Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Kiina teloitti huumesalakuljettajan kuten thaimaalaiset

Kiina on suuri maa ja siellä on omat säännöt. 1800-luvulla Kiinassa käytiin oopiumsodat, jossa Kiina yritti estää englantilaisten oopiumin tuonnin Intiasta Kiinaan. Englannille oopiumbusiness oli suurta ja ei käynyt päinsä, että Kiinan keisari olisi kieltänyt huumeiden käytön kansalaisiltaan. Syttyivät oopiumsodat, jotka Kiina hävisi ... tänään Kiina on suurvalta, jolla pelotellaan mm. teollisuusvakoilusta, jota suorittavat kaikki maat---

.

[02012005] - Meitä suomalaisia varoitellaan innokkaista kiinalaisista, jotka vievät kaikki meidän aivotuotoksemme omia pyrkimyksiään edesauttamaan omaan kaukaiseen maahansa. Kiinalaiset voivat olla ratkaisu meidän tulevaan työvoimapulaan, jos me osaisimme tehdä maamme haluttavaksi asumiseen ja työskentelyyn.

Viimeaikoina on uutisoinnissa puhuttu ja kirjoitettu kiinalaisten teollisuusvakoilusta ja epärehellisyydestä. Tuntuu siltä kuin tämä uutisointi olisi tietoista ja päämäärähakuista. Suomessa on paljon kiinalaisia henkilöitä niin opiskelemassa kuin työnteossa, he ovat aiheellisesti huolissaan omasta tulevaisuudestaan täällä.

On kohtuutonta ja hyvin epäoikeudenmukaista näin yleistää suurta osaa maailman ihmisistä. Ensinnäkin historian sivu on ollut esimerkkejä lähes kaikkien maiden harjoittamasta tiedustelutoiminasta. Toisekseen historia kertoo paljon esimerkkejä liioitelluista väitteistä, esimerkkinä amerikkalaiset olivat vakaasti sitä mieltä, että Irakissa tehdään joukkotuhoaseita. Kiinalaiset ovat nyt joutuneet Suomessa turhan suuren yleistyksen kohteeksi.
.

Voin käytännön kokemuksesta todeta aivan erilaisia asioita: mm. ahkeruus ja täsmällisyys työtehtävissä ovat erinomaista luokkaa, samoin heiltä ei kuulu turhaa nurinaa, jonka voisi joskus sanoa olevan meille suomalaisille ominaista.

Työtehtävissämme on ollut useita kiinalaisia niin opiskelijoita kuin jo työiässä olleita ja työn jälki on ollut esimerkillistä eikä mitään ristiriitoja ole ollut, lisäksi he ovat olleet poikkeuksetta rehtejä, joustavia sekä avuliaita.

.

Eräs silmiinpistävä asia on ollut se, että kiinalaisilla ei ole tarvetta puuttua meidän sisäisiin asioihin, voisin myös todeta, että ei meidänkään tulisi puuttua muiden sisäisiin asioihin. Antaa kunkin kansan tehdä omalla tavallaan omat asiansa.

Voimme puuttua niihin seikkoihin missä olemme oleellisesti mukana ja mitkä meihin suoraan vaikuttaa. Kysymyksenä voisi asettaa: Kuinka jonkin suomalaisen parin tuhannen asukkaan kunnan kunnanjohtaja antaa neuvoja kuinka Helsinkiä hoidetaan...

.

Kaikissa kansoissa on joukko epärehellisiä ihmisiä; meidänkin vankiloissa on yhden hengen huoneet muuttuneet kahden asuttaviksi. Vain muutamien esimerkkien pohjalta on väärin tehdä voimakkaita yleistyksiä; se on epäoikeudenmukaista ja sillä voi olla vaikutuksia kaupankäyntiin.

Tänä päivänä suomalaisten on syytä tunnustaa maailmantalouden realiteetit: siellä missä kuluttajat siellä myös kaupalliset aktiviteetit. Suomalaisten kannattaa olla innokkaita kauppahenkilöitä, meillä on osaamista ja sen myötä vientikykyä.

Meidän ei tulisi puuttua liiaksi muutamiin yksittäisiin tapahtumiin, puhumattakaan asioiden liioitteluun, vaan oppia tuntemaan erilaisia kulttuureita, pyrkiä olemaan vilpittömiä ja uteliaita. Avoin suhtautuminen ja kauppakumppanin arvostus ja heidän kulttuurin kunnioitus avaa neuvotteluovia, joista voi olla reitti taloudelliseen ja kulttuurilliseen menestykseen.

Jätetään turha yleistys ja asioiden paisuttelu pois ja keskitytään oleellisiin asioihin: huolehditaan omastamme ja kuunnellaan mitä toiset voisivat haluta sekä katsotaan mistä yhteistyöstä on molemminpuolista hyötyä.

.

Ilkka Luoma

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän esaolkoniemi kuva
Esa Olkoniemi

Kyllä pienen kansakunnan kannattaa keskittyä oman maan kehittämiseen, eikä yrittää neuvoa suuria, miten teidän pitää elää.

Meillä on menossa retuperälle moni asia ja innokkaana vain maailmaa parannetaan.

Jukka Turunen (nimimerkki)

Mikä tämän teloitetun "englantilaisen" nimi olikaan?

Alamainen (nimimerkki)

Vaikka I. Luoma todennäköisesti omaa noin X kertaa suuremman elämänkokemuksen kuin minä ja on kiertänyt tämän pallomme useampaan kertaan, niin voin nyt sen verran kuitenkin sanoa, että kyllä siellä Kiinassa ihan oikeakin huumeongelma on. Siis nykyään. Ilman niitä 1800-luvun brittejäkin.
Jostain ne KTV:n tytöt haluavat siihen elämäänsä lohtua saada, eikä se oopiumikaan mikään museotuote ole tänäkään päivänä. Ei Chengdussa, Changshassa tai Haikoussa...
Beijingistä tai Shanghaista tässä yhteydessä on varmaan turha edes puhua...

Ilkka Luoma

3#
Huumeongelma on joka maassa. Ihmisillä on kautta aikain on ollut taipumus vahvistaa tai edes löytää "hyvänolon tunnetta" erilaisin keinoin.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#2 Akmal Shaikh

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#4 Doping pitäisi kieltää. Euroopan unioni yrittää päästä tupakasta eroon, mutta etanolin se antaa rehottaa siksi, että se on monien maiden maatalouspolitiikkaa: pyhä viiniköynnös.

Jouni Snellman (nimimerkki)

"Kiina on suuri maa ja siellä on omat säännöt." Entä sitten? Vai että "antaa kunkin kansan tehdä omalla tavallaan omat asiansa." Siis myös teloittaa kansalaisiamme?

Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto ; )

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Suomalaiset eivät kärsi paljoakaan, jos Kiinan kansantasavalta teloittaa oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti todennäköisesti uskonveljiltä Tadžikistanilta uiguureilel Xinjiangiin neljä kilogrammaa tuoneen alkujaan pakistanilaisen huumekuriirin.

Jos Yhdistynyt kuningaskunta haluaa aloittaa tämän vuoksi ydinsodan Kiinan kansantasavaltaa vastaan niin olkoon Yhdistyneen kuningaskunnan tuho ja kaikkien brittien kuolema Yhdistyneen kuningaskunnan, ei Euroopan unionin asia.

Miksi Yhdistynyt kuningaskunta ei lähetä Beijingiin ydinsukellusveneistään tappavia terveisiä ja pakota Kiinan kansantasavaltaa tahtoonsa? Onhan Yhdysvallat sen liittolainen.

Kiinassa liberalisoinnin vuoksi huumeongelman räjähtäminen koetaan haasteeksi. Kiinan historiassa myös ohjelmallisesti oopium-sotia pidetään kansallisena alennustilana sekä englantilaisten politiikkaa imperialistisena.

Huumeenkuljettajan onnettomuus saattoi liittyä myös siihen, että Xinjiangissa on kapinoitu ja että huumelahjoilla voi rahoittaa myös oppositiotoimintaa. Tuo mielisairaus on mielenkiintoinen kysymys. Ellei koko 4 kg ollut hänen omaa huumettaan, vaan jonkun lainoittama niin kuka uskoo täysin mielisairaalle henkilölle miljoonien arvoisen lastin kuljetettavaksi.

Jäljelle jää siis oikeastaan vain se, että joku on laittanut toisen laukkuun 4 kg huumetta saadakseen oikeuslaitoksen murhaamaan tämän.

Gagarin (nimimerkki)

Tällä kertaa Tapio O. Nevan kannanotossa oli paljon asiaa.
Kun britti käryää neljän kilon heroiinilastista, sillä on myös symboliikkaa tuohon vieläkin nöyryyttävänä Kiinassa muisteltuun ooppiumsotaan, jossa nimenomaan britit pakottivat Kiinan avaamaan maansa huumeille. Niinikään muslimin tekemä rikos tulenarassa muslimiprovinssissa antaa oman ulottuvuutensa asialle.
Kiinalaiset ovat bisneskansaa eikä heitä turha lain kunnioitus paina. Huumekauppa on viime vuosina Kiinassa muuttunut rohkean avoimeksi ja aineita on saatavilla helposti. Ymmärrän hyvin, että Kiinan hallitus on päättänyt ottaa järeät keinot käyttöön. Ongelmana on kuitenkin edelleen poliisin korruptio, mikä osaltaan on mahdollistanut huumekaupan leviämistä.

Ilkka Luoma

7#
Media uutisoi, että Kiina teloittaa ihmisiä yksittäisistä maista eniten - noin 1700 (vuonna 2008), sen ollessa noin 70% kaikista tunnetuista teloituksista, siis yhteensä tämän mukaan maapallolla likvidoidaan noin 2400 ihmistä.

Kiinan väkiluku on noin viideosa koko maapallosta (1350/6300 milj.), tällöin kiinalaisten suhdeluku kaikista teloituksista olisi noin 1,7/1350 : 2,4/6300 ja tiedämme, että maapallon maista vain murto-osa säätää laissaan kuolemantuomioita.

Media ei aina muista, että kiinalaisia on niin paljon, jolloin suhteelliset osuudet ovat eri asia kuin uutisrykäisy - siis kiinalaisille "kuuluva määrä" tasaisen jaon mukaan olisikin noin 500.

Meidän on aina muistettava, että jos Kiinassa on 10000 ihmisen mielenositus, merkitsee se meillä Suomessa noin 40 hengen joukkomielenosoitusta tai jos meillä kuolee liikenteessa ihmisiä vuodessa 200 - tarkoittaisi se Kiinalle suhdeluvuksi 200 x 250 eli 50.000 - että näin.

Gagarin (nimimerkki)

#10:
Tuohon Ilkka Luoman suhteellistamiskommenttiin voisi todeta, että kun yksi ihminen teloitetaan Kiinassa, niin itse asiassa suomalaisittain onkin teloitettu vain yksi kolmassadasosa ihmisestä. Tämä teloitetulle ja hänen omaisilleen lohtuna kerrottakoon!

Viljami Heino (nimimerkki)

Ilkka Luoma tuntuu tietävän mitä Kiinassa tapahtuu ja mitä kiinalaiset maailmalla tekevät. Luoma blogialueella on kokonainen Kiina / China -alue, joilta löytyy tarkkaa tietoa Kiinasta ja kiinalaisuudesta kuten myös mitä Kiina voisi merkitä suomalaisille.

jussi vaarala (nimimerkki)

Olipas teksti kuin Eirassa kaikki hyvin -hesarin tasalatteaksi taputtelu. Ja loogisia ristiriitojakin vielä.

Usarin keskustelijoiden tasalaatu on laskemassa kun parhaatkin vetää limboja.

Tämäkö on poliittisen kansalaisaktiviteetin taso suomalaisessa julkisuudessa - näin taitaa yleissilmäten olla - paljon savua - eikä lainkaan tulta.

T Pekkanen (nimimerkki)

# 10 Ilkka Luoma

Minusta tuo Luoman tyyli suhteuttaa kaikki kaikki Kiinassa tapahtuvat asiat väkilukuun ontuu hieman. Ensinnäkin 10 000 ihmistä on saman verran ihmisiä Kiinassa niin kuin Suomessakin. Toisekseen Kiinassa asuu yli 50 eri etnistä ihmisryhmää, toiset ovat suuria ryhmiä toiset pieniä, ja joilla saattaa olla suuriakin kulttuurellisia eroja. Eli mitä haluan sanoa on että, esim. Tiibetin alueella tapahtuvia asioita pitää tarkastella Tiibetin alueen olosuhteita tarkastellen, eikä koko Kiinan.

Jukka-Pekka Vasara

Tuo kommentti 1. oli viisautta joka arkadianmäeltä puuttuu. Siksi asiat ovatkin päin p, siis meillä.

Jotenkin käsittämätöntä tuo eurooppalaisten poliitikkojen ihmisviha: Afganistan on maailman suuri heroiinin tuottaja ja sitä tuetaan avokätisesti, Kiina yrittää hillitä huumeongelmaa mm. tasapuolisten lakien avulla. Mikä on seuraus? Ynnnyynnyy.

Kiinassa tapettiin sivistyneellä tavalla huumausaineiden salakuljetukseen syyllistynyt rikollinen, eräässä toisessa maassa poliisit teloittivat homoseksuaalin tukkimalla hänen peräaukkonsa pikaliimalla, kuulemma melko yleistäkin tässä maassa, mikä on länsimaiden reaktio? Rahaa autokuormittain jne..

china man (nimimerkki)

Kivahan on, että täältäkin sivulta löytyy myös kirjoittaja, joka tietää Kiinasta jotain. Monet muut kommentoijia taas ... en tiedä mitä sano tai pitäisiko sanoa...?

Totuushan on se, että kaikkia on suhteellista. Riippuu mistä näkulmasta katsotaan, euroopalaisten, kiinalaisten vain muiden maiden silmistä!

n. 1700 ihmistä vuodessa teloitettu on paljon...europalaisten mielessä. Mutta kiinalaisten mielessä taas "kärpästen irinää..!"

Toiset on sitä mieltä, että yksikin ihminen teloitettuna on liikaa, toiset taas ei ole tarpeeksi monta.

#14 - han-kiinalaisia on varma teloitettu eninten, koska han-entistöt ovat eniten koko historian aikana! Sen takia tiibetilais-uhrien luvut eivät hetkauta muita etnistöjä Kiinassa! Se on ikävä kuultava.. mutta näin on kiinalaisten mielestä.

Totuus on se mitä se aina on! Suhteellista....

china man (nimimerkki)

# 7

"Jouni Snellman kommentoi:
30.12.2009 6.27
”Kiina on suuri maa ja siellä on omat säännöt.” Entä sitten? Vai että ”antaa kunkin kansan tehdä omalla tavallaan omat asiansa.” Siis myös teloittaa kansalaisiamme?

Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto ; ) "

- "entä sitten!", vaikka Kiina tekee sen mitä oman lain säädönnössä sanotaan? Kiina on Kiina, olkoon euroopalaiset, amerikkalaiset tai muut maalaiset. Kuolemarangaistusta tulee aina, jos käytät/ kannat huumeita. Kokeilet sinä (Kiinassa)! Niin tiedät "entä sitten?" kysymyksesi merkitystä siellä.

Hyviäkin asioita tarkoittavat, mutta huonolla menetelmällä tehdään kuten toisten asioiden tunkeeminen (varsinkin aseilla ja uhalla), on aina huonoja seurauksia. Kuten irakin ja afgaanistan jutut jo kertovat, paitsi EU:n ja USA päättäjät sitä he eivät tiedä. Se on tragedia suureille sivistysvaltioille!

Sodat jatkuvat edelleen irakissa ja afgaanistanisssa. Terroristit edelle voimissa ja tulee voimistaan entisistään. Katsotaan miten Obaman lupaukset pitää?

Ei ole väliä mitä asioita ajaat, vaan sillä on merkitystä minkälaisia tapoja/menetelmiä käytät tavoiteiden saavuttamiseen. Ovatko tavat/menetelmät hyviä vai huonoja, niin seuraukset kertovat sen.

Edwin (nimimerkki)

"Tuo mielisairaus on mielenkiintoinen kysymys. Ellei koko 4 kg ollut hänen omaa huumettaan, vaan jonkun lainoittama niin kuka uskoo täysin mielisairaalle henkilölle miljoonien arvoisen lastin kuljetettavaksi."

Kyseessä oli maanisdepressiivisyys eli kaksisuuntainen mielialahäiriö, josta on kärsinyt mm. Winston Curchill ja Jimi Hendrix. Mielisairaus on harhaanjohtava termi tässä tapauksessa.

Ilkka Luoma

Kiinalla on vuosituhantiset perinteet - kaukoidässä muutoinkin kovat rangaistukset ovat arkipäivää. Me suomalaiset emme voi ymmärtää mittakaavoja mitkä Kiinassa vallitsevat - sama kuin vertaat Helsinkiä Enontekiöön, taitaa olla hiukan erilaiset johtamissäännöt ja -tavat kuin prosessitkin.

Kiinassa oli korkeakulttuuri jo, kun meillä Suomen niemellä asuttiin luolissa.

Uusimmt dna-tutkimukset viittaavat siihen, että idästä tulleet suomalaisesi-isät ovat 13000 vuoden takaa eteläisestä Kiinasta, kuten pueblointiaanit Etelä-Amerikassa (tosin kadonneet jo ennen inkoja...?)

Anssi Jaati (nimimerkki)

Suomalaisten on hyvin vaikea ymmärtää itäistä suurvaltaa ja sen 6000 vuotta vanhaa historiaa, kaikki siellä on niin erilaista. Kiinalaisten suurin asia meille on toisten asioihin puuttumattomuus.

Viljami Heino (nimimerkki)

Toimituksen poiminnat