*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Paavo Väyrynen avasi uuden suomalaisen vuosisadan

  • Paavo luokitellaan mielellään Kekkosen perinnön vaalijaksi - itsenäisyysmieheksi, jolle Suomen riippumattomuus on kunnia-asia!
    Paavo luokitellaan mielellään Kekkosen perinnön vaalijaksi - itsenäisyysmieheksi, jolle Suomen riippumattomuus on kunnia-asia!
  • Kerrotaan, että Urkki olisi vihkinyt Paavon sellaisilla salaisuuksilla, jotka ylläpitävät tarpeen tullen Suomen itsenäisenä! ¤
    Kerrotaan, että Urkki olisi vihkinyt Paavon sellaisilla salaisuuksilla, jotka ylläpitävät tarpeen tullen Suomen itsenäisenä! ¤
  • Täältä löytyy äänestäjiä Paavo Väyryselle! Kansakuntamme torppaa Natoon liittymisen - vuodesta toiseen!
    Täältä löytyy äänestäjiä Paavo Väyryselle! Kansakuntamme torppaa Natoon liittymisen - vuodesta toiseen!

Presidentinvaalit 2018 sai aivan uuden sykkeen – ikiliikkuja ja kansakuntamme tasoittaja europarlamentin jäsen Paavo Väyrynen aloitti oman vaalikampanjansa. Bruttona jätettiin 26.000 kannattajakorttia, jotka avasivat suomalaisille oikeat ja todelliset presidenttivaalit.

 

Nyt istuvalle presidentille – Sauli Niinistölle on vakavasti otettava haastaja – tiukasti asiapitoinen ja todellisuuskriittinen haastaja laajalla kokemuspohjalla … Asiaytimiin menevä vaalikamppailu alkakoot – näin toivonee kansakuntamme hiljainen enemmistö, jolle itsenäisyys, omien asioiden päätöskyky ja yhteenkuuluvuus merkitsevät paljon ---

 

A

~ http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712122200600061_pi.shtml -

” … Politiikkansa kärjeksi Väyrynen on nimennyt Suomen itsenäisyyden, puolueettomuuden, hallitun maahanmuuttopolitiikan ja koko maan tasapuolisen kehityksen, köyhyyden poistamisen sekä ympäristöllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen edistämisen … ” -Iltalehti

 

Kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:

”Väyrynen on itsenäisyysmies uudelle vuosisadallemme. Paavo on kirkkaasti sotilaallisen liittoutumattomuuden kannattaja sekä selkeä ja enemmistökansan ymmärtämä - ”Ei Natolle”.

Väyrynen on kansakunnallemme tasapainottaja, nythän yhteiskuntaamme revitään kahteen leiriin – olemme vastakkainasettelun tiellä, niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Paavo ymmärtää Suomen erikoisen aseman täällä idän ja lännen vedenjakajalla. Voin helposti nähdä, että Paavon vaalikampanja on vahvasti nousujohteinen, kun virallinen ehdokkuus vahvistuu!”

 

B

Tohtori Väyrynen oli ensimmäisessä vaalitentissä Helsingin Sanomatalossa, jossa Ilta-Sanomien tähtitoimittaja Timo Haapala alitti kaikki ne laaturimat, mitä edes iltapäivämedian lööpittäjille on asetettu ---

~ https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005486173.html -

” … Kannattajakorttinsa kerännyt presidenttiehdokas Paavo Väyrynen oli IS:n presidentinvaalimessuilla tentittävänä. Sanomatalon Mediatori oli ääriään myöten täynnä, kun Väyrynen astui lavalle … ” -IS

 

Kommentti ylläolevaan linkkikirjoituksen videoklippiin:

”Paavo pesi napakan hienosti ala-arvoisesti toimineen "tähtitoimittaja" Timo Haapalan Sanomatalon presidenttimessuilla. Kuka katsoi kuunnellen toimittajan työskentelyn puolihysteerisine naurahduksineen, arvaa Paavon saavan heti avauksestaan paljon ääniä, sillä Suomen kansa ei pidä parjaamisesta ja aiheettomasta riekkumisesta, varsinkaan iltapäivälehtitoimittajalta.

Täysi tuki Väyrysen kampanjalle! Kiintoisaa oli myös se, että tänään ~35.000 kansalaista valitsi presidentti Urho Kekkosen merkittävimmäksi presidentiksemme [1. Kekkonen loi ilmiön suomalainen puolueettomuus ja saavutti itsenäisyyden huippumme ETYK-vuonna 1975. Uskon vakaasti, että Paavo on Urhon jalanjäljillä, kun uusi vuosisata on nyt näin Väyrysen presidenttikampanjalla avattu!”

 

Presidenttikisa on nyt näin käynnistynyt – ja taistelu toisesta kierroksesta alkanut!

Aiempia tekstejä kommentteineen Paavo Väyrysen etenemisestä kokoneimpana ulkopoliittisten asioiden hoitajana – täällä Suomessa:

 

1 Väyrysen sujuvuus ärsyttää ja ihastuttaa

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/03/14/paavo-vayrynen-voi-olla-se-tarvittava-kriisijohtaja-2 – [367 ]

2 Paavo väyrynen tasapainottaa Suomen idän ja lännen väliin

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244716-paavo-vayrynen-tasapainottaa-suomen-idan-ja-lannen-valiin – [237 ]

3 Itsenäisyysmies Väyrynen

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240124-itsenaisyysmies-paavo-vayrynen – [110 ]

4 Suomi 100 sai väyryspiristettä Linnanjuhliin!

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247226-suomi-100-saa-vayryspiristetta-linnan-juhliin – [121 ]

 

 

Tekstinumerot

[1 ~ https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005485969.html - … Kovin tuttu ja odotettu tulos. Kekkonen oli isäntä talossa, vei Suomen kaikin osin puolueettomuuteen, niin idän kuin lännen tunnustamina vuonna 1975. Mainittakoon, että tänään mitä todennäköisimmin presidentinvaaleihin osallistuva Paavo Väyrynen on Urho Kekkosen perinnön kantaja! Urho ymmärsi ja Paavo ymmärtää mitä merkitsee olo täällä Suomessa - idän ja lännen vedenjakajalla.

[1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html - [2005] … Presidentin vaalin lähestyessä on hyvä palauttaa mieliin presidentti Kekkosen aikakausi. Kekkosesta on kulunut yhtä paljon aikaa, kun oli hänen valtakausi Suomessa, siis saman verran kuin sosialidemokraatit ovat Suomen presidentin virkaa hoitaneet, 24 vuotta.

Meillä on kokoaan uusi sukupolvi, joka ei elänyt Kekkosen aikakautta. Meillä on lisäksi sukupolvia, jotka väkevästi muistavat vallankäyttäjän, jolla oli särmää, karismaa ja auktoriteettia. Kekkosen henki elää edelleen kansan piirissä, kuten vuorineuvos Kari Kairamon Nokiassa.

 

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

US VU T 24 BL BL BL FB FB FB BLOG 157977

 

DOC vayrynen_13122017.doc – OpenOffice Writer

PVM 13122017

 

515_5017

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (107 kommenttia)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Paavo Väyrynen nujersi komeasti IS-tähtitoimittaja Timo Haapalan. Kuka seurasi korvin ja katsein Haapalan alamittaista toimittajatyöskentelyä puolihysteerisin nauruhirnahduksin koki, että Paavo nappasi reippaasti ääniä, sillä kansalaisemme eivät pidä riekkuvasta käytöksestä, erityisesti toimittajien taholta. Paavo otti pisteet kotiin. Haapala saanee nuhteet esimiehiltään?

...
~ http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712112200596... -

" ... Mutta kun politiikan erikoistoimittaja Timo Haapalan tentti alkoi, Väyrynen oli virkeä, terävä ja hauskuutti yleisöä muun muassa morkkaamalla humoristisesti Haapalan kysymyksiä: "sinä kutsut minut tänne mediatorille jauhamaan vanhoista asioista..."
***
Asiakysymyksissä Väyrynen kävi siekailematta ylivoimaisen gallup-suosikin Sauli Niinistön kimppuun. Väyrynen ilmoitti tavoilleen uskollisen vaatimattomasti, että jo 25 vuoden ajan Niinistö ja hän ovat olleet päävaihtoehdot, mitä tulee politiikkaan koskien Euroopan unionia, euroaluetta, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä suhtautumista liittoutumiseen. ... "

.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Timo Haapala oli kyllä kerrassaan surkea..

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Tämä kirjoitus menee vielä, kun ehdin lähettää, seuraaville henkilöille suoraan:

Paavo Väyrynen
Timo Haapala
Ulla Appelsin - IS-päätoimittaja
Sauli Niinistö
Juha Sipilä

...

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Toimittaja ei tainnut muistaa, että Väyrynen korjasi rutiinivoiton äidinkielenopettajien seminaarissa järjestetyissä SM-väittelyissä takavuosina.

Jalasmökin sijaan Väyryseltä olisi pitänyt kysyä miten hän suhtautuu antisemitismiin, jota edusti hänen puolueensa helsinkiläinen kuntavaaliehdokas.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Olihan Kokoomuskin hyväksynyt huonoimman hallituksen johtajaksi miehen, joka vei itsensä kokoomushissiin "väärennetyin asiapaperein" ... jo kauan sitten. En pitäisi tuota poikasten kolttosta niin pahana kuin sitä, että Kataisen ministerikautena Suomen valtion velka kaksikertaistui ja sitä, että hän vei pakomatkansa yhteydessä Stubbille kuuluneen EU-komissaaripaikan - jättäen Alexille uppoavan laivan * ...

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #20

Niinkö...talous on kuitenkin nousussa, velkaantuminen vähenee, Kokoomus kannatusmittausten ykkösenä ja seuraava presidenttikin taitaa tulla puolueesta, jonka ensimmäinen kirjain on K.. ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #31

Sipilä on tiukka talousmies, toisaalta Suomen nykyinen nousu ei paljon johdu hallituksen tekemisistä.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #38

Eipä edellinen laskukausikaan vaikka jotkut näin väittävät.
Vienti on se mikä ratkaisee.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #72

Kataisen virheet valtiovarain- ja pääministerinä on analysoitu juuriaan myöten - löytyy muun muassa täältä US Puheenvuorosta - [IL]

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Nuoret sukupolvet ovat ilmeisen tietämättömiä Väyrysen aikaisemmista metkuista. Hänellä on toki tietoa ja kokemusta politiikasta, mutta valtiomiestasolle vievää moraalista ryhtiä häneltä puuttuu. Hän on asenteissaan jäänyt paljolti Kekkosen ajan juoksuhautoihin.

Hänen uskottavuuttaan nakertaa muun muassa se, että hän keskustan kunniapuheenjohtajana perusti oman puolueen, eikä suostu eroamaan vanhasta puolueestaan. Puuttuu siis yhteistyökykyä ja -halua.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

"Hänen uskottavuuttaan nakertaa muun muassa se, että hän keskustan kunniapuheenjohtajana perusti oman puolueen, eikä suostu eroamaan vanhasta puolueestaan. Puuttuu siis yhteistyökykyä ja -halua."

Pitää paikkansa. Tämän lisäksi Suomen Keskustan r.p. sääntöjen 4. pykälässä todetaan mm. seuraavaa:

"Perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen."

Lähde: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=b55a67cf-3fa...

Toisin sanoen voidaan suoraan todeta, että Keskustan (entinen?) kunniapuheenjohtaja ei kunnioita oman puolueensa sääntöjä, kun hän perusti oman puolueensa ja pyrkii myös presidentiksi.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Kansalaispuolue ei ole puolue sanan perinteellisessä merkityksessä - se on "kattojärjestö" ihmisille, muille puolueille, toimijoille ja aktivisteille, jotka katsovat Suomen itsemääräämisoikeuden korkeimmaksi tavoitteeksi - olla isäntä omassa talossa ja vaikuttaa itse omiin asioihin - eli päättää muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta - itse, ja vain itse.

Rp. tarvitaan, jotta voidaan asettaa helpommin ehdokkaita tuleviin vaaleihin.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #18

Omien sivujensa mukaan Kansalaispuolue r.p. on rekisteröity puolue, joten Keskusta r.p. sääntöjen mukaan se kuuluu listalle puolueet, joiden jäsenet eivät voi olla samaan aikaan myös Keskustan jäseniä. Sillä on myös oma ohjelmansa, jota se ajaa.

On täysin naurettavaa, että Väyrynen voisi olla samaan aikaan niin Keskustan kuin myös oman puolueensa jäsen, koska Keskustan säännöt kieltävät tämän yksiselitteisesti. Väyrynen on juuri sen sortin narsisti, että hän katsoo, että hänen ei tarvitse noudattaa sääntöjä, vaan hän voi toimia oman tahtonsa mukaan. Suomi ei tarvitse tuollaista sooloilijaa presidentiksi.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #22

Rp. eli rekisteröity puolue, mutta aivan uudella ajatusmoottorilla ja filosofialla ... Keskusta rp. voi liittyä Kansalaispuolueeseen - "puolueiden kattojärjestöön" Suomesta aidosti huolissaan olijoille, joilla on yhteinen tavoite nostaa itsenäisyys takaisin elämämme keskustaan! :)

...
Sipilä erottakoon sitten Väyrysen - nyt annetaan kansan päättää uurnilla, mitä Paavo on miehiään!

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Kekkosen ajan "juoksuhaudoissa" on eräs kansakuntaamme innostava aihe ja päämäärä - olla puolueeton, sitoutumaton ja riippumaton mistään sotakoneesta, mistään ulkoisesta talouteemme syvällisesti vaikuttavista tekijöistä ... on toki muutakin, mutta näin alkuun ;)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kekkosen ja suomenntumisen aikaihin tuo oli pakollista ajattelua. Nyt Suomella on enemmän mahdollisuuksia luoda turvallisuutta kytkeytymällä länteen - ilman, että hakeudutaan Natoon.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #35

Olimme itsenäisyytemme ja puolueettomuutemme huipulla 1975 - tuonkin jälkeen meillä oli munaa sanoa Neuvostoliitolle heidän toivomansa yhteisen sotaharjoituksen osalta - Kiitos ei ... nykyään amerikkalaisetkin tulevat itse itsensä kutsumina (Rissala F-15C taistelukoneet)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #39

Tuolloin meidän itsenäisyytemme oli paljolti itänaapurin hyväntahtoisuuden varassa. Ja on paljolti vieläkin.

Eivätköhän amerikkalaiset tule tänne valtiojohdon kutsumina. USA on muuten maa, joka suhtautuu Suomeen ja sen itsenäisyyteen myönteisesti - tämä koskee myös kansalaisten asenteita. Toisin on tuossa lähempänä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #74

USAF tuli Suomeen taistelukoneinen "itse itsensä kutsuen" -um. Timo Soini.

...
Venäjä, Kreml eikä Putin ole asettaneet millään tavoin kyseenalaiseksi itsenäisyyttämme esimerkiksi Venäjää kohtaan - se, miten olemme kytköksissä EU-Brysseliin ja Nato-isäntämaa pöytäkirjaan, onkin sitten eri asia.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #77

Timo Soini. Siinäpä tietolähde, joka vetää hiljaiseksi.

Tiedetään kyselyjen perusteella, että venäläisistä huomattava osa katsoo, että Suomen pitäisi kuulua Venäjään. Lisäksi mainittakoon poliitikko nimeltä Zhirinovski.

Putinin politiikka on ollut suhteellisen neutraalia meidän kannaltamme. Mitä nyt ajoittaisia ilmatilaloukkauksia ja joukkojen keskityksiä ja sotaharjoituksia maamme rajan tuntumaan. Normaalia toimintaa...

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #82

Zhiriläiset edustavat muutamaa prosenttia venäläisistä - ei edes puolikasta "suur-suomen rakentajista" ;)

...
Katsotko rajaloukkaajamme vaikkapa viimeiseltä vuodelta?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #83

Miksi rajan takana on varuskuntia ja joukkoja, vaikka emme kuulu Natoon?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #84

Kuolan niemimaa ja Leningrad oblast - varaumat lännen sotakoneen hyökkäykselle. Venäjän Suomen vastainen raja on Venäjän rauhallisin ja vähäaseistetuin - toistaiseksi. Nato-Isäntämaa pöytäkirja muutti jo hiukan tilannetta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #85

Varautua voi vaikkapa sisäpoliittisista syistä, mutta lännellä ei ole mitään intressiä hyökätä Venäjälle. Sen sijaan viimeksi juuri Venäjältä on hyökätty aivan toisen suuntaan.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #86

US on eniten ulos vieraisiin itsenäisiin valtioihin hyökkäillyt valtio.

...
tiedätkö mitä Kuolan niemimaalla on?

.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #87

Mutta ei meille päin. Ja eiköhän kauhun tasapaino edelleen toimi suurvaltojen välillä.

Siellä on vaikka mitä. Mm. ruostuneita laivoja.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #88

Osuit ytimeen:

"Kauhun tasapaino ja sen ylläpito"

...Venäjän ainoa suuri maailmanrauhan tasapainotekijä on Kuolan niemimaalla, jos ne tuhotaan, ei ole enää tasapainoa, vaan US ylivalta ...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #89

Kuka sen tuhoaisi, kun vallitsee kauhun tasapaino?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #98

Tasapainotkin järkkyvät ja etenkin jotkut saattavat kuvitella oman teknologisen kehityksen tuoneet sen verran etulyöntiasemaa, että kannattaisi koettaa.

Yksi joidenkin etulyöntiasemaksi kuvittelema on USAn n.s. ohjuspuolustusjärjestelmä jonka jotkut kuvittelevat suojaavan ensi-iskua seuraavilta kostoiskuilta. Se ei ole ensimmäinen eikä tuskin viimeinenkään sellainen kuvitelma.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #99

Ei ole mitenkään uskottavaa, että edes Trumpin tapainen tuuliviiri kuvittelisi iskevänsä Kuolan niemimaalle. Ja tuskin Venäjä on niin taitamattomasti ydinpotentiaaliaan niemimaalle keskittänyt, että isku sinne tekisi maan kyvyttömäksi vastaiskuun. Vastaiskussa taas piilee juuri kauhun tasapainon ydin.

Trump ei toteuttanut edes uhkauksiaan Pohjois-Korean suhteen, vaikka se olisi paljon vaarattomampi kohde kuin Venäjä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #100

Kts. kommentti 101.

...
Muun kuin Bulava- ja Borei teknologioiden osalta Venäjä on oleellisten sotilastasapainojärjestelmien osalta jäänyt jälkeen Yhdysvalloista ja kohta Kiinakin ajaa ohi, jopa USA' n ohi --- siksi Venäjä tukeutuu mieluusti Kiinaan, esimerkiksi korean niemimaan osalta ;)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #102

Venäjän ydinpotentiaali onkin huonommassa jamassa kuin mediaa seuratessa on kuvitellut. Siksi kaiketi Putinin täytyy uhota ja näyttää sotilaallista voimaansa. Nyt hän on nyt ryhtynyt kehumaan Trumpia...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #100

Pihlanto luottaa Trumpilla olevan edes sen verrran tolkkua, ettei yrittäisi. Ehkä niinkin, se ei olisi hyväksi businekselle ja hän on liikemies. Enemmän pelkäsinkin H.Clintonia sodan aloittamisen suhteen.

Toisaalta kaikki ei ole USAssakaan presidentin käsissä vaan vallassa on sikäläisellä terminologialla n.s. "deep state" ja ne jotka sitä heiluttelevat. Toivottavasti sieltäkään ei löydy riittävän uskalikkoa tai Pentagonista pääse irti jotain kahelia. Et vice versa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #106

Ydinnappi ei ole onneksi yksin presidentin käsissä mutta uskoisin, ettei myöskään jokin Pentagonin kaheli tai muu yksilö pääsisi yksin painamaan nappia.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #99

Kylmän sodan aikana mannertenväliset, yli 10 jopa 50-70 megatommin megatonnin strategisen (monikärki)ydinohjukset olivat kauhun tasapainottajia ...

Nyt Venäjällä ei ole enää muuta kuin Borei -ydinsukellusveneet ja niissä Bulava monikärkiydinohjukset - niiden oleellisin tukikohtajärjestelmä on juuri Kuolan niemimaalla.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #98

Äärimmäisessä tilanteessa US/Nato - siksi he halusivat Nato-Isäntämaa pöytäkirjan - Nato tarvitsee Lapin lentokenttiä ...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #103

Melkoista kissa-ja-hiiri- leikkiä...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Pihlanto moittii P.Väyrystä kepuleille kilpailevan puolueen perustamisesta ollessaan sen jäsen. No, siinä on perääkin. Toisaalta kepulit eivät itsekään tiedä ketkä heidän jäsenensä ovat ja toisaalta maalla ei voi olla varma kuuluulo siihen vai ei. Tapanahan on ollut liittää sukulaiset, naapurit ja muut kylänmiehet puolueen jäseniksi kysymättä heiltä itseltään.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Keskustan entinen puoluesihteeri ja mitä ilmeisimmin Väyrysen aatetoveri Jarmo Korhonen tietäisi asiasta jotain ... ;)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Myyryläisen höpisee ihan omiaan tai kepulaisen sukulaiset, ystävät, naapurit ja kylänmiehet ovat kuuskymppisiä eläkeläismiehiä tai toimihenkilöitä.

Tunnetusti Keskustan jäsenistö on iäkästä: keski-ikä on 59,9 vuotta ja 60 prosenttia puolueen jäsenistä on miehiä. Niinpä enemmistö keskustan jäsenistä (51 prosenttia) on eläkkeellä. Työntekijöistä joka viides on maanviljelijä, kun taas suurin osa työtä tekevistä keskustalaisista on ylempiä toimihenkilöitä.
36 prosentilla keskustan jäsenistä on korkeakoulutus ja kotitalouden mediaanitulo on 3 300 euroa kuussa.
Jäsenistöstä vajaa puolet asuu harvaan asutuilla seuduilla Itä- ja Pohjois-Suomessa

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #57

... taitaa kaikilla perinteellisillä puolueilla olla samat ikäpyramidiongelmat.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #57

Mitä tekemistä Vaaliston luettelemilla luvuilla on sen kanssa miten k.o. henkilöt ovat päätyneet kepuleiden jäseniksi?

Tässä yksi uutisjuttu jäsenhaalinnasta: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/93709-keskustan-j...

Mitä taas kepuleiden ikärakenteeseen tulee niin ovat toki pitkäikäisiä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061318406111_u.... Olisiko kepuliudesta uudeksi pitkän iän lääkkeeksi?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #75

Voisimme tuoda tänne toki ikäpyramidit Kokoomuksesta ja demareistakin ;)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tilastollisesti Paavo Väyrysen täytyy saada vaalin ensimmäisellä kierroksella yli 600 000 ääntä päästäkseen varmuudella toiselle kierrokselle !

Sitävastoin istuvalle presidentille Sauli Niinistölle riittää valituksi tulemiselle ensimmäisellä kierroksella pienempi äänimäärä jonka hän sai edellisissä vaalissa toisella kierroksella.

Jos Paavo Väyrysen onnistuu vaaliväittelyissä argumenteillaa kymmenkertaistamaan nykyisten kannattajiensa määrän, Paavo Väyrynen saa ensimmäisellä kierroksella korkeintaan 300 000 ääntä.

Paavon epäonneksi Suomessa ei saa lisä-ääniä siitä, että on neljännen kerran ehdokkaana presidentinvaalissa.

Tässä maassa presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja kansa on äänestänyt yleensä istuvan presidentin puolesta. Niin on ollut aina ja niin on nytkin ! Presidentinvaalissa asiakysymysten merkitys on vähäinen !

Jotta istuva presidentti voidaan syrjäyttää istuvan presidentin täytyy kuolla tai tulla pysyvästi estyneeksi, luopua ehdokkuudesta tai hänen edustamansa puolue ei aseta häntä enää uudestaan ehdolle tai presidentin toimikautta täytyy lyhentää yhteen toimikauteen.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Paavon onneksi meillä on paljon, hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat yli 10 vuotta ymmärtäneet vuodesta toiseen kirkkaasti Paavon yhden tärkeimmistä päämääristä - eli liittoutumattomuudesta Natoon, olla erossa lännen sotakoneesta - meitä natovastustajia on yli puolet kansakunnastamme.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Pressanvaalit ovat hyvä mittari - Natofobistit mielellään laajentavat suppeita kyselyjä "koko kansaa koskevaksi" ja jos puolet suomalaisista olisi Naton vastustajia niin Paavo pitäisi voittaa suoraan jo ensimmäisellä kierroksella.

Toivotaan, että kukaan ei pety kovin pahasti vaalipäivänä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #34

13 vuotta kansakuntamme on sanonut täyden, yli 50%, ei Natolle - se ei enää ole sattumaa - nyt viimeinenkin kertoi jopa niin, että emme edes Ruotsinkaan perässä Natoon menisi - tosin Kokoomus veisi kansakuntamme jopa väkisin Natoon, ohi kansanäänestyksen!

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #40
Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #54

Todennäköisyys kallupista kansakuntaan on liki 100 prosenttinen - jo yli 12 vuotta jatkuvasti vuodesta toiseen yli 50% sanoo Kiitos ei Natolle - aika vakuuttavaa ...

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #55

Myyntimies tuplasi prosentit!!! ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #62

Myyntimiehiä on monenlaisia - osaajia ja helppoheikkejä .. :)

...
Tuo perusprosentti eli yli 50% Nato vastustus - on liki 100 prosenttisesti todellinen, sillä se toistuu vuodesta toiseen - jo yli 12 vuoden ajan!

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Pekka, Nyt pitää sanoa kuin Paavo toimittaja Haapalalle : voi, voi..Jos lukisit Paavon kirjoihinsa dokumentoidut lukuisat yritykset tehdä yhteistyötä Sipilän kanssa, et väittäisi tuollaista yhteistyökykyvyistä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Paavo on rehdisti tuonut esille tarjouksensa Sipilälle, mutta Sipilä käveli onnensa ohi - ja nyt ollaan Keskustana aallon pohjalla - miten oli muuten Keskusta ennen edellisiä presidentinvaaleja - oli silloinkin aallonpohjalla, ja Paavo presidenttiehdokkaana yhdisti puolueen - noin puolella miljoonalla äänellä!

...
[13052015]

" ... Mikä on Sipilän perimmäinen tarkoitus?

Tätä kysyttiin aikanaan myös Matti Vanhaselta 14], joka noussee jälleen valtioneuvostotehtävään, kuten Olli Rehn ja yllättäen Paavo Väyrynen, koska ulkoministerin pesti ei oikein muille luonnistu 15] – tässä tilanteessa, jossa itäinen ulkopolitiikka 16] pitää saada raiteilleen.

Kokoomuksen Alexander Stubb olisi miltei katastrofi ulkoministeriksi ja Sipilä varmaan tämän vaistoaa – kun kuitenkin lienee keskustellut Väyrysen kanssa. Paavo kantaa sitä luottamusta, jota arvostetaan kaikkialla – jo pelkän ylivertaisen ulkopolitiikan hoidon aikakausiosaajana – vain demareiden Erkki Tuomioja 17] olisi toinen vaihtoehto – tähän nyt tärkeään ministeripostiin. ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/05/toimitusjoht... -

.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Sadassa vuodessa Väyrynen ehtii osallistua 16 presidentinvaaliin.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Nyt on neljännet, ja se kuuluisa sanontahan kertoo, että neljäs kerta toden sanoo! ;)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tekeillä oleva Väyrys-ilmiö lähentää meitä Venäjään. Väyrynen vihaa länsimaita ja erityisesti niiden liberalismia.

Presidentti Niinistö tunnustaa Suomen uuden aseman Venäjän kainalossa, mutta hyväksyy silti Suomen länsimaiset vaikutteet ja perinteet. Väyrynen korostaa Suomen kansallista omaleimaisuutta vähän samalla tavoin kuin kenraalikuvernööri Bobrikov aikanaan. Kun suomalaiset tanhuavat, ei heillä riitä aikaa länsimaisen vapauden aatteiden tutkimiseen.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Uskallan ja arvaan sanoa, ettei Paavo vihaa länsimaita - vaan ymmärtää erikoisen maantieteemme niin historiasta, kulttuurista ja "perinnöistämme", joiden myötä olemme idän ja lännen vedenjakajalla ...

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

"Täysi tuki Väyrysen kampanjalle."

Omalta osaltani päästän kansalaiskirjoittajana uteliaisuuteni valloilleen ja lähden ulkopuolisena seuraamaan tänä viikonloppuna missä Paavo Väyrysen liikkuu. Tarkkailen sitä, että mikä on atmosfääri. Hienoa, jos vielä tapaan tuttujakin ja kuppi kuumaa jouluglögiä ja piparia olisi täydellinen huipennus!

Tapanani on ollut seurata politiikkaa ja suomalaista elämänmenoa vasta vuodesta 2008 saakka. Viime vuonna kuulin, että Väyrynen saapui Satakunnan kiertueelle ja muistaakseni teemana olivat Suomen linja, aluepolitiikka ja Suomi Euroopan unionissa.

Vammalassa tuolloin 20.4.2016 odotti siis tyylikäs, aurinkoinen ja asiallinen Väyrynen. Napoleonit ja kuppi kahvia ja yllätys - paikalla oli naapurini joka ihmetteli mitenkä sinä tänne tulit. Myönsin, että silkasta uteliaisuudesta. Myöhemmin tein siitä kirjoituksen, jossa kysyin itseltani "Mutta kuinka minä pääsisin tutuksi Väyrysen uuden Kansalaispuolueen kanssa?" Olen koittanut päästä kartalle.

Milloin Paavo Väyrynen ilmoitti, että hän lähtee Kansalaispuolueen presidenttiehdokkaaksi?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

"Milloin Paavo Väyrynen ilmoitti, että hän lähtee Kansalaispuolueen presidenttiehdokkaaksi?"

Eiköhän Paavo päättänyt sen ihan itse jo silloin kun laittoi puolueensa pystyyn, mikä lienee suurin syy koko Kansalaispuolueelle. Ei Keskusta Paavoa ehdokaaksi ottaisi.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

[17072015]

" ... Näemmekö Väyrysen uuden aallon harjalla?

Uskaltaisin sanoa, että kyllä, sillä edellinen presidenttinvaalit sen jo kertoi. Puoli miljoonaa kannattajaa ensimmäisellä kierroksella. Ja siitä olemme varmoja, ettei nykyinen presidentti Sauli Niinistö olisi päässyt toisella kierroksella niin vähällä, jos Väyrynen olisi ollut loppukahinoissa mukana.

Väyrysen kyky todelliseen politiikkakeskusteluun on siksi monipuolinen, että Niinistö olisi joutunut miettimään aina kaksi kertaa – kun olisi vastannut Paavon haasteisiin. Ehkä näemme tuon taistelun jo seuraavissa kahinoissa – vuonna 2018. Mutta kenen/ keiden ehdokkaana Paavo Väyrynen on – voi olla vielä suuri yllätys. ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/itsenaisyysm... -

Piireissä tiedetään! ;)

.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Tomi Vaalisto! Minä kysyin milloin? Tarkoitin päivämäärää.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #36
Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen Vastaus kommenttiin #53

Katsoin Tomi Vaalisto tuota kuvaasi tarkemmin ja vedin johtopäätöksiä, että ikäsi takia tykkäät olla nokkela! Hyvä! Näin vanhemmiten ei viitsi. Mutta olen selvittänyt itse nyt, että Paavo Väyrynen on lähtenyt ehdolle tai kannattajakortteja on alettu keräämään vasta 21.7.2017.

Joten kun verrataan ajallisesti Niinistön ja Väyrysen korttienkeruuaikaa ja kampanjaa on pakko sanoa, että Väyrysen kampanja kokonaisuudessaan on ilmiö. Väyrynen, huomioideni mukaan on siivittänyt vasta loppuvaiheessa korttienkeruuta Maaseudun Tulevaisuuden ja Satakunnan Viikon sisällä olleen kampanjalehden ja korttien avulla. Kova suoritus!

Näin Väyrynen on tullut erittäin lähelle omiaan, keskustalaisia ja maaseudun väkeä. Poliittisissa piireissä oli alettu arvioimaan kesän 2017 jälkeen, että juuri Paavo Väyrynen olisi kovin haastaja Niinistölle ja hyvinkin kova toisella kierroksella.

Oleskelin tuolloin heinäkuussa Norjassa, joten en tiennyt tarkalleen ajankohtia.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #63

Ei sillä mitään merkitystä ole, koska koko kansa tietää Paavon halun presidentiksi ja hän taitaa olla kuitenkin kansallisesti tunnetuin poliitikko. Kaikki suomalaiset tietävät kuka ja mikä on Paavo Väyrynen.

Mutta jos spekuloidaan niin se voisi mennä vaikka näin:

Formulakisojen suurena ystävänä ja Räikkösen fanina tiedän, että jos Kimi lähtee varikolta kisaan niin hän ei sitä voita.

Jos Paavo lähtee pressanvaalehin vastaavsti jälkijunassa niin siihen on kyllä ihan turha vedota - voi vain todeta, että mitäs lähti.

Toisaalta 1994 pressanvaalehin Paavo alkoi tehdä vaalityötä jo 1993 eroten hallituksesta ja tuloksena oli putoaminen ensimmäisellä kierroksella.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #65

Paavo kokosi Keskustan edellisissä pr.vaaleissa - yli puoli miljoonaa ääntä - eka kierroksella, vain 40.000 vähemmän kuin Pekka Haavistolla!

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen Vastaus kommenttiin #65

Tomi Vaalisto! Tuollaiset spekuloinnit, jota esität minulle esitettänee vain illanvietoissa ja jatkoilla jossa on otettu neuvoa antavaa niin, että ajattelu sumenee.

Lisäksi, ei kiinnosta yhtään Räikköset eikä iankaikkisen vanhat vuosiluvut.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #63

Paavon aidossa kansalaisliikkeessä oli vain kymmenkunta aktiivia - tosin superaktiivisia, jopa liki 1000 kortin kerääjiä ...

Saulin keräyskoneisto oli tiukan kova ja kansalaisten maksamilla puoluetukirahoilla paljolti kustannettu Kokoomusoperaatio - jossa kovaan puoluekuriin tottuneet työmyyrät operoivat kentillä - sankoin joukoin - puoluetoimiston liki varmalla komentokielellä.

;)

.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #67

Jos ja kun täällä Puheenvuorossa kirjoittelee viisi väyrysläistä niin keitä ne loput noin viisi ovat? ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #71

yksi kirjoittaa - viisi - 10 kommentoi ja 100- 1000 lukee ... (?) US Puheenvuoro voisi tietää tarkemmin?

Tällä hetkellä ainakin nuo 26.000 allekirjoittajaa ... :)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Paavon on nyt valinnut ehdokkaakseen koko kansan kannatusyhdistys - kaikista "kerroksista"! ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Ei Kansalaispuolueen, vaan synnytettiin ajatus kannatusyhteisöstä. Ehkä ajatus ehdokkuudesta syntyi kesän korvilla. Uskoisin että kentältä tuli vahvaa pyydettä ...

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

[23042015]

" ... Suomessa on kolme muhivaa kriisiä – 1) suurtyöttömyys (maailman laajuinen työn uudelleen jaon taistelu 6]), 2) sisäinen turvallisuus ja yhteistoiminta täällä olevien kaikkien kansallisuusryhmien kanssa 7] sekä 3) ulko- ja turvallisuuspolitiikka (itävaikute, Venäjä ja Naton laajentumispyrkimykset Venäjän rajoille).

Aloitetaan ulkopolitiikasta,

joka toimiessaan on paras este konfliktien ja sotien syntymiselle. Muistamme erkkolaisuuden itsepintaisuudet 1938 - 39 maanvaihtoneuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa 8] – onko nyt havaittavissa samankaltaista itsepintaisuutta – pyrittäessä viemään Suomea Natoon, jopa kansan enemmistömielipiteen ohi? 9]

Sipilälle oiva kansalaisten välittämä vinkki ja neuvo

Ikuisuus poliitikko Paavo Väyrynen on nyt europarlamentissa, ja valittiin myös eduskuntaamme 7000 äänellä Lapista. Paavo on kertonut, ettei tule eduskuntaan, ellei tarjolle tule ministeripostia. Paavo voi operoida kahta ministeripostia suvereenisti – ulkoministerin ja ulkomaankauppaministerin postia.

Oli myös aika, jolloin Katajanokalla istuivat molemmat ulkopolitiikkamme ikänestorit ja asiaosaajat vailla vertaa – demareiden Erkki Tuomioja ja Keskustan Paavo Väyrynen.

Sipilä helpottaa yhden painopistealueen pois ongelmien muodostumisesta,

 .. valitsemalla ulkoministeriksi joko Väyrysen tai Tuomiojan. Väyrynen tunnetaan jo presidentti Urho Kekkosen ajoilta 0] – Suomen nuorimpana ulkoministerinä ja Neuvostoliiton kävijänä. tosin Paavo erehtyi Neuvostoliiton ikuisuudesta, mutta myöhemmin huomasi olleensa oikeassa, kun Moskova säilyi kuitenkin pääkaupunkina. ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/04/juha-sipilan... -

.

Nyt näin jälkikäteen voimme arvata helposti, että Sipilä katuu päätöstään jättää Väyrynen vilttiketjuun ja lopulta kasvamaan lisäkorkoa EU-Brysseliin ...

.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

... Kansakunnan väkevä jylinä kuuluu nyt presidentinvaaleihin asti. Vain Paavo Väyrynen on kirkas ja täysin ymmärrettävä kannassaan Natoon liittyen, emme liity Natoon, emme halua olla lännen sotakoneen taistelualusta itään. Paavo oivaltaa ainoana terävän yksiselitteisesti kansakuntamme enemmistön tahdon

.
~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005488327.html -

" ... Puolet vastaajista oli sitä mieltä, ettei Suomen tulisi hakea Naton jäsenyyttä siinäkään tapauksessa, että Ruotsi hakisi jäsenyyttä. Ylen mukaan Nato-kannatus on Suomessa laskenut loivasti viime vuosina ... " -HS

.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Paavo olisi ollut pressa jo aikoja sitten,jos ei olis sellainen hiton öykkäri ja narsisti ja peluri,-nyt on myöhäistä !

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Perustelisitko hiukan noita väitteitäsi - ilman painavia perusteita ne jäävät tyhjäksi ilmaksi.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Takavuosien Vladimirov-keskustelun Väyrynen tulkitsi näin:

”Kyseessä oli käsitykseni mukaan minun tuhoamisekseni laadittu kylmäverinen suunnitelma: kirjaan kirjoitettiin tietyt asiat tietyllä tavalla ja syötettiin ne pääasiana julkisuuteen.”

Vladimirov-kirje oli Väyrysen mielestä harkitsematon, ei sisällöltään vaan siksi, että Karjalainen ”säilytti ja julkaisi sen”. Kun Väyrynen nyt toteaa Karjalaisen arvostelukyvyn lopussa pettäneen, hän ei silti katso toimineensa väärin ajaessaan Karjalaista presidenttiehdokkaaksi. ”Minä tiesin jo vuosia aikaisemmin, ettei hän tule valituksi”, kuuluu selitys.

Vladimirov-kirjeestä syntynyt väittely mursi Suomen poliittisen pysähtyneisyyden. Siitä, mistä ei saanut puhua, voikin puhua. Taistelu keskittyi aluksi siihen, että ulkoministeri haki Neuvostoliiton vetoapua puolueensa sisäiseen presidenttipeliin. Kohu muuttui meteliksi kun Väyrynen kiisti kaiken ja ilmoitti, että kirje ei tarkoittanut sitä, mitä siinä luki.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #32

Kaikilla puolueilla oli omat kotiryssänsä - Tiitisen listassa on kolme sellaista nimeä, jotka ovat vielä nykyäänkin eduskunnassa - kopio listan Stasi KGB-Kreml -dokumentista ...

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

me jotka äänestämme muita ehdokkaita,perusteet ovat tiedossa

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #37

Niin, ei Paavo kaikkien ääniä saa - jää niitä Niinistöllekin ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

... Timo Haapalan itsetunnolle näyttää ottaneen kovasti ala-arvoisen Väyrys-haastattelun jälkeinen kansalaislukijoiden tuomio. Nytkin vielä yritetään saada tikusta asiaa ja myrskyä vesilasiin, muun muassa tuosta euroäänestyksestä, jota ei järjestetty. Haapalaa tuntuu riepovan kalvava anti-väyrystauti, joka sinällään tuo yhä enemmän ääniä Paavolle

...
~ https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-200000... -

" ... Esimerkiksi Helsingin Sanomien helmikuussa 1997 teettämä gallup kuvaa hyvin tilannetta, jossa euroon liityttiin. Näin STT referoi Suomen gallupin tutkimuksen:

– Suomalaiset ovat entistä valmiimpia hyväksymään siirtymisen EU-maiden yhteiseen rahaan. Suomen Gallupin helmikuun alussa tekemässä tutkimuksessa 45 prosenttia vastaajista kannatti eurorahaa. Vastaajista 42 prosenttia vastusti ja 13 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Euro-jäsenyyden kannattajien lukumäärä oli siis lisääntynyt koko ajan ja tilanne oli toinen kuin Väyrynen väittää.

Vielä alkusyksystä 1996 euron kannatus oli sen kaltainen kuin Väyrynen kuvaa: Euron kannatus oli huomattavasti pienempää kuin vastustus. Euroon liittyminen oli esillä tuolloin liki päivittäin, ja sitä myöten sen kannatus lisääntyi. Se oli sitä aikaa, kun Paavo Lipponen halusi Suomen kaikkiin EU:n ytimiin.

Nyt päätös on helppo leimata virheeksi. Jopa professori Sixten Korkman on kuvaillut liittymispäätöstä ”vakavaksi erehdykseksi”, mutta kansan tahdon vastaisena sitä ei voi pitää – siis jos gallupeihin uskoo. ... "

.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Mielenkiintoista on seurata Keskustan jäsentenvälistä kilpailua. Veikkaan, että Väyrynen pystyy lyömään hienokseltaan Vanhasen, mutta Huhtasaarelle hän ei pärjää.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Muistan kun kortteja kerättiin, kun riekkujat eivät uskoneet edes muutamaan tuhanteen korttiin ;)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #44

Hyvä pointti - itse kyllä uskon Vanhasen lyömiseen. Se ehkä on käytännössä saavutettavin tavoite, koska Väyrynen lyö oman puolueensa virallisen ehdokkaan.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #47

Kiintoisa kysymys on siinä, että jos Sale päättääkin jäädä koti-isäksi tulevalle lapselle ja vetäytyy kisasta, sillä Niinistö tietää, että Väyrynen laittaa hänen liian koville! Nyt tipahtelee faktoja pöytään - Väyrysellä on tarkka muisti ja ylivertainen koko kansan ymmärtämä keskustelumoodi!

...
Liitin tänne ketjuun valmiiksi kaksi tulenarkaa asiakokonaisuutta - hyvin tarkkoine selvityksineen - katsotaan tänään ensimmäinen vaalikeskustelu.

Presidentinvaalit saivat nyt Paavon myötä aivan uuden käänteen!

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #48

No no...kyllä Jenni hoitaa jälkikasvun, sillä Äteritsiputeritsipuolilautatsijängällä, joka on Savukoskella, on sanonta: "Vaimo on hyvä palvelija mutta huono isäntä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84teritsiputerit...

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #50

Sauli on vanha mies - vastasyntyneelle - ehkä vastuu siemenistään voittaa valtaitsekkyyden?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #51

Eikö Saukko ole Paavoa nuorempi...ja pyrkyryydessä ei ole Väyrysen voittanutta.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #61

Sale on vanha syntyvälle lapselle. Kantaako hän millä tavoin isän vastuun - jää nähtäväksi. Ehkä kyky hyväksyä vanhemman eli tässä isän roolin osuuden tunnustus lapsen kehitykselle, saattaa yllättäen muuttaa tilanteen ja tuolloin onkin kiintoisaa kenet Suomi valitsee uudeksi presidentikseen.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen Vastaus kommenttiin #50

Ja Savukosken ulkopuolella koko Suomessa tiedetään että kyllä herrallakin on herra.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #64

Salella se on EU-Bryssel ja US/Nato, Väykälle se taas on Paavo itse ja Suomen kansa ;)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #69

Vain Suomen kansa ansaitsee Paavo Väyrysen ;)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #91

Sanoisin, että koko Pohjola, kuten myös Venäjä, sillä Paavo oivalsi eilen ehdottaa Uus-ETYK -kokousta ratkomaan koko Euroopan ongelmapesäkkeitä Kataloniasta Donpasiin ...

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Kiintoisaa on se sen sijaan, ottaako Paavo esille "valtiopetosta hipovan" EMU-kiemuran, jossa perustuslaki käveltiin yli ... ehkä, ehkä ei, mutta tässä erittäin tarkka seloste tapahtumista ja arvioita EY-kansanäänestyksestä!

...

Näin kirjoitimme kaksi vuotta sitten:
Markasta euroon ilman kansanäänestystä – valmisteltuna vai ajopuuna kenenkään hallitsematta prosessia täysin – TIIVISTELMÄ -nä
[ laaja selosteosa

~ http://jontikka.blogspot.fi/2014/12/markasta-euroo... - ]

(copy - paste)
A]
Jos: EMU:n kolmas vaihe jäsenyysneuvottelujen käymisen ennakkoehto.

2.
Kysymys oli siten hallitusmuodosta. Millä perusteella muutetaan hallitusmuoto VJ 69§:ää käyttäen?
3.
Milloin eduskunta on hyväksynyt ennakkoehdon ja samalla kumonnut HM 72 ja 73§:t?
4.
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin (PeVL 14/1994 vp), ettei EMU:n kolmas vaihe kuulu neuvotteluista saadun tiedon perusteella liittymissopimuksen?
5.
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin, ettei liittymissopimus koske hallitusmuotoa miltään osin?

B]
Jos eduskunnalla ei ollut oikeutta EMU:n kolmatta vaihetta koskevaan varaumaan, miksi eduskunnalle ei sitä ilmoitettu ennen 18. marraskuuta 1994 päätöstä?
Miksi eduskunnalle ilmoitettiin, ettei liittymissopimus koske hallitusmuotoa miltään osin?

C]
Jos varaumaa ei ollut, miksi eduskunnalle kerrottiin (HE 135/1994 vp ja PeVL 14/1994 vp), ettei liittymissopimus kumoa mitään hallitusmuodon pykälää?

D]
Tasavallan presidentti teki päätöksen EY-jäsenyyshakemuksesta 18. maaliskuuta 1992. Tasavallan presidentti ratifioi liittymissopimus -asiakirjat, hyväksyen kaikki sopimuksessa olevat asiat 8. joulukuuta 1994. Tiesivätkö he, että eduskuntaa ei perustuslain mukaan saa johtaa harhaan, saati Suomen kansaa? Tiesivätkö he, että heidän virkavalansa edellytti valtiosäännön turvaamista ja voimassa pitämistä?

Tietokirjallisuuden mukaan EU-jäsenyyden suhteen on tapahtunut valtiorikos. Suomen oikeusviranomaisten (muun muassa oikeuskanslerin virasto) mukaan kaikki oli laillista. Sotilas- ja virkavalan puitteissa tietokirjallisuuden määritelmät ovat uskottavia virallisten asiakirjojen perusteella.


Viitaten valtiopäiväjärjestykseen 11§:ään vaadin hallitusmuodon 2§:n perusteella, että tässä kirjoituksessa (mukaan lukien laaja selosteosa) esiin tulevat asiat on kansanedustajien tutkittava, koska muunlaista ”perustuslakituomioistuinta” ei ole olemassa tätä asiaa selvittämään. Tämä kirje ja sen laaja selosteosa on tarkoitettu yksinomaan oikeuskysymysten selvittämiseen edellä mainitulla tavalla ja siinä tarkoituksessa Suomen kansalaisten käytettävissä.

Tänään tilanteen selvittämiseen voisi soveltua myös kansalaisaloiteperiaate, jossa aloitteen päämääränä on muodostaa perustuslakituomioistuin, joka voisi tämän ”euroliitoksen” selvittää – mahdollisista vanhenemissäännöistä huolimatta.

Toisaalta on tärkeää saattaa asia täyteen julkisuuteen kansalaistemme taholle, jotta he tietävät mitä EU -neuvoa antavassa kansalaiskyselyssä jätettiin kysymättä ja mitä siihen kätkettiin – saatamme arvata vakaasti, että EU-kansanäänestyksen tulos olisi erilainen, jos kansalaiset olisivat tienneet, etä siihen oli todellinen ”koira haudattuna” - kytkös euroon! Tätä kansalaisemme eivät tienneet äänestäessään EU:n puolesta. * - (copy – paste) päättyy

* Kts. Myös Kokoomuksen piireissä kansantalous- ja finanssiasioista perillä oleva asiantuntija, Jorma Jaakkola - Valtiopetos euroon liittymisessä?

~ http://jormajaakkola.fi/EMU-petos -

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Lataamme tähän se toisenkin vaarallisen asiakirja, jonka natottajat ajoivat - eduskuntaa kuulumatta ---

...
TORSTAINA, HELMIKUUTA 26, 2015

Nato Isäntämaa MoU pöytäkirja
Tässä tuo Nato-sopimus, jota Suomen hallitus - tai edes mikään nykyisistä eduskuntapuolueista - ei ole halunnut kansalaisille kääntää:

kieliasun ja käännöksen englannista tarkistanut fil.lis. Mauri Nygård

|
Suomen Ulkoasiainministeriön käännös
~ https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valio... -

ENG
~ http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2014... - [FINLEX]

.
Ote:

" ... OSA 2.

2.Tarkoitus

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa. ... "

Koko pöytäkirja löytyy täältä:

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantam... -

.

.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

jos kepu,kristikat ja vasurit ja edes osa sdp;tä olisi ajoissa tullut paavon taakse,niin touhu olisi ollut uskottavaa,-nyt tämä jää vanhojen stallareiden ja muiden vastaavien sisäpiiriläiseksi keskenäänkehuksi !

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Entä jos Matti Vanhanen joutuu syystä tai toisesta luopumaan ehdokkuudesta?

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Uskotko Jari Pirppu, että nuo poliittiset väännökset joita laitoit kommenttiisi eivät sano yhtään mitään suurimmalle osalle äänestäjiä vaan he ovat vaalikeskustelujen ja vaalikoneiden varassa. Ja osa on silti horroksessa.

Ensimmäinen äänestyskierros saattaa kuitenkin tulla kiinnostavaksi. Katsoin menneen illan keskustelua Ylellä. Ei ehdokkaiden kannata pitää toiveajattelua, että joka paljon puhuu saa eniten ääniä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma
Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Mtv ... Väyrynen avasi ensimmäisen uuden oven. Uus_Etyk korjaamaan venäläiset ongelmakohdat ... koskien koko entistä Neuvostoliiton aluetta.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

... Liittoutumaton vs puolueeton, niin, mitä ne merkitsevät sotilaallisessa käsitesisällössä. Entä sanallisena sisältönä? Paavo tarkkaili, oli ensimmäinen kierros, muilla jo toinen tai kolmas.

...
~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005489031.html -

" ... Sauli Niinistö esimerkiksi totesi, että asevienti Lähi-itään olisi alenemaan päin. Väite on harhaanjohtava, sillä viime vuonna Lähi-idästä tuli Suomen aseviennin ykköskohde ja Patria hieroo parhaillaan jättikauppoja Qatariin.

Erityisesti tentissä puhuttiin siitä, onko Suomi ”puolueeton” vai ”sotilaallisesti liittoutumaton” maa. Tästä sanailivat etenkin Niinistö ja Väyrynen.

Mikäli sanoille annetaan se merkitys, jonka lähes koko ympäröivä yhteiskunta niille antaa, Väyrynen oli väärässä puhuessaan puolueettoman ja sotilaallisesti liittoutumattoman olevan synonyymeja – siis jos asiayhteys koskee Suomen kansainvälistä asemaa. ... "

.
Liittoutumaton, tämän synonyymit riippumaton ja sitoutumaton ... -perustuvat sanaan itsenäinen --- Entä itsenäinen, olisiko siinä johdantona puolueeton?

--

Puolueeton, tämän synonyymeja ovat muun muassa riippumaton ja sitoutumaton ... ~ https://www.synonyymit.fi/puolueeton -

.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mutta riittääkö peeveen kova pyrkyryyskään toiseen kierrokseen? Aika näyttää... "Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua", sanoisi Pekka Tiilikainen.

https://yle.fi/uutiset/3-9975462

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Nyt katsotaan rauhassa vaaliväittelyt - sitten uurnille, uskoisin, että tulee hyvä äänestysvilkkaus, joka antaa sitten valiintuneelle "paljon kansan mandaattia"!

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Odotetaan kuitenkin ensin seuraavaa mielipidekyselyä - Vanhanen pärjäsi yllättävän hyvin sanavalmiin Väyrysen kanssa.
On mielenkiintoista nähdä kumpi kepuliinesta saa tuossa kyselyssä suuremman kannatuksen. Veikkaisin, että Väyrynen, mutta marginaalisella erolla.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #90

Aivan totta - Vanhanen oli nyt aivan eri mies kuin perunannostoaikana! Paavo oli vaisu, mutta hän oli ensimmäistä kertaa framilla - katsotaan kun Paavo pääsee vauhtiin -

... muut ovat harjoitelleet jo kaksi tai kolme kertaa - ja heille ollen tukena valtavat puoluekoneistot - erityisesti Niinistöllä ja juuri Vanhasella - molemmilla on hyvin kuriin tottuneet tiukkojen käskyjen puoluekoneistot kansalaisten puoluetuin maksamine kustannuksineen!

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen Vastaus kommenttiin #93

Saiko Paavo Väyrynen mielestäsi Ilkka Luoma puheenvuoroa toissa päivänä ja menneenä iltana?

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Syntyi jälleen erinomainen kommenttiketju, joskin taas vahvistui käsitys, että Paavon ylivertainen muisti, järkeily ja kiusallinen oikeassa olemisen todellisuus tuottavat kateutta ja kipristelyä - kun arkijärjelliset kritiikkisanat loppuvat arvostelijoilta ;)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset