan vuosien 2003-2010 välillä siitä ei kertaakaan keskusteltu poliittisella tasolla.”

”Sillon, kun tämä sopimus toteutettiin, allekirjoitettiin, puhuttiin hernerokasta ja tällasista hyvin käytännöllisistä asioista, jotka tietysti kuuluvat siihen, mutta kyllä tämä sopimusteksti kattaa hyvin laajasti koko suomalaisen yhteiskunnan ja hyvin laajasti Naton toiminnan.”

”Lähtien kriisinhallinnasta, harjoituksista, kriisinhallinnan harjoittelusta. Siellä vielä vaivaudutaan sanomaan se, että myöskin mukaan lukien hyökkäyssodat.”

Suomen hallitus on Volasen mukaan antanut kansalaisille selkeästi harhaanjohtavaa tietoa.

Martti Pelho" c-p

.

Ilkka Luoma

Lainaan vielä Martti Pelhon erinomaista IL-keskustelukommenttia suoraan c - p:

"Lautamiehen rutiinilla rohkenen perustella, miksi eduskunnalla, hallituksella tai puolustusministerillä ei voi olla oikeudellisessa katsonnassa laillista toimi- tai puhevaltaa vieraan valtion sotajoukkojen omassa komennuksessaan tapahtuvassa Suomeen rantautumisessa, oleskelussa ja kauttakulussa, vaikka tuoreessa Nato-sopimusluonnoksessa (4.9.2014) Yhdysvallat toisin väittää.

Vastaavaan lopputulemaan ovat tulleet minua huomattavasti viisaammatkin ja viksummat kansalaiset.

Vieraan vallan sotajoukkojen Suomeen rantautumiselle, oleskelulle ja kauttakululle Nato-sopimusluonnoksessa 4.9.2014 sovittu menettely ei ole lainvoimainen kun perustuslakimme moista salli.

Lapin yliopiston nykyinen valtiosääntöoikeuden professori, Jaakko Husa, ja emeritus professori, Antero Jyränki, kirjoittavat tutkimuksessaan ”Valtiosääntöoikeus”, (Lakimies, 2012) sivulla 312 seuraavasti:

”On myös huomattava, että perustuslaín 1 §:n täysivaltaisuussäännös estää vieraan sotavoiman maahantulon liittolaissuhteessakin Suomeen, ellei tätä sotavoimaa alisteta Suomen sotilasjohdolle” ja ”kun määrätyn ylipäällikön on oltava Suomen kansalainen", sulkeutunee laskuista luovutuksen käyttäminen kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä (esimerkiksi NATO), ellei yhteistyötä perustettaessa käytetä perustuslainsäätämisjärjestystä.”

Husan ja Jyrängin lausuntoa tai todistusta voi tulkita perustellusti oikein niin, että tasavallan presidentin ja hallituksen turvallisuus- ja ulkopoliittisen valiokunnan 22.8.2014 ja puolustusministeriön päätökset 26.8.2014, joidenka viranomaistoimien perusteella Suomen hallitus allekirjoitti eduskunnan puolesta Cymrun Newportissa 4.9.2014 heti allekirjoitustilaisuudessa voimaan astuvaksi väitetyn, englanninkielinen 19-sivuisen sopimuksen, on selvästi laiton ja oikeustoimikelvoton.

Kyseisen sopimusluonnoksen mukaan vieraan valtiovallan armeijan kolonnille voitaisiin noin vain luovuttaa sen oman rajoittamattoman käsky- ja komennusvallan alaisuudessa oikeus Suomeen rantautumiseen, oleskeluun ja kauttakulkuun Venäjälle.

Moinen sopimusluonnokseen ujutettu Yhdysvaltojen tulkinta oikeudestamme on Suomen perustuslakia ja eduskunnan toimivaltaa rikkova julkisen vallan väärinkäyttö- ja virkarikos.

Martti Pelho"

.

Ilkka Luoma

Kommentointiketju muodostui erinomaiseksi - vastaan ja ei. Kehitystä ja taantumusta. Ideoita ja perustervaa. Raikkautta ja ummehtuneisuutta. Uuden löytämistä ja vanhoissa pysymistä. Hyvä!

Ilkka Luoma

Kansalaisten on hyvä lukea tarkoin myös jokin aika sitten allekirjoitettu Nato - Isäntämaa pöytäkirja - sen laillisuutta ja perustuslaillisuutta on pohdittu tuolla ylempnä erinomaisin kommentein!

...
OSA 2.

2.Tarkoitus

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa.

Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantam... - alta [115933]

.

Tomi Vaalisto

Totta - kannattaa lukea alkuperäinen, joka on vain englanniksi, ja tietysti kokonaisuutena kuten sopimuksia pitää tulkita.
Evästeeksi voisi linkittää vaikkapa Erkki Tuomiojan mielipide sopimuksesta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082718607568_u...

Ilkka Luoma

Tarkkaavaiset, jotka osaavat avata linkkejä huomaavat, että linkin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantam... - alta löytyvät KAIKKI versiot, jopa suomenkielinen virallinen versio, joka tuli jakoon kansakunnalle ja kansanedustajille paljon myöhemmin kuin IPU - Itsenäisyyspuolueen kustantama käännös, joka on myös tuolla linkin alla - kaikki kolme löytyvät sieltä - pitää vain osata avata tuo linkki, joka on tässä nyt uudelleen tarjolla :)

Sisälukutaitoiset voivat samalla vertailla eri versioiden yhtenevyyttä!

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #56

Ihan hyvä, mutta kun lukee tuon alkuperäisen kokonaan pääsee samaan lopputulokseen kuin Tuomioja.

Huomionarvoista on myös se, että nettikirjottelua kummempaa vastustusta ei ole. Tuon Isäntämaasopimuksen voisi riitauttaakin, muitta silloin myös tulkittaisiin alkuperäistä englanninkielistä ja sen lopputuloksen jo tiedämmekin.

Vaikuttaakin siltä, että vastustus on periaatteellista kun moni suomalaisen ei arvosta jenkkejä - tai oikastaan muitakaan suurvaltoja. Yhdysvaltalaisia pidetään ärsyttävinä, mitä he joskus ovatkin. Oma kokemukseni perustuu 12 vuoden kokemukseen yhdysvaltalaisesta työnantajasta. Kannattaa kuitenkin muistaa montako tuhatta yhdysvaltalaista on kuollut Euroopan vapauden vuoksi - nöyrin kiitos siitä!

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #63

Jos ajattelemme radikaalisti, ja ettei USA olisi tullut Eurooppaan lainkaan niin I' ssä kuin II' ssakaan Maailmansodassa ei ruumiita olisi tullut lainkaan niin paljon!

Ilman amerikkalaisia Eurooppa olisi alistunut Saksan komentoon, kuten se on nytkin.

II Maailmansodassa ruumiiden tulo moninkertaistui, kun USA höyrysi päälle. Saksa oli nujerrettava - entä jos niin ei olisi käynytkään - miltä Eurooppa näyttäisi, ei olisi ollut Stalinin aikaa - entä me, nyt jätän mielikuvituksen lukijoiden haltuun - muutoin saan syytteen jostain ;)

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #69

Saksalaiset olisivat tehneet rauhan jo 1940.

Yhdysvaltalaisia ei voi syyttää, heidän kimppuunsa hyökättiin sekä Tyynellämerellä että Atlantilla. Saksalaiset sukellusveneet dominoivat USAn itärannikkoa suvereenisti 1942. Sitten tilanne muuttui.

Saksan kohtalo päätettiin Jaltassa ja vahvin osapuoli neuvotteluissa oli Stalin. Hän halusi saksalaisten ehdotonta antautumista, mihin oli hyvät syyt.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #71

Hitler julisti mahtipontisuudessaan sodan Yhdysvalloille - Pearl Harbourin innoittamana ...

Ilkka Luoma

Kommenttiketju kehittyy koko ajan - hyvä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset