Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Yllättävä uhkakeskittymä!

Patriotit eksyivät Suomen Kotkaan - noilla saman aseperheen torjuntaohjuksilla rauhoiteltiin juutalaisia olemaan aloittamatta hyökkäystä edesmenneen Saddamin kimppuun, hänen ampuessa Scud hyökkäysohjuksia mm. Israeliin.

USA toimitti rauhoitellakseen Israelia näitä silloisia superohjuksia mm. Jerusalemin turvaksi - onnistunein tuloksin. USA on maailman suurin aseidenviejä ja tällä on maailman suurimmat sotilasmenot - yhtä suuret kuin viidellä seuraavalla yhtensä. Onko USA maapallon suurin turvallisuusuhka ja -haaste, jopa nelinkertaisesti!? ---

...

 

[2008] Haastateltu tieto voidaan käsitellä sen oikeellisuussisältöön puuttumatta informatiivisesti sellaiseksi, joksi media itse sen haluaa johdatella - näin on mm. Hesarin uhkakuvia selvittäneessä tutkimuksessa käynyt. Uutisointi laajemminkin innostui löytämään Venäjän lööppiotsikoihin ajamaan Nato-linjaa kansalaisille kuin käärmettä pyssyyn.

Jostain syystä YLE Uutiset kärjistyi kansalaisvaroin kustannettuna mediana nostamaan jälleen Venäjän ykkösaiheeksi, vaikka koko tutkimuksen tietosisältö olisi voinut muutakin ja vähintäänkin yhtä mielenkiintoista kertoa.

Mikäli luetaan tarkasti Helsingin Sanomien artikkelia maailman uhkakuvista ja maista, jotka mahdollista uhkaa luovat niin sieltä löytyy mielenkiintoisesti mm. seuraavaa:

3. oli Venäjä (56%) ja 4. oli USA (55%) - JA 5. ja 6. Palestiinalaisalueet ja Israel (48 ja 47%). Kun tiedetään, että Irak ja Iran olivat 1. ja 2. - niin huomataan, että USA on vahvasti mukana kaikissa tapauksissa paitsi 3. sijalla olevassa Venäjä tapauksessa, tosin sielläkin ohjuskilpi rakennettuna USA-vetoisesti Venäjän rajoille herättää Kremlissä aiheellisesti närää....

Toisekseen kun tarkastellaan, mikä tapahtuma koetaan pahimmaksi ongelmaksi, niin järjestys oli seuraava:

1. Ilmasto - [USA suurin kasvihuonepäästäjä ja energian käyttäjä - *kirjoittajan maininta]
2. Köyhyys - [ koko maailmaa koskeva todella yhteinen asia - erityisesti elintasomaiden vastuu kehittyyvistä maista*]
3. Irak - [USA aloitti hyökkäyssodalla, jo toisen kerran...*]
4. Iran - [USA:lla vahvin rooli olla "panemassa järjestykseen"*]
5. AIDS - [ koko maailmaa koskeva ongelma ja uhka*]
6. Lähi-Itä - [USA:lla vahvin rooli sen ollessa Israelin takuumies*]
7. Pohjois-Korea - [Pohjois-Korea nimenomaan kokee USA:n suurimmaksi uhakseen*]
8. Afganistan - [USA aloitti maan massiiviset pommitukset miltei heti kaksoistornien jälkeen 9/11*]

Kuten huomaamme USA on miltei aina määräävimpänä nimittäjänä kun tarkastellaan suomalaisten nimeämiä ongelma-alueita tai kohteita maailmassa - Venäjä on harvemmin niissä mukana --- tästäkin huolimatta tietty media haluaa uutisoida suomalaisia lukijoita, että Venäjä on se lööppiaiheisin uutinen kerrottaessa tiivistetysti tutkimustuloksien satoa. Onkin aiheellista miettiä kuinka tilatut lehdet ja sähköinen uutisointi kansalaisia informoi - luetun ja ymmärretyn tiedon suhde oikeellisuustasoon on vaikea kysymys ja tiertyt piirit Suomessa vääntävät oikein huolellisesti kansalaismielipidettä neljäntenä valtiomahtina.

Olisikin mielenkiintoista kysyä miksi meillä tietyissä medioissa oletetaan USA:n olevan luotettavampi ja vähemmän uhkakuvia luova toimija kuin joku toinen, kun asetamme todelliset tapahtumat vaakapuntariin, vaikkapa viimeiseltä 100 vuodelta.

Nyt herääkin kysymys sähköisen median ja painetun sanan tasapuolisuudesta, informaatioarvosta ja tavasta manipuloida lukijaansa näkemään asioita halutulla tavalla. Alla mielipidekirjoitus lokakuulta 2007 tästä hankalasta aihealueesta, joka koskee meitä kaikkia, jotka tietoa haluamme sellaisella tasolla, mistä voimme mahdollisimman vakuuttavasti itsellemme luoda omat mielikuvat käsiteltävästä asiasta.

Hyvää kriittisen läpinäkyvää uutisoinnin Uutta Vuotta -- kansalaisille,

Ilkka Luoma

http://www.facebook.com/first.ilkka



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän NickRigel kuva
Nick Rigel

Olikokaan tuo niin suuri yllätys, kun tutkii sotahistoriaa vuoden 1945 jälkeen, huomataan amerikkalaisten olleen mukana miltei kaikissa suuremmissa rytinöissä - puolustamassa vapautta ja demokratiaa sekä tämän kaupallisia intressejä!

Ilkka Luoma

Erään tutkimuksen mukaan USA:n ilmavoimat on suurin maailmanrauhan uhka, ja ovat eniten tappaneet vieraiden valtioiden siviilejä.

Toimituksen poiminnat