Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Länsi söi tänään velanotolla huomisen

HS oivalsi jo "metsää puilta näkijöiden" oivaltaman länsivelkakierteen pelottavan markkinatalouden kulutusähkyyn tottuneiden konservatiivien näyttötaloutta ja kerskakulutusta - HS - 8. marraskuuta 2011 - A4 taloustoim. Petri Sajari

 

[ ... malilainen rahanmakuun päässyt ja länsimaalaistunut liikemies tuo surutta raaka-aineita kotimaastaan Ranskaan jalostettavaksi, vaikka jalostuksella olisi voinut työllistää maanmiehiäänkin. Länsi-eurooppalaiset ja suomalaiset sättivät halpaa energiaa meille tuovaa Venäjää epävarmaksi ja epäluotettavaksi toimittajaksi.

 

Esimerkiksi kaasutoimituksia Suomeen ei ole koskaan katkaistu Venäjältä, vaikkapa painostuskeinona. Edullista raaka-ainetta ja energiaa Neuvostoliitto-Venäjältä on meille vuosikymmenet virrannut - mahdollistaen osaltansa materiaalisen hyvinvointimme kasvun ... ]

 

Tänään venäläiset tuovat itä-suomalaisten hyödyksi ja iloksi nyt noita maksamiamme energiarahoja takaisin elättämään kohta koko itäistä Suomea, joka erkaantuukin voimallisesti turkulaisten "ruotsalaisuudesta". Meidän pitäisi viedä jotain, jotta voimme esimerkiksi maksaa elintaso-automme ja muut väkivahvan Saksan tuotteet, mitä halajamme - niiden korkean laadun vuoksi.

 

 

Velkaannumme koko ajan lisää 

- olemme velkaantuneet koko valtiovarain- ja pääministeri Jyrki Kataisen hallituskauden - aina vuodesta 2007 lähtien - lisääntyvästi - nyt otamme entistä enemmän lainaa Kiinasta, koska siellä on paljon "meidän kulutusnäyttörahaa", sillä halusimme ostaa kaikenlaista, tarpeetontakin.

 

Olemme luoneet itsellemme jopa mielenterveyttä horjuttavan näyttötaloudellisen kulutusmaniayhteiskunnan. Missä mennään kasvuhokemakokoomus? Missä mennään, kun kansa sairastaa, nuoret ajautuvat päämäärättömästi ja kuitenkin pienellä osalla menee aina vain rahallisesti paremmin - varmaan se noin reilu 13 prosentin osa Suomen kansasta, jotka äänestivät Kokoomusta valtaan, kaikista äänioikeutetuista [?]

 

Toistaiseksi Suomen valtion suhteellinen velan pienuus ei lämmitä todellisuudessa satoja tuhansia työttömiä, koulunsa keskeyttäneitä, vaikeisiin riippuvuuksiin ajautuneita, mielenterveytensä menettäneitä ... milloin alkaa meidän "kreikan tie"?

 

 

PS - Otsikko toisin sanoin:

"Velka on toisen tekemän eilisen työn tänään suoritetun kulutuksen huomisen varantojen syömistä"

 

 

 

Ilkka Luoma

 


 

[AIHEESEEN LÄHEISESTI LIITTYVIÄ AIEMPIA KANSALAISMIELIPITEITÄ]

 

Cc: paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; anni.sinnemaki@tem.fi ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; timo.soini@europarl.europa.eu ; oras.tynkkynen@eduskunta.fi ; satu.hassi@europarl.europa.eu ; jyrki.katainen@vm.fi ; kellesa@hotmail.com ; mikko.sauli@gmail.com ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; ville.niinisto@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; leif.fagernas@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi

Sent: Sunday, June 13, 2010 2:49 PM

Subject: KANSALAISKIRJOITUS ja VASTINE - [06062010 - HS/Talous - Degrowth/E.Venesmäki] ~ Maailma hakee vauhtia puolitukseen

...

 

 

Maailmalla haetaan vauhtia kulutuspuolitukseen

(Maailmalla puhaltavat uudet minimalismin tuulet - uutisointi puhuu myös kulutuksen vähentämisestä suositun kasvunpolitiikan lisäksi - Helsingin Sanomat 06.06.2010 - [E] -Talous: Degrowth-ajattelu/ kirjoittajana Elina Venesmäki ~ Jäähyväiset kasvupakolle)

 

[ ... kuluttaja, miksi meidät on nimetty markkinataloushenkisesti - etsiin ostettavaa, vaikka kaksihenkisen perheen kahdessa wc:ssä on jo molemmille omat sähköhammasharjat - mutta kun sähköistetylle kesämökillekkin pitäisi saada omansa, ei tarvitsisi kuljetella 'pepsodentteja ja jordaneja' alvariinsa mukanansa - "kahdensimme kotimme työhön ja vapaa-aikaan" ... ]

 

Kaikilta poliitikoilta irtoaa kasvuhakuisuus - ja hyvinvoinnin lisäämispuheet. Milloin yhteisten asioidemme hoitajat ymmärtävät, että rajallisesta ei määrättömästi ammenneta? Kasvuntalouden rinnalle on älykkö- ja intellektuellipiireissä nousemassa kulutuksen vähentäminen, jopa puolitus.

 

Maapallo hengästyy ihmisen mukana. Markkinatalouden kovat näyttötalousarvot ovat manipuloineet meidät tuplapakoputkien, leikkimökin kokoisten pihagrillien ja heinälatojen mittaisten citymaastureiden ikeeseen ja autuuteen.

 

Puolueista nykyinen työväen- ja toivopuolue Kokoomus on selvin näyttö- ja kulutustalouspuolue [1] , jolle kasvu ja kasvuhakuisuus ovat maallista globalisaatiomannaa [2] - se on ikäänkuin sumentanut elämisen laatuajattelun elintason nousuportaita ylös kilpajuostessamme.

 

Entinen työläispuolue rakkaudelle omistautunut SDP kumppaninsa SAK:n kanssa hakee hyvitystä porvarien jatkuvalle maalliskukoistukselle ajaen lisää palkkaa, lisää vapaa-aikaa ja lisää työn helpokkeita, jotka aina lisäävät ihmisestä ulkoisen energian käyttöä.

 

 

Syömme maapallon vuotuisen biokasvun jo syyskuun loppuun mennessä

 

Globalisaatioihminen syö yhteisen pallomme vuotuisen biokasvun jo yhdeksässä kuukaudessa [3] . Loppu kolme kuukautta on velaksiottoa, jonka korkona on hallitsematon ympäristömuutos. Ihmiskunta kiihdytti velanotolla kasvunsa yli sen kestokyvyn, minkä evoluutio loi ympäristölle vuosimiljoonien aikana. Syömme huomista ylihuomisen sairauksille.

 

 

Herkkä kysymys Sinulle kuluttaja 

 

Maapallo sairastaa maallistuneen ihmiskunnan kanssa. Filosofit ovat heränneet pohtimaan vaihtoehtoa kulutuskasvulle. On herätty miettimään stabiilia tilaa, jopa vähentämistä. Herkkä kysymys Sinulle kuluttaja: "Mitä sinä tarvitset lisää, mitä sinä tarvitset enemmän, voidaksesi kantaa sen geenistöllisen vastuun, mikä Sinulle on periytetty historian hämäryyksistä saakka?"

 

 

Zizek ja Attac

 

Suomessa Attac [4] -järjestö määrämuotoistaa markkinatalouden rinnalle hallittua vakauskulutusta, jossa vuotuinen biokasvu jättää marginaaleja tuleville vuosille - siis annamme ympäristöpankkiin varantoja, joista ympäristöyllätysten koittaessa on reservejä elämän ylläpidolle.

 

Filosofi Slavoy Zizek [5] on uuden aallon edustaja vanhasta maailmasta. Entinen intellektuelli kommunisti koettaa saada aikaiseksi vallankumousta - vanhoin teesein. Onko Zizek kuitenkin prototyyppi uudelle minimalistiselle ajatukselle, jossa tasapaino on verotuksen, yhteiskuntaelämän ja elinvoimakeskustelun keskipiste kulutusmantran sijasta?

 

 

Uskonnot loivat meille ympäristön vastaisesti ainutlaatuisuusaseman, jota meillä todellisuudessa ei ole

 

Maailmalla leviää ajatus uusheräämisestä. Missä mennään? - Ihmiskunta on osana luontoharmoniaa, jossa resurssit jakaantuvat tasapainokilpailussa ja evoluutiovoittajan/ -voittajien tahdissa. Oleellinen ero on siinä, että ihmisettömässä luonnossa on vastavoima aina edessä, liikakasvun hillitsijänä. Luonnossa ovat aina myös häviäjät - mikä on ihmisen kohtalo seuraavien 200 vuoden aikana?

 

Me tapoimme ja tapamme vastavoimiamme tavoitellessamme lisää, lisää ja aina vain lisää - kutsumme sitä elintasoksi, ja monesti hankimme sitä toisten kustannuksella. Viriääkö jostain ohjatussa luontostruktuurissa jokin sellainen voima, joka tasapainoittaa meidät suhteelliseen maapallokokoomme? [6]

 

Repeääkö levinnyt kuilu ylikulutuksen markkinatalouden ja elämää kituuttaneiden kehitysmaiden väliseksi sodaksi elintilasta, puhtaasta vedestä ja riittävästä ravinnosta? Optio- ja sijoituspapereita kuin kultavarantojakaan ei voi syödä nälkäänsä, kun niiltä katoaa sinä viimeisenä päivänä koko markkinatalouden perusprinsiippi - vaihtoarvo.

...

 

Tekstissä olevien alaviitteiden linkit:

[1] ---   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Kansakunta+etsii+vaihtoehtoja   ---

[2] ---   http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1754769/evoluutiolla-ei-ole-tunteita-adjektiiveja-eika-sinansa-ihmista-tai-elainta/   ---

[3] ---   http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1844230/ympariston-kestokyvyn-ylitys-maksetaan-nyt-talouden-shokkiaaltona/   ---

[4] ---   http://fi.wikipedia.org/wiki/ATTAC   ---

[5] ---   http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/Zizek/   ---  

[6] ---   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=virukset   ---

...

 

 

Tekstiin liittyvät kuvakansiot

- Vesi [A] - elämän lähtökohta, joka ei uusiudu, ja joka uhkaa paikka paikoin loppua, kuin elämä ilman markkinatalouttakin [B] -

Copyright by Ilkka Luoma [C] - kuvia saa käyttää ylläolevan kirjoituksen yhteydessä...

 

[A] ---   http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/End%2520of%2520Pure%2520Water/   ---

[B] ---   http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/Ulkona%2520markkinatalouden%2520-%2520ilman%2520s%25E4hk%25F6%25E4/   ---

 

Ilkka Luoma

 

http://www.facebook.com/first.ilkka

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

 

 

 

 


Alla kansalaiskirjoitus lähihistoriasta, jolloin kulutusmahdottomuus nousi pintaan jo tavallisten kansalaistenkin taholta:

 

[ORIG 18012009]

Hallitsematon kasvu päättyy aina - ja tilalle tulee uudelleen kasvu!

(Poliitikot, talousmiehet ja ostovoiman makuun päässeet julistavat kasvun autuutta ja kaikkivoipaisuutta niin hyvinvoinnille kuin elämän helpottamiselle)

 

[ ... alussa oli vain olematon piste, se räjähti Big Bang´ina - syntyi jostain täysin meille käsittämättömästä syystä alkutihentymä kahden olemattoman välille 1/. Kasvun fysiikka oli näin synnytetty. 13 miljardia vuotta on sitten kasvua, räjähdystä ja uudelleen kasvua - mitattuna, koettuna ja ahdistuneena ... ]

 

Läntinen markkinatalous huomasi hyödylliseksi etsiä kustannustehokkainta valmistusta suurimpien markkinoiden keskeltä. Syntyi Kiina ilmiö - maailmanhistorian suurin kasvurykäys on koettu 30 vuoden aikana Kiinassa, jossa edesmennyt pieni suuri mies Deng Xiaoping 2/ vapautti kiinalaiset "rikastumaan".

 

Taloustieteilijöiden ennustama ja varoittama globaali kriisi on nyt läsnä kaikkialla. Länsi-ihminen väsyi ja väsytti myös yhteiskuntajärjestelmänsä 3/. Japanissakin huomattiin, että kahden hengen talouden kahteen toilettiin ei voinut enää hankkia viidettä ja kuudetta sähköhammasharjaa.

 

Suomessa mm. valtiovarainministeri Jyrki Katainen valoi uskoa kansalaisiin kasvun autuudesta 4/  ~ onneksi kuluttamisen jalolle näyttötaloussäädylle. Oli usko loputtomaan kasvuun, sen aikaansaamaan työhön ja siitä kehkeytyvään ostovoiman lisäykseen ~ onneksi valmistusjärjestelmille lisäämään investointeja suurempiin lukujen ja massojen määriin. Kasvu oli kaiken mittari.

 

Kasvu on luontaista. Dinosaurukset kasvoivat yli mittojensa - vielä, täysin varmistamattomista syistä kasvu saavutti huipun, ja tyrannosauruksia kohtasi loppu. Pieni lajisto - nisäkkäät jäivät sopivan pieninä eloon, aloittaen oman kasvunsa. Nisäkkäänä ihminen on saavuttanut kasvunsa rajat - niin omansa (länsihousujen vyönreiät ovat loppuneet) kuin manipuloimansa ympäristön.

 

Ihminen siirsi, muunsi, räjäytti ja yhdisteli materioita ja energiaa suuremmat määrät kuin aikaisemmat lajistot koko historiansa aikana yhteensä. Kulutimme mm. 150 vuodessa muuntunutta historiaelämää öljynä, hiilenä ja kaasuna sen määrän, jonka valmistamiseen ympäristöltä meni 150 miljoonaa vuotta.

 

Kasvu on läntisen talouselämän perushokema ja päämäärä. Kasvua on aina saatava, sillä kasvuosalla entiseen nähden suoritetaan investoinnit, jotta aikaisempi tuotanto säilyy ja lisääntyy budjettiprosenttien mukaisesti. Lopulta markkinatalous hoksasi, että on tehokasta valvoa mittareilla kasvua kvartaalivuosittain. Näyttötalousmaailma ja ihminen neljännesvuosittuivat.

 

Markkinamekanismit oppivat pakkaamaan kaiken pakkauksiin. Valmistus, hyötysuhde ja kate olivat säännöstö, josta saatiin parametrit huomisen kasvulle ja sen lisääntyvälle tavoittelulle. Ikiaikainen esillepano kuin tyrkylle laitto loivat mainonnan, jossa luvattiin löytää tarpeita yli elämän tarpeiden.

 

Ihminen maalasi itsensä 5/ kuten eläinkunnan urokset loivat ulokeet, lihakset, näyttövälineet ja harjakset kiinnittämään naaraiden huomion taisteltaessa ikiaikaisesta lisääntymisestä. Näin mm. syntyi oppi tuplapakoputkista, leikkimökin kokoista pihagrilleistä kuin heinäladon kokoisista citymaastureista.

 

Koko elävä järjestelmä on luotu lisääntymiselle, ja hallitsemattomana se on kasvua jatkumolla, jonka estää vain vihollisen hyökkäys tai raivoava viruksien valtakunta 6/, joka jostain ohjatusti ottaa vallan ja suorittaa sopivan likvidoinnin terminoiden liiaksi elintilaa harmoniasta vallanneet.

 

Kasvu on luontainen termi. Luonnossa se toimii, koska estolääkitys syntyy tasapainosta nähdä kokonaisuus. Elämällä on vihollisensa. Ihminen loi systeemit ja tarpeen kasvattaa ikäänsä, elämän helpottamista ja itse itselleen suotuaa ikiaikaista oikeutta olla luomakunnan herra, vieläpä siunattuna. Kasvu sai hegemonian.

 

Lopulta aina, ja todella aina, kasvua seuraa räjähdys; joko se on henkinen päättöhoito tai sitten se on aikajaksottainen liian massiivisen massakeskittymän lopullinen tuho (supernova) atomitasolle muodostuakseen jälleen kasvuksi. Aivan alun Big Bang ongelmasta, selittämätön kahden olemattoman hiukkasen yhtyminen, seuraa vuosimiljardinen "synti", jota kasvuksi voidaan sanoa - yksiselitteisesti. Lohtu on toki se, että liian suuret ovat aina pirstoutuneet.

 

Talous on kasvun huumassa nyt globaalissa kriisissä. Kiinalla on suuri rooli, mitä huomenna tapahtuu. Mitä Kiinan Deng Xiaoping todella tarkoitti sanoessaan kansalaisilleen: "Menkää ja rikastukaa" - tarkoittiko hän maallista vai henkistä rikastumista?

 

Huomaako Kiinan kansa makeaa länsihedelmää riittävästi maistettuaan, että heidän vuosituhnatinen historia ohjaakin henkiseen täyttymykseen, ajatuksen ja mielen tasapainoon ja ymmärrykseen suurimmasta voimasta, jota voidaan kutsua harmonian rikkaudeksi ympäristönsä kanssa.

 

...

Numeroselitteet [Link]

1/   http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkur%C3%A4j%C3%A4hdys  

2/   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=yksil%C3%B6suoritus+j%C3%A4i+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n  

3/   http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1718091  

4/   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Taloudessa+tapahtuu+-+kulutamme%2C+s%C3%A4%C3%A4st%C3%A4mme+ja+j%C3%A4lleen+tuhlaamme  

5/   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Ihminen+kautta-aikojen+on+halunnut+erottautua+ja+olla+my%C3%B6s+kokemassa+samankaltaisuutta  

6/   http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=Virukset+kilpajuoksevat+kuten+ihmisetkin+  

 

 

Ilkka Luoma

 

 

 

 


 

Mielipidekirjoitukseen liityvät kuvakansiot ~

[kuvia linkkikansioista saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma]

 

Kuvakansio 1

Kasvun keskittymää Kiinassa - yksi maailman korkeimmista pilvenpiirtäjistä, tuleeko rajat vastaan?

---   http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28k7s+ilkka-luoma-china---maailman-korkein-rakennus.html   ---

 

Kuvakansio 2

Harmoniaa luonnosta ilman ihmistä, miltei - kuitenkin vesi aina läsnä, alkukotimme rajattomuudessa, mutta silti mitattavissa

---   http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/29caz+ilkka-luoma-maisemat-ja-saat-vaihtelevat-.html   ---

...

 

SENT:

 

Cc: liisa.hyssala@stm.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; heidi.hautala@eduskunta.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi

Sent: Monday, December 29, 2008 11:21 AM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kasvun julistaminen lopulta räjähtää uudeksi kasvuksi

 

...

SENT

 

Cc: presidentti@tpk.fi ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; heidi.hautala@formin.fi ; jyri.hakamies@tem.fi ; mikael.jungner@sdp.fi ; erkki.liikanen@bof.fi ; ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; jussi.halla-aho@eduskunta.fi ; teuvo.hakkarainen@eduskunta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; mikko.pukkinen@ek.fi ; lauri.lyly@sak.fi ; raimo.sailas@vm.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi

Sent: Tuesday, November 08, 2011 7:30 AM

Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Hakeeko läntinen kulutusyhteiskunta vauhtia puolitukseen?

...

 

 

Velka on toisen tekemän työn etukäteen kiihdytettyä ympäristön ylirasitusta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Asian ydin piilee kahdessa vertailuluvussa;

Kiinassa BKT on noin 4000 euroa vuodessa
EU:ssa BKT on noin 38000 euroa vuodessa

Jos nuo ostovoimat käännetään alueittain mahdollisuudeksi hankkia tavaroita, energiaa ja ravintoa ja niihin suhteutetaan olemassa oleva velka - niin näemme kuinka paljon niin kiinalainen kuin eurooppalainen on sytönyt ympäristöään velaksi!

Saamme kaavojen jälkeen nk. vastuullisuusvelan indeksin ja sen jättämän ympäristöjäljen koon.

Ilkka Luoma

Jaaha, Nipa ylittää nyt itsensä ;)

Vakavasti ottaen meillä on velkasuhdeongelma, jota voidaan tarkastella:

-matemaattisesti
-moraalisesti
-inhimillisesti

Kehitetään ideaasi!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset