Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Yhteinen tavoite luo kansallista identiteettiä

Kansalaiset odottavat vaaliteemoja ja tavoitteita vaalipiireittäin kultakin ehdokkaalta sekä niin ehdokkaiden kuin puolueiden arvoja. Kansa ei enää odota itse poliitikkojen loputonta keskustelua paikkajaosta, ja siitä mitä kukin saa ja ei saa. On asiakeskeisyyden aika, mutta mitä me kirjoitimme viisi vuotta sitten, kun silloinkin kansakunta oli vaalien edessä?

...

 

[30122005] Suomi puolustautuu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi. Koko perinteellisen EU:uun alueella vallitsee hermostunut väliaika; ei oikein tiedetä minne mennään. Meidän kaltaisessa demokratiassa ristikkäinveto estää päämäärähakuisuuden. Kansan yhtenäisyys on parhaimmillaan kriisissä; tuolloin on pakko luoda yhteinen tavoite. Nykymallinen hoivayhteiskunta ei ole enään realistinen päämäärä.

Kansallisesti on kaksi tärkeää ominaisuutta: identiteetin mukainen päämäärä ja osallistumisen oikeus sekä velvollisuus sen toteuttamiseen. Ihmisen tehdessä työtä tietäen tarpeellisuutensa ja työnteon päämäärän, hälventää se epätietoisuutta ja antaa tyytyväisyyttä onnistumisien myötä, havaiten yhteistoiminnan tuovan tulosta niin edustamalleen yritykselle/yhteisölle kuin itselleenkin.



Suomessa työttömyys ja yksinäisyys jakavat kansaa

 

Asioista puhutaan paljon, mutta tekoja näkyy vähemmän. Uuden vuoden tärkeimmäksi kohteeksi tulevat ihmiset itse ja kyky huolehtia osallistuvuudesta yhteiskunnan kassan turvaamiseksi. Kansallinen hyvinvointi perustuu nyt ja huomenna tulonjakoon ja verokertymien vähetessä kukkaro käy laihaksi.

Kuluttajat uskovat nyt kykyynsä kuluttaa; ostaa digiboxeja, littutelkkareita, ulkomaanmatkoja, kesämökin peruskorjausta ja suurempia autoja. Yritykset ovat reivanneet asennettaan huolestuttavampaan suuntaan; ulkoistukset kehittyviin maihin kiihtyvät ja useilla firmoilla tulee sen myötä menemään edelleen hyvin.

 

 

Kuinka käy ulkoistettujen yhtiöiden työntekijöiden?

 

Nuo ostoslistojemme tuotteet tulevat pääsääntöisesti tuontitoimintana ja tämä täytyy maksaa viennillä. Mitä me viemme, kun esim. suuri paperinostajamaa Saksa suunnittelee yhteistyöpaperitehtaita suoraan Venäjän metsien keskelle? Millä me maksamme mm. tuontipolttoaineen, kun Nokiakin tekee jo suurimmat voittonsa Kiinasta?

Emme ole itseriittoinen sisämarkkina, vaan viennistämme elävä tekninen ja energiaintensiivinen yhteiskunta, jossa tulontasaus on viritetty lähinnä sosiaalidemokraattien ja maaseutuväestön edunvalvonnalla huippukuntoon.

 

 

Kuinka järjestelemme kulutuksemme?

 

Kuinka järjestelemme kulutuksemme, jos jaettava verovarallisuus pienenee ja hallinnonalat tappelevat pienenevistä jakorahoista. Eduskuntamme on rakennettu toteuttamaan lainsäädäntöä lähinnä tulontasaukseen. Brysselinkin tulovirta vaihtaa suuntaansa.

Eduskunnan on keskitettävä voimiaan säädäntötyöhön, jolla edesautetaan kilpailukykyä, maahamme virtaavia pääomia, tarpeidemme mukaista koulutetun ulkomaalaisen työvoiman saantia sekä matkailijoita viihtymään turvallisessa, puhtaassa ja hiljaisessa maassamme.

 

 

Kansakunta vaatii presidentille lisää valtuuksia!

Tulevan presidentin valtaoikeuksia tulee lisätä vastaamaan kansalaisten toivetta. Presidentti on aktiivinen toimija, joka puskee aktiviteettia, ryhmähenkeä, kannustavuutta, osallistumisen halua sellaisen päämäärän eteen, jolla on nimi ja tarkoitus. Suomi tarvitsee päämäärän kuten koko EU.

Kehittyvillä mailla, mm. Venäjällä ja Kiinalla, on selvät päämäärät ja heidän kansalaiset tietävät ne. Venäjä on maailman raaka-ainevarasto toistaiseksi uinuvalla innovaatiopotentiaalilla ja Kiina on maailman liukuhihnatehdas siirtyen omaehtoisempaan suunnittelu- ja kulutuskäyttäytymiseen. Aktiviteetti ja toimeliaisuus ovat moninkertaiset verrattuna meihin tai EU:hun. Ylilyöntejä tapahtuu, mutta korjausliikkeiden frekvenssi tiivistyy vähentäen makulatuuria ja turhaa suunnittelua.

 

 

...

KUVA - LINKKI - http://photos1.blogger.com/blogger/4810/1008/1600/DSC_1207.jpg 

KUVATEKSTI

Suomessa Eduskunta säätää sananmukaisesti kansaa. Kansalaiset ovat kypsyneet puoluepolitiikkaan nykymallissaan; vastuunkantajaa ei löydy. Suomi käy Eduskuntavaaleihin vuoden 2007 alussa. On odotettavissa, että ehdokkaiksi nousee myös täysin uusia nimiä. Aika näyttää onko heillä vastuuntuntoa ja muutakin kuin oman edun tavoittelua.

Suomi on erinomainen maa ja keskimäärin edustajat vastaavat kansan näkökulmaa, onhan valiintunut puoluekartta kutakuinkin sama vaaleista toiseen. Nyt yhteenkuuluvuutta kansalaisille tulee julistamaan joko Kepu-Demari akseli tai sitten orastavasti Suomi on löytämässä oikeistojuurensa; onhan Suomi vuodesta toiseen oikeistoenemmistöinen Eduskunnassa.

Kuva otettu radikaalista kuvakulmasta 12.03.2006, kello 16:55. Uusi valittu kansanedustaja voi arvokkaasti, kunnioituksella, silmäillä uutta työpaikkaansa alhaalta ylöspäin. DSC_11207.JPG. 2,97 MB. Photo by Ilu 2006.lait ja edustaa

...

 

 

Olemme vedenjakajalla

Heti Uuden Vuoden lähtömetreillä Suomen kansa on vedenjakajalla; valittavan presidentin ominaisuudet tulevat olemaan merkittävä tekijä kansallisen yhtenäisyyden luojana. Nyt jos koskaan valinta on tärkeä ja nostaakin äänestysprosentin ennätysluokkaan.

 

Nyt pelissä ovat Säilyttäjät tai Uudistajat; kummatko parempia, sen jokainen miettii itse peilaten omia tarpeita ja vallitsevia olosuhteita. On tapahtumassa yhteiskunnallinen muutos maailmanjärjestyksen vaihtaessa napaisuuttaan.

Ilkka Luoma

http://www.facebook.com/first.ilkka

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

http://ilkkaluoma.vuodatus.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)

Hei nuori aikuinen, haluaisitko elää maalla?

Keskustelu sulkeutuu 01.01.2011

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teemavuosi 2011 tuo esiin nuorten aikuisten mahdollisuuksia elää ja työskennellä maaseudulla lähellä luontoa. Nuoret aikuiset halutaan mukaan maaseudun kehittämiseen. Kerro sinäkin kantasi:

Keskusteluun johdattavat kysymykset:

* Mikä suomalaisessa maaseudussa on sinulle arvokasta?
* Onko sinulla mahdollisuuksia vaikuttaa kotipaikkakuntasi asioihin tai asuinympäristösi viihtyvyyteen?
* Mikä saisi sinut jäämään tai muuttamaan maalle tulevaisuudessa?

Näytä lisää

* Etusivu }
* Keskustelut }
* Ajankohtaista }
* Info }
* Arkisto

Keskusteluihin osallistuminen ei vaadi tunnusten luomista

http://www.kerrokantasi.fi/aihe/hei-nuori-aikuinen...

Ilkka Luoma

Todennäköisesti suuret joukot suurista ikäluokista eläköidyttyään muuttavat kotikonnuilleen (so. maaseudulle usein) ja vievät suuren ostovoiman uusille markkinoille ja hyvä niin - tasaa myös asuntojen hintoja koko Suomen osalta.

Toimituksen poiminnat