Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Kaikki blogit puheenaiheesta Paikallispolitiikka

Kaupunginvaltuuston visionäärit - Ulinaa Oulun tulevaisuudesta

Eräs yrittäjäkollega kertoi joku aikaa sitten suomalaisesta startup-kulttuurista. Suomessa keksitään tuotteita, jotka ovat keksijänsä mukaan alan parhaita, mutta eivät kuitenkaan myy. Keksijä päättelee huonon myynnin johtuvan puutteellisesta ominaisuudesta ja sen jälkeen rakentaa tuotteen kylkeen lisäominaisuuden A. Tämän jälkeen ei vieläkään kauppa käy ja sovelletaan uudestaan samaa periaatetta. Myyntiä ei synny vaikka on maailman paras tuote ja lisäominaisuuksia enemmän kuin aakkosia. Samalla on tuhlattu määrätön määrä tunteja ja TEKESin apurahoja.

Epämukavuusalueella

En ole koskaan pelännyt astua epämukavuusalueelle, mutta tämä syksy on yllättänyt. Neljän vuoden kakusta on kohta kymmenys syöty ja olo on kummallinen. Paikallispolitiikka on ollut juuri sitä mitä odotinkin, mutten arvannut miltä se tuntuisi.

Salon hallinnon lihottaminen pitää lopettaa

Salon orastavia positiivisiakin talouslukuja katsoessa en pidä kestävänä kehityksenä sitä, miten kaupunginhallitus lähetti luottamushenkilöpalkkioiden korotusesityksen uudelleen valmisteluun. Kaupungin talouden ja taantuman pitkäaikaistorjunnan näkökulmista ryhdikkäämpää olisi ollut tehdä päätös korotuksista pidättäytymisestä. Korotushingun taustalla on todennäköisesti myös viranhaltijoiden halu siivittää oman palkkakehityksen nousua, joka toteutetaan yleensä luottamuspalkkioiden noston vanavedessä. 

Sisäampumarata keravalle

Jätin Keravan kaupunginvaltuustossa 10.10. aloitteen sisäampumaradasta Keravalle. Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 21 valtuutettua:

Keski-Uudellamaalla on yli 600 ampumaurheilun harrastajaa. Sen jälkeen kun Hyrylän varuskunta lopetti toimintansa, Keski-Uudellamaalla ei enää ole ollut ampumarataa, jossa harrastajat voisivat käydä harjoittelemassa. Lähimmät sisäampumaradat ovat Vantaalla ja Helsingissä, mutta suuresta harrastajien määrästä johtuen ne eivät pysty vastaamaan kysyntään.

Kunnat perustuloa järjestämään

Miksi kunnat eivät kokeile uusia asioita. Kunnilla olisi varaa epäonnistua, koska valtio tulee vastaan joka tapauksessa kunnan ajauduttua ongelmiin.

Jossain kunnassa voisi siis kokeilla perustuloa.

Omalla kohdalla on menossa pitkä työttömyysputki. On tullut tavattua valtion virkailijoita TET:ssä. Kaikki he ovat äärimmäisen kireitä ja tinkimättömiä.

Terveyskeskuksen vaihto.

Terveydenhuoltolain mukaan saa nykyään itse valita mistä terveyskeskuksesta hakee kiireettömän perusterveydenhuoltonsa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä