*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Venäjän uhka

Putin - taktikko vai strategikko?

Tämä Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia käsittelevä kirjoitus on ollut minulla työn alla todella pitkään. Jo vuodesta 2012 aineiston keräämisen muodossa. Ajankohdasta, jolloin ei vielä tiedetty yhtään mitään Venäjän tekemästä Krimin valtauksesta, Venäjän puuttumisesta Syyrian sotaan eikä myöskään Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Tiedossa vuonna 2012 olivat presidentti Putinin puhe Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007 (Yle Areena) ja Venäjän käymä sota Georgiassa vuonna 2008.

Zapad-harjoituksissa Venäjä on varautunut tuleviin sotatoimiin jo vuodesta 2009

Yhdysvaltain Eurooppa-joukkojen (USAREUR) maavoimien komentaja Ben Hodges antoi heinäkuun loppupuolella Berliinissä mielenkiintoisen haastattelun uutistoimisto Reutersille. Reuters julkaisi kenraaliluutnantin haastattelusta kolme erillistä juttua.

Miksi uusin puolustusselontekomme ei käsittele ollenkaan Venäjän ohjusuhkaa?

Tänään oli mielenkiintoinen Ilta-Sanomien lööppi ja otsikko paperilehden etusivulla: ”Yhdysvaltalainen raportti paljastaa: Venäjän ohjusvoima Suomen lähialueella vahvistunut”. Kyseistä lehtijuttua ei ainakaan vielä tänään löytynyt Ilta-Sanomien nettisivuilta.

Ukrainan ja Syyrian sodat eivät ratkaise Itämeren turvallisuutta

Presidentti Vladimir Putinin Suomen vierailun yhteydessä nousi esille taas kerran Itämeren turvallisuustilanne ja siihen vaikuttavat tekijät. Yleinen käsitys Suomessa on, että Ukrainan ja Syyrian sodan ratkaisut parantaisivat myös Itämeren turvallisuustilannetta.

Tuon laatuiset ajatukset eivät ole uusia.

Patriot-ohjukset nyt Liettuassa, syksyllä Gotlannissa, milloin Suomessa?

Deployment of the Patriot long-range air defence system demonstrates the strength of the strategic partnership between Lithuania and the U.S. as well as of the U.S.

Suomi-Ruotsi-puolustusyhteistyö, testi tiedossa Aurora 17 -sotaharjoituksessa

Presidentti Sauli Niinistö on nojannut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vahvasti yhteistyöhön Ruotsin kanssa. Näkemys on myös ollut, että puolustusyhteistyön lisäksi tulevaisuudessa Suomi ja Ruotsi harjoittaisivat myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Tarkastellaanpa, kuinka presidentti Niinistön Suomi-Ruotsi-puolustusyhteistyön kannanotot vuodesta 2014 ovat muuttuneet. Yhteistyön voidaan katsoa alkaneen toden teolla vuodesta 2014.

Itämeren kiristynyt turvallisuustilanne - Itämeri on jo nyt Nato-meri

Tämä sangen pitkä kirjoitus vaatii lukijalta kärsivällisyyttä ja todellista kiinnostusta Itämeren turvallisuustilanteeseen. Kannattaa kuitenkin yrittää myös loppuun saakka lukemista.

Kirjoitin kolme vuotta sitten 29.5.2014 Aamulehteen mielipidekirjoituksen otsikolla ”Turvallisuuspolitiikka on nyt EU:n keskeisin haaste”.

Suosittelin tuolloin Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon, jolloin kaikki Itämeren rannat olisivat Nato-maiden rantoja lukuun ottamatta Venäjän 350 ja 160 rantakilometriä Suomenlahden pohjukassa ja Kaliningradissa. 

Presidentti Trumpin läntinen arvomaailma

Presidentti Trumpin läntinen arvomaailma

[ … mitä se on – kysyy kansalainen Erkki täältä idän ja lännen vedenjakajalta … ]

Donald Trump kävi värikkään vaalitaistelun. Väitetään, että Venäjä, venäläiset tai jokin ohjelmoinnista ymmärtävä taho auttoi Trumpin vaalivoittoon – vaikka ääniäkin sai vain toiseksi eniten. Trump haukkui, tölvi ja herätteli, antoi toivoa punaniskoille, työttömille ja …

 

Itämeren turvallisuus ja Krimin koplaus

Lännenmiehen West trolling' in tarkoitushakuinen ja varsin manipuloiva tapa tehdä uutista Itämeren sotilaallisesta jännitteisyydestä |0 koplataan Maidan' in verimellakoiden jälkeiseen Krimin niemimaan turvaamistoimenpiteisiin – kansanäänestyksineen, … pelataanko nyt lännen ja idän vastakkainasettelun peliä?

 

Suomi ja Ruotsi ovat päättäneet liittyä brittijohtoisiin JEF-joukkoihin

Ilta-Sanomat kirjoitti eilen 13.6.2017 lehtijutun otsikolla ”Puolustusministeriö: Suomi valmistelee liittymistä brittien johtamiin JEF-joukkoihin – päätös lähiaikoina”. Kirjoitus löytyy täältä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä