*

Ilkka Luoma Vienti- ja ympäristöteollisuuden hyväksi

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansallistunne

Robert Reich, Ayn Rand, objektivaatio, maahanmuutto

Amerikkalainen talousoppinut Robert Reich, joka oli Bill Clintonin opiskelijatoveri ja toimi myöhemmin hänen hallituksessaan työministerinä, esitellään verkkomediajätti Netflixin suoratoistopalvelussa tuoreessa dokumentissa "Kapitalismi kuntoon". Henkilökuvassa paljastuu muun muassa, että Reichin lähtö ministerinpaikaltaan perustui julkisuudessa esitettyjen perhesyiden lisäksi myös siihen, että hän menetti uskonsa mahdollisuuksiin korjata rahaohjasteisen talouden itsetuhoisia mekanismeja.

Kansanäänestyksiä Krimiltä Kataloniaan

Unohtamatta kokonaista laajaa useiden valtioiden alueille ulottuaa kurdiväestöä, joka haki myös ”pääkaupungistaan” Erbilistä, Irakista neuvottelupohjaa tulevalle itsenäisyystielle * - kansanäänestyksellä.

Hollantilainen Geert Wilders on myös reviiripuolustaja

Hollannissa järjestettiin vaalit, joissa häviäjästä tuli voittaja ja kehityksen pysäyttäjä; sen sijaan voittajasta leivottiin meidän West – trollingissa |0 häviäjä, vaikka häviäjä Wildersin Vapauspuolue lisäsi paikkojaan noin 25 prosentilla – näin meillä media, ja muualla laajemminkin tarkoitushakuisesti manipuloiden.

Marttyyriuden henki, johda sinä "meitä". (not)

Carolyn Marvin ja David Ingle herättivät huomiota kirjallaan "Blood Sacrifice and the Nation". Tässä  korostettiin että nationalismin takana on asenne joka korostaa uhrautumista ja kuolemista maan puolesta. Ja että tämä tapahtuu hyvin erityisellä tavalla ; Nationalismi ei elä sotavoitoilla ja sankaruudella. Jopa hävityt sodat kääntyvät helposti nationalismin moottoreille. Sen sijaan kuolleet sodassa olevat oman puolen kuolleet ovat erityisen oleellisia.

Voitot juovuttavat kansakuntaa - osa 2.

Suomen kansakunta odottaa nyt toisintoa Olympialaisista – mikä on Teemu Selänteen rooli ja kuinka hän toimii esikuvana nuoremmilleen. Alku on ollut legendalta lupaavaa – loistopelit esimerkiksi Granlundin kanssa! Ruotsalaiset luistelevat nyt vastaamme.

Kansakuntaa juovuttavat voitot luovat yhteishenkeä

Suomalaiset saivat makoisaa elämänlisuketta ja nuorista kiekkoilijoistaan sankareita – ruotsalaiset oli kaadettu. Suomi voitti jääkiekon nuorten Maailmanmestaruuden – Den Glider in 1]. Samaan aikaan suomalaiset urheilijat toivat menestyksen oraita muualtakin – kamppailujen maailmasta 2]. Tarvitseeko kansakunta sankareita? 

Sibelius ja Finlandia

”Hitaiden” hämäläisten pääkaupunki Hämeenlinna on Jean Sibeliuksen – kansallissäveltäjämme kotikaupunki. Tänään vietämme Sibeliuksen päivää – onhan meillä muutoinkin ne kolme kuuluisaa 'ässää' – Sibelius, sauna ja sisu. Sibelius sävelsi Finlandian ja sen muuten tilasi Suomen journalistit eli lehtimiehet 1800 -luvulla, kun kansallisuusaate oli herännyt – tsaarin Venäjän hiljalleen auttaessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä