Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Onko eläinkunnassa lakkoja?

Lakkoilu on taas ylittänyt uutisoinnin. Lakko on aina merkki epäonnistumisesta. Se on merkki siitä, että joustavuus loppui. Lakkoilu on jäänne ajoilta, jolloin ei ollut mitään luottoa tekijän ja teettäjän välillä. Lakko on vanhanaikainen ja alkeellinen ase, joka saan aikaan pidemmällä jänteellä vain vahinkoa. Vastuulliset ihmiset eivät tarvitse lakkoja. Vastuulliset työnantajat huolehtivat tärkeimmästä voimavarastaan, työntekijöistä.

Lakot ovat vähentyneet viime aikoina - verrattuna vauhdikkaisiin 1960-1980 -lukuihin. USA:ssa edesmennyt presidentti Reagan erotti lakkoon menneet lennonjohtajat ja palkkasi ilmavoimista uudet.

Vielä 1980-luvulle saakka Japanissa työnantaja huolehti tekijänsä kehdosta hautaan. Kuuluisa patruuna Valkeakoskella järjesti duunareilleen kodit, tarhat, koulut, itse työn ja vieläpä jalkapallojoukkueen. Juuso Wallden huolehti kaikesta; hän valitsi olohuoneiden tapetit ja vessanpöntötkin.

Lakko keksittiin dinosaurusaikana, jossa vastakkain oli Jussi ja jumala. Työnantaja otti kaiken irti, ei säästänyt kallisarvoisinta "omaisuuttaan", työntekijää. Työnantaja oli kapitalisti, eikä ymmärtänyt virheitään, vaan katsoi tilikirjoja.

Duunari otti ja hermostui, perustettiin punaisen aatteen liikkeet. Joukkovoima teki tehtävänsä. 80-luvulla saavutettiin tila, joka oli luonut suomalaisen hyvinvointivaltion. Työvoimaliike tuossa muodossaan oli tehnyt tehtävänsä.

Nyt on uusi aika; vastakkainasettelu on vain yritystoiminnan kilpailuasetelmissa, ei enää tekijöiden ja teettäjien asetelmissa. Vastuuntunto työntekijöistä on ainut keino työnantajalta, jotta kilpailukyky säilyisi. Joukkovoima muuntuu yksilön voimaksi.

Mikäli vastuunkantoa ei havaita työnantajassa, koituu se hiljalleen yrityksien tuhoksi; ne menettävät kilpailukykynsä. Maailmalla on runsaasti yrityksiä, jotka aina tekevät jonkun asian paremmin. Me emme voi lakkoilla, me voimme olla kapeilla toimisektoreillamme vain parhaita ja kyvykkäimpiä.

Työ on muuttunut joustavaksi, työsuhteet lyhyiksi. Vuokratyövoima lisääntyy koko ajan. Perinteelliset asetelmat ovat murtumassa. Joukkovoima on muuttumassa tiimivoimaksi. Järjestöt linnoissaan ovat poistumassa muodostuakseen verkostovoimaksi yksilöiden väleille.

Informaatio ei tule enää Helsingin päätoimistolta, vaan välittömästi kannanottoina suoraan yksilöiltä ja verkosta. Työntekijät tuntevat yhtiönsä; puuttuu vain se, että he voisivat osallistua myös pääomasijoituksin. Yhdysvalloissa on yhtiö, jonka kaikki 9000 työntekijää ovat myös omistajina ja tuo yhtiö menestyy hyvin.

Työntekijä ja työnantaja ovat verkostotiimi, jossa yhdessä vaalitaan yhtiön etuutta kilpailijoita vastaan. Työyhteisö muodostaa hengen, jossa jokainen huolella valittu tiiminjäsen tekee osansa motivoituneena ikäänkuin yhtiön omistajana.

Tänään Suomi elää kovassa maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa. Toveri itärajan takaa on halvempi tehtyä työtuntia nähden, kaukoidän toveri on vieläkin halvempi samoin virolaiset - hehän rakentavat nykyisin pääkaupunkiseudulla putkiremontitkin. Tämä kilpailu vaatii uhrauksia - oletko valmis alentamaan palkkaasi - todennäköisesti et. Millä varmennamme kilpailukykymme?

Jokainen yhtiöstään ylpeä tiimiläinen saa palkkansa vain tuotoksesta, ei budjeteista ja tämä on oikeasti tiedostettu. Tämän päivän parhaat yhtiöt huolehtivat työntekijöistään; arvokkaimmasta luonnonvarastaan, jonka innovaatiot luovat kilpailukyvyn. Menestyvä yhtiö kiittää tekijöitään oikeudenmukaisella voitonjaolla tai vaikeat ajat ylittävillä ratkaisuilla. Lakkoja emme enää tarvitse. Ongelmat ratkaistaan täsmähoidolla.

Ilkka Luoma

http://www.facebook.com/first.ilkka

[975]

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

sysmäläinen (nimimerkki)

Ei ole, koska "lakkoon" menijä menehtyisi, kukaan ei tuo ruokaa suuhun, paitsi poikasen vanhemmat ja sekin vain vierotukseen saakka. Lakko on merkki sosiaalisuudesta ja toisen vahvuuteen tukeutumisesta. Ja jos yksittäistä vahvuutta ei ole olemassa, turvaudutaan joukkovoimaan, kuten sudet ja leijonat, mutta sudet kuin leijonatkaan eivät lakkoile, ruoka juoksee tällöin ohi suun.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

ELÄMME MASSONIN SUUNNITELMATALOUDESSA
Siitä on enää kukon askel kommunismiin

Onko eläinkunnassa riistäjiä.

www.markusreed.julkaisee.fi/72

sysmäläinen (nimimerkki)

Kyllä, eläinkunnassa on vahvemman voimalla tapahtuvaa "riistoa".

Ofelia (nimimerkki)

"Menestyvä yhtiö kiittää tekijöitään oikeudenmukaisella voitonjaolla tai vaikeat ajat ylittävillä ratkaisuilla"

Aivan muuta on kuitenkin nähty. Börssiyhtiön päätarkoitus on tuottaa mahdollisimman suuri voitto omistajilleen. Menestys tarkoittaa tänäpäivänä vain yrityksen osakkeen korkeata arvoa. Johdon palkkiojärejestelmä näyttää perustuvan vain ja ainoastaan siihen.

Menestyvät yritykset irtisanovat säälimättä työntekijänsä, jos siitä on niiden osakkaille taloudellista hyötyä, tämä tehdään myös ns. hyvinä aikoina.

Työntekijän inhimillinen arvo on mitataan vain tuotantotekijänä ja yksityisen työntekijän tärken ominaisuus näyttää olevan kyky selviytä karsinnassa.

Moni on valmis alentamaan palkkaansa jos sijoittaja puolestaan on valmis alentamaan yritykseen sijoittamansa pääoman tuottoa. Koska tätä konsensusta ei ole näköpiirissä, tarvitsee työntekijäpuoli jonkin keinon puolustaa oikeuksiaan.

Pörssiyhtiöiden rinnalle saadaan toivottavasti lisää niitä yrityksiä, joissa osakkaina ovat työntekijät. Toivoa sopii vain, että myös kuluttajat ymmärtävät niiden arvon, niin, että ihmisen mittaisella yrityksellä on edes jonkinlainen mahdollisuus selvitä suurten puristuksessa.

sysmäläinen (nimimerkki)

Omistajien suurin 'omaisuuserä' on motivoitunut ja asiansa osaava henkilökunta.

Ilkka Luoma

2#
Eläinkunnassa on reilu riisto, katso esimerkiksi nokkimajärjestystä haaskalla - vahvin voittaa, mutta pienet tulevat ovelammiksi ja sopeutuviksi.

Veikko Nieminen (nimimerkki)

"Lakko keksittiin dinosaurusaikana, jossa vastakkain oli Jussi ja jumala. Työnantaja otti kaiken irti, ei säästänyt kallisarvoisinta ”omaisuuttaan”, työntekijää. Työnantaja oli kapitalisti, eikä ymmärtänyt virheitään, vaan katsoi tilikirjoja."

Kuinka niin OLI kapitalisti?? Eikö blogistin mukaan enää ole kapitalisteja???
Eläinkunnassa ei myöskään ole palkkatyötä, todella onneton ja ontuva vertaus.
Lakkotaisteluilla tämän maan tämä ns. hyvinvointi on työläisille ja köyhälle kansalle hankittu. Se on kylmä TOTUUS. Mitään työnantajakapitalistit eivät ole antaneet vapaaehtoisesti. Ihminen ja aivan erityisesti kapitalisti on ahne ja julma elukka, pohjattoman ahne. Kapitalismi ja kapitalistit ovat uhka niin ihmiskunnalle kuin eläinkunnalle, kapitalismi on RIKOS ihmisyyttä vastaan.

Niemisen Anttu (nimimerkki)

Hieno tulevaisuuden kirjoitusavaus.

Roitto (nimimerkki)

"Kaikissa meissä asuu pieni kapitalisti" :-)

Ilkka Luoma

Vapun kunniaksi - pitääkö lakot kieltää yhteiskuntaa vahingoittavina?

Hyvää Vappua - Glada Vappen!

Ilkka Luoma

Ja kaikille lakkoilijoille Hyvää Wappua!

Toimituksen poiminnat