Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Ikiaikainen nautintaoikeus

Elämme tunnustuksen herännäisyyttä. Onko syynä omatunto vai mikä, mutta on ilolla merkille pantavaa, että suomalaiset pohtivat anteeksipyyntöä saamelaisilta Suomenniemen alkuperäihmisiltä. Mitä tarkoittaa viime kädessä saamelaisten ikuinen nautintaoikeus maihinsa – onko heille oikeus vaatia täyttä itsenäisyyttä?

 

Sama tilanne olisi kaikkialla maailmassa: Etelä-Amerikan inkat, Väli-Amerikan atsteekit, maiyat ja tolteekit, Australian aboriginaalit ja esimerkiksi Espanjassa baskit. Kaikki nämä ovat joutuneet meidän valkoisen rodun puristukseen. Koko Afrikan manner on sitten vielä aivan oma lukunsa.

...

 

Bolivia, tuo vähän tiedetty Etelä-Amerikan sisämaavaltio sai uuden presidentin 53,4% äänimäärällä. Che Guevara paidassa esiintyvä Evo Morales edustaa Bolivian enemmistö- ja alkuperäkansoja, inkojen jälkeläisiä, tai oikeastaan Pueblo-intiaanien jälkeläisiä.

 

Valkoinen mies espanjalaisena tuli, ryösti, raiskasi ja tuhosi pitkälle kehittyneen omaperäisen Inka-valtion, jossa jumalana oli Inka, joka sai voimansa auringosta ja uskollisuuden lähteensä Äiti maasta Pachamama´sta. Uusi presidentti on luvannut tehdä historiaa ja palauttaa alkuperäiskansan sille kuuluvaan arvoonsa.

[C] [25012006] Suomi saa myös uuden presidentin sunnuntaina, ehkä samansuuruisella äänimäärällä. Suomen uusi presidentti ei voi luvata lähimainkaan sitä mitä Evo Morales lupaa: tuoda kansallista tuntoa ja uutta oikeasti parempaa elämää vuosisatoja ahdingossa eläneelle alkuperäiskansalle.

 

 

Inkat olivat huipulla, kun espanjalaiset ryöstivät heidät kullan himossaan

 

Inkat olivat valtansa huipulla 1450, jolloin heillä oli yksi tuolloisen maailman kehittyneimmistä yhteiskunnista, kunnes espanjalaiset valloittajat, qonquistadorit valloittivat ja varastivat kullan sekä tappoivat Inka-hallitsijan petoksella. Valloitukseen tarvittiin petosta, epärehellisyyttä ja uskon mukanaan tuomaa varmuutta "oikeassa" olemisesta. Espanjalaisten miekat heiluivat ristin tahdissa.

 

 

Kokaiini on ikiaikainen piriste, valkoinen oppi tiivistämään sen huumeeksi

Uusi presidentti on aidosti vasemmistolainen, joka on tullut coca-pensasviljelijöiden keskuudesta. Tunnetusti USA käy loputonta sotaansa pelastaakseen nuorukaisensa huumeiden kirosta. Inkat käyttivät coca-pensaan lehtiä piristyäkseen ja kestääkseen Andien vuoriston kovia olosuhteita, mm. turruttaen nälän tunnetta.

 

Inkat pitivät cocaa pyhänä kasvina ja olivat pureskelleet sen lehtiä satoja vuosia. Huumeongelma räjähti käsiin länsimaissa vapauden ja kukkaisaikojen 1960-luvulla, jolloin Vietnamin sota riehui ja vapaarakkaus oli sallittua.

 

 

Morales pitää Kuuban Castroa oppi-isänään

Miksi Bolivian tapahtumat voivat vaikuttaa maailmanlaajuisesti? Etelä-Amerikka on kääntymässä vasemmistolaiseksi. Amerikkalainen kapitalismi ei ole nyt monissa Etelä-Amerikan maissa suosiossa. Jenkki halutaa ulos myös Boliviasta, vaikka USA on syytänyt huumetaistelun rahaa runsaasti maahan.

 

USA:ssa on aina ymmärretty rahan kaikkivoipaisuus ja luullaankin sen poistavan heidän nuorisoaan vaivaavaa tekemisen ja osallistumisen puutetta. Huumeet ja liikaylensyönti ovat Pohjois-Amerikan vitsaus ja kansallisongelma. Bolivia voi esimerkillään sytyttää maailmanlaajuisesti alkuperäiskansojen nousuaallon, siksi tunnettua on valkoisen rodun historiallinen kolonnialismi ja markkinatalouden ryöstökauppa.

Mm. Suomen oma alkuperäiskansa, saamelaiset, seurannevat tarkkaan, mitä Inkojen jälkeläinen sytyttää omassa maassaan. Bolivia on öljyn, maakaasun ja kullan tuottaja, onkin odotettavissa näiden raaka-aineiden maailmalle myyntiä, onhan kulta nyt hinnaltansa ylempänä kuin koskaan yli 25 vuoteen.

 

Kultarahalle lienee runsaasti käyttöä, kun ilman kravattia esiintyvä presidentti lunastaa lupauksiaan maanmiehiltänsä. Alkuperäiskansoja ovat Boliviassa aymarat ja mm. quechuat, heitä on 60% 9,2 miljoonasta, vähemmistön ollessa mm. espanjalaisten jälkeläisiä.

 

 

Löysivätkö kiinalaiset Amerikat jo ennen Kolumbusta?

Merkittävin asia lienee kohta laajasti keskusteluun kirpoavat uudet Amerikan löytäjät; maallikkohistorioitsija Gavin Menzies esittää hurjan, jopa todisteellisen, väitteen kiinalaisista, jotka Ming-keisarinsa Zhu Din´n lähettämien dzonkkilaivastojen myötä löysivät Amerikat (ja koko maailman) jo 1421-1423, siis huomattavasti aikaisemmin kuin meidän oppima Kolumbus.

 

Muinoiset Inkat ottivat ilmeisesti uteliaina vastaan nämä ilman sotimishaluja tulleet kiinalaiset. Kiinalaiset mieluummin lahjoivat ja ostivat ymmärrystä; he eivät tarvinneet miekkaa eivätkä uskontoa. Näinkö Inka-kuningas otti ystävällisesti vastaan myös espanjalaiset vuonna 1525, luottaen heihin kuten esi-isänsä kiinalaisiin?

 

 

Valkoisen miehen ryöstö

Espanjalaiset ja valkoinen mies tekivät tehtävänsä ja itsenäisyys koitti Boliviassa vasta Simon Bolivarin myötä 1825. Aika näyttää millainen historianlehti nyt kääntyy. Maailmalla on nousemassa alkuperäiskansojen esiinmarssi vaatien heille kuuluvia historiallisia oikeuksia kuten juutalaiset ja palestiinalaiset Pyhään maahan.

 

Voisi arvata Evo Moralesin kiinnittävän huomiota kansansa itsetuntoon, osallistuvuuteen, työntekoon ja yhteiseen järjestelmään, jossa mahdollisimman monet kokevat yhteenkuuluvuutta ja hyödylliseksi tuntemista. Kuinka meillä?

Ilkka Luoma

 

ps.

Kun Evo Morales kävi Suomessa 2010, olivat saamelaisedutajat kunniavieraina hänen kutsuillaan. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Vieras (nimimerkki)

Terävä ja aiheellinen nosto historiasta. Ammattilaisen tekstiä. Olen muuten kuullut, että itse saamelaisten arviot saksalaisista eivät olisikaan siinä linjassa mitä lantalaiset ovat kertoneet, siis muualta Lappiin tulleiden kertomukset.

Ilkka Luoma

Kiitos kannustuksesta. Arviosi on oikean suuntainen. Asuin 1980-luvun lopulla Sodankylässä ja haastattelin tuolloin paria sataa saamelaista - sain selkeän käsityksen asenteista saksalaisiin aseveljiin, näin tuon sanan tuohon tutkimusteni pohjalta asetan!

Haastattelumatkojeni myötä syntyi samalla perustieto Sallan kaistaleeseen, joka luovutettiin Neuvostoliitolle, ja mitä siellä oli ja on vieläkin!

Vieras (nimimerkki)

Ilkka Luoma, pitääkö huhu paikkansa, että luovutetulla Sallan kaistaleella on Venäjän rikkain uraaniesiintymä?

Esukka (nimimerkki)

Tarkoitatko suuria malmivaroja? Suomessa GTK tietää tuon asian. Saksalaiset mittasivat Sallan vanhalla alueella suuria radiokaktiivisuuslukuja. Saksasta tuli asiantuntijoita 1942, ja tutkivat suurella intensiivisyydellä aluetta kaksi vuotta!

vieras (nimimerkki)

Tapasitko Asko Oinaan, oli tuolloin maaherra.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Vähän sekava, mutta ihan hyvä juttu.

Saamelaiset olivat kaiketi Suomen alkuperäiset tai varhaisimmat asukkaat. Eiköhän heitäkin ennen täällä asunut joitakin muita. Suomalaisugrilaiset taisivat tulla useammassa aallossa. Suomenruotsalaiset tulivat rannikkoseuduille aikanaan valloittajina. Ainakin mustalaiset ja juutalaiset sekä tataarit saapuivat ketkä milloinkin. Onkohan tänne isommalti tullut muita?

Meidän taitaisi olla varmuuden maksimoimiseksi syytä ottaa dna-näyte kaikista kansalaisista ja sitten määritellä kuinka paljon kutakin kansanryhmää tahi vastaavaa on maassamme. Sitten voisimme pohtia tuota anteeksipyyntöä.

Onko koko Suomen pyydettävä anteeksi saamelaisilta? Onko sama tehtävä mustalaisille? "Ukko mustilaista" moitittiin sossun jonossa ja kehoitettiin menemään töihin. Tämäpä vastasi laittamattomasti: "työ ei kuulu meidän kulttuuriin."

Onko tataareilta jotain anteeksipyydettävää? Mikä ryhmä on sortanut heitä ja kuka pyytää anteeksi? Juutalaisilta on jo pyydetty anteeksi. Lipponen paljasti sen merkiksi muistokiven Helsingin Tähtitorninmäellä olihan Suomi luovuttanut 12 juutalaista Natsisaksalle.

Pitäisikö suomenruotsalaisten pyytää anteeksi kaikkea sitä törkeyttä, johon he ovat syyllistyneet 900 vuoden aikana?

Pyytääkö Halonen viimeisessä Uuden Vuoden puheessaan anteeksi kaikki ryhmät mainiten? Vai suommeko tämän kunnian Salelle?

Ilkka Luoma

Askolan kivikautiset nuotionpohjat ovat 7000 vuoden takaa, jolloin Suomenniemi oli aivan eri näköinen (maannousu).

Se lienee varmaa, että saamelaisten esi-isät tulivat aiemmin kuin meidän valkoisten suoranaiset esi-isät.

Ristiinnaintia on tapahtunut tuhansien vuosien ajan. Kuitenkin meillä on vahvat siteet itään, toisin kuin esim. ruuotsalaisilla, siellä saamelaisten osalta sama asia - jos halutaan puhua saamelaisvaltiosta, niin siihen liittyy laajoja alueita Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä. Itseasiassa siitä syntyisi elinkelpoinen ja itsenäinen kansallisvaltio - Saamen tasavalta.

Vieras (nimimerkki)

Saamen Tasavalta, tuo maistuu hyvältä! Uskon, että kohta syntyy Facebook -ryhmä!

vieras (nimimerkki)

Saamelaisilla on todisteellinen ja juridinen oikeus maihinsa. Suomalaiset huippujuristit ovat perehtyneet asiakirjoihin, ja asia ei kestäisi valtiomme omistusta, jos se oikeuteen vietäisiin.

Esukka (nimimerkki)

Maailmanlajuisesti törkein teko oli espanjalaisten suorittama ryöstö Vali- ja Etelä-Amerikassa. Belsgian kuningas Leopold oli toinen murhaaja ja ryöstäjä, jota silloinen Euroopan valtaenemmistö tuki ja puolusti!!! Nykyisen Kongon ongelmat ovat Leopoldin peruja, osataankohan siellä pyytää anteeksi? Suomalaisilla on myös kädet veressä, Kemira ja titaanioksidi, Kongo.

vieras (nimimerkki)

Mieluusti etelän immeinen laskettelee Lapin tuntureilla, mutta meneekö tästä mitään itse saamelaisille?

Ilkka Luoma

On kysymys titaanioksidin raaka-aineesta, ja mitä Kongossa Kemiran osalta tapahtuu on kiusallista. Titaanioksidia tarvitaan mm. maalivalkoiseen, siis meille kuluttajille.

vieras (nimimerkki)

Ilmeisesti Ilkka Luoma haki kansanvälistä verrantoa erinomaisella "inkajälkeläinen" kirjoituksellaan meidän saamelaisiin nähden.

Ilkka Luoma

Kyllä - valkoinen mies on kollektiivisesti röykyttänyt alkuperäkansasoja kaikkialla, niin myös me Suomenniemellä. Miksi muuten saamelaiset vetäytyivät pohjoisiin tuolloin aikoja sitten?

Vieras (nimimerkki)

Kuinka paljon etelän verovaroja on lähetetty Lapinlääniin? Kuinka paljon olemme saaneet alihintaista sähköä Lapin koskista? Kuinka paljon Lapin kaivokset ovat tuottaneet niin Lappiin kuin koko maahan?

Ilkka Luoma

Tuossa on joukko oleellisia kysymyksiä, kun ratkaistaan mitä on saatu ja mitä on annettu - saamelaiset, lantalaiset (lappilaiset), ristiin naidut ja turistit.

vieras (nimimerkki)

Onko lantalaiset muualta muuttaneita, ei siis originelleja?

Esukka (nimimerkki)

Hyvät laskentalähtökohdat joutaville valtion virkamiehille ministeriöissä.

vieras (nimimerkki)

Noita laskelmia lienee tehty, mutta ei olla julkaistu.

Ilkka Luoma

Tai sitten tohtoreille työllisyystöinä!

Vieras (nimimerkki)

Upea kuvasarja, hengästyttävä, oletko itse kuvannut?

Ilkka Luoma

Joo, kuvia on niin paljon, että hengästyttää - mutta paljon kävijöitä Boliviasta! Omia ovat, siis copyright kunnossa :)

Esukka (nimimerkki)

Hienoja kuvia, kättelitkö Moralesia? :)

Ilkka Luoma

Kyllä, mutta en osaa espanjaa, ... btw. sekin on kumma jäänne espanjalaisten ryöstöretkestä, siis bolivialaisten yleiskieli espanja ...

Vanhat Tavat (nimimerkki)

Puhumattakaan viikinkien Ameriikan reissuista, paljon ennen Epsanjalaisia... Hitaat Hämäläiset myös asuttaneet metsiämme ikiajat, tuumintatuokio vaan venynyt niin pitkäksi, ettei valitusta Ruattalaisten maan ryöstöstä ja eturyhmilleen jaosta olla saatu voimalla esiin! Kruunu varasti maat ja jakoi miekalla omilleen, luonnonusko jahdattiin pakkokasteella ja uhrilehtojen poltolla liki unholaan, maailmalla ensimmäisinä kuuluisina tuotteinamme oli terva ja hamppu, nuo kaksi luonnontuotetta, joita öljyteollisuus etunenässä ollaan laittomiksi koetettu saada!
Eturyhmien ääni rahan voimalla on jo pitkään aiheuttanut maamme tuhoa, raha ja korruptio on tullut liian kalliiksi suurelle osalle kansaa, liki miljoona kansalaista elää kädestä suuhun, säästetyt sukupolvet tehneet köyhyydestä ja toivottomuudesta jo periytyvää!
Maassamme harrastettu luonnonvarojen ryöstö ja liki ilmaiseksi muualle anto on kiihtynyt parin vuosikymmenen aikana, syyllisiä ei olla vastuuseen saatettu vaan palkittu kaiken maailman viroilla, rakenteellisen korruption mallimaana olemme ohittaneet jo Valko-Venäjän!

Ilkka Luoma

Kuulemma nuo hitaat hämäläiset (itsekkin Hämeenlinnassa syntyneenä)ajoivat juuri saamelaiset pohjoisemmaksi.

vieras (nimimerkki)

Pitää paikkansa. Saamelaiset olivat enemmän vaeltajia kuin hämäläiset, jotka olivat metsästäjä-viljelijöitä ja tarvitsivat paikalla olevaa maata.

Esukka (nimimerkki)

Kekkonen valjasti Lapin kosket. Etelä sai puoli-ilmaista sähköä ja lapinmiehet töitä. Kekkonen viihtyi hyvin Reidarin ateljeessa Ylläksellä. Reidar oli julkihomo.

Ilkka Luoma

Kekkonen tykkäsi käydä Reidarin luona ryypiskelemässä, kalassa ja saunomassa.

Ilkka Luoma

Vieras,
Mistä sait selville tuon uraaniesiintymän Sallan vanhalta luovutetulta alueelta?

Vieras (nimimerkki)

Saksasta Wehrmachtin arkistosta.

vieras (nimimerkki)

Wehrmacht kirjoitetaan h tuonne väliin, vähän niin kuin mithä? ;-)

Ilkka Luoma

Saitko sieltä myös viitetiedon SS:n omasta geologiryhmästä, joka kävi Sallassa 1942 ja 1943?

SS:n arkistot ovat tältä osin kadoksissa tai hävitetyt, mutta HE vuosivat jostain syystä tiedon Neuvostoliittoon, vielä sodan kestäessä!!!

Esukka (nimimerkki)

Vaati hiukan salapoliisityötä!

Ilkka Luoma

Vaatii myös SS:n arkistojen esille saaminen, nykySaksa panttaa niitä, mitkä ovat sattumoisin tallessa!

Ilkka Luoma

Facebook´iin on avattu Saamen Tasavalta -projekti - Lunastewtaan saamelaisille ne ikiaikaiset naitintaoikeudet - liity ryhmään. Ryhmän sähköposti:

saamentasavalta@groups.facebook.com

Ryhmä Facebookissa:

http://www.facebook.com/home.php?sk=group_13124420...

Liittymissessio:

http://www.facebook.com/event.php?eid=166042070108782

Vieras (nimimerkki)

Tuo joutaa saamaan suosiota, nyt aidot saamelaiset liikkeelle!

Ilkka Luoma

Kiitos. En tiedä toimivatko linkit, kun Fb on suljettuna...

katsoisin, että saamelaisilla on nyt oiva mahdollisuus tuoda itsellisyyttä esille, ja tavoite saada samanlainen itsehallinto kuin ahvenanmaalasilla, on mahdollisuuksien rajoissa, vaatii vain pitkää ja huolellista asioiden järjestelyä. Nyt on aika!

Esukka (nimimerkki)

Kannatettava idea, mukana ollaan. Saamelaisille sama ominaisuus kuin ahvenanmaalaisille!

Ilkka Luoma

Samaa mieltä, mikä voisi olla esteenä saamelaisten erioikeudelle, kun se on ahvenanmaalaisillakin?

Vieras (nimimerkki)

Trilogian viimeinen lienee Tabu-Mari Himokas tämän osion Naima Aslakille :)

Ilkka Luoma
vieras (nimimerkki)

Saamelaisialla on riittävä mielikuvitus, varsinkin kun Puukko-Nunnuka päräytti Lynxin käyntiin ja hurautti Sodankylän keskustasta jäätynyttä joenuomaa 100 kilometriä Vuotsoon, pakkasta oli 40 astetta .... ja laa pitkät erät tuppea särvinjuomineen.

Esukka (nimimerkki)

Heinähatut ovat kuulemma kovia mieskunnoltaan ;-)

Ilkka Luoma

Veli-Soikee ja Naima-Aslak virittelivät Luosthon lustinpitoa juuri silloin, kun asuin Sodankylässä - noihin aikoihin kävi myös Luostolla kuuluisa RitariÄssä - David Hasselhoff, aika kettu miehekseen, jätti isot laskut maksamatta, vahingossa varmaan, ei ollut käteistä ...! :)

Mutta asiana, ... joku voisi laskea mitä merkitsisi niin saamelaisille kuin jälkisuomalaisille Lapin saamealueen erottaminen Suomesta.

Ilkka Luoma

Toimituksen poiminnat